31.7.2013

A Beautiful Body - haaste


Ihana ja rohkea Minttu heitti haasteen - ja minä pelkurina mietin voinko lähteä mukaan. Kehtaanko.
Lisäksi lähes kaikki haasteeseen vastanneet ovat äitejä. Ja minä en.
Tässä nyt kuitenkin istun ja kirjoitan.

Tämä on tän vartalon tarina

Mun ja mun kropan suhde on mutkistunut sairastelujen myötä.
Ennen se hoiti hommansa mukisematta.
Sitten se kääntyi mua vastaan.

Ensin leikattiin endometrioosia.
12/99 + 01/00 + 05/06 ja 08/06
Poistettiin munasarja ja toisesta 2/3 osaa,
suolistoa parista paikkaa, yksi kylkiluu ja oikea munuainen.
Yhden kesän kuljin kusipussi nilkassa (munuaiskatetri= reikä selässä).
Sitten muutamat hedelmöityshoidot ja niiden hyödyttömäksi toteaminen.
Tähän perään meni parisuhde- ja asumiskuviot uusiksi.

Sitten oli vuosia hyvin.
Söin e-pillereitä endometrioosin takia - hormoonitoiminnan tasaamiseksi, oireita ei ollut.
Rakastuin ja menin naimisiin.

Keväällä 2013 taas tapahtui.
Tein yhden elämäni suurista päätöksistä.
Irtisanouduin.
Olin onnellinen ja vapaa.
Kunnes.
Sain multippelit aivoinfarktit. (Siis kaksi yhdellä kertaa.)
Toinen näkö-, toinen tuntoalueella.
Halvaus (vasen puoli) lähti onneksi palautumaan heti liuotuksen saatuani.
Käsi + jalka toimii ja ajatus juoksee.
Osittainen sokeutuminen jäi minulle muistoksi.
Näkökentästä puuttuu 25% vasemmalle ylös.
Autoa en voi enää ajaa, mutta muuten liikkuminen sujuu normaalisti.
Kunhan ei tule yllätyksiä yläviistosta :D

E-pillerit tietysti lopetin infarktien jälkeen.
Ne ilmeisesti olivat syynä tapahtuneeseen.
Kornia sinänsä, koska niitä oli käytetty toisen sairauden hoitoon.
Siihen loppui myös säännölliset kuukautiset.
Useiden hormoonikokeiden jälkeen ei ole vieläkään varmaa joko tämä on vaihdevuosia.
Olen 33v.

Sorrun joskus murehtimaan arpiani ja mahamakkaroita.
Tyhmä minä. Olen elossa!
Munhan pitäis rakastaa tätä. Tää on korjattu!

Jos ihminen on leikattu auki usein ei se ole enää sama.
Suurin muutos tapahtuu ajatuksissa. Niin hyvässä, kun pahassa.
Kunpa muistaisin aina.
Minä olen minä. Ainutlaatuinen.
Ja ihan hyvä juuri tällaisena.

Olen oppinut.
Yritän aina muistaa, että kukaan ei ole vain se mitä ulospäin näkyy.
Minäkin näytän muulta, kun mitä päässä liikkuu.

Olen hoitanut.
 Syömällä puhtaasti. Akupunktiolla. 
Tekemällä sitä mistä mä nautin eniten.
Liikkua pitäisi enemmän. Siinä en ole tehnyt parastani.

Olen ollut avoin.
Aina läheisilleni.
Siispä miksi en myös teille.

Tässä minä olen.




Uskalsin.
Uskallatko sinä?

Oman tarinansa voi kertoa myös ilman blogia. Ohjeet täällä.

43 kommenttia

  1. Ihanaa, että lähdit myös mukaan! Mulla olikin juuri työn alla vielä uusi postaus aiheesta kun joidenkin blogien kommenttiboksissa on tullut "syytöksiä" kenellä on oikeus osallistua ja kenellä ei.

    Eritysesti tämä kiinnitti: Sorrun joskus murehtimaan arpiani ja mahamakkaroita.
    Tyhmä minä. Olen elossa!

    Olemme turhamaisia vaikka elettyyn elämäämme kuuluisi mitä, kuvittelemme, että ulkomuoto määrittää meitä. Mielestäni myös pikkujutuista saa stressata, vaikka olisi kokenut pahempaakin eikä voi myöskään ajatella, että jollain muulla on asiat pahemmin. Ongelma on olemassa vasta kun siihen pinnallisuuteen hukkuu liikaa.

    Olet huippu! ja ihan mahtavaa, että olet täällä olemassa ja voimme nauttia sun blogista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa Sonja,
      Tee se - kuulostaa just hyvälle!

      Näinhän se on. Ja tosi on myös, että asioille pitää antaa aikansa.
      Oli kyse sitten siitä miten näkee kroppansa muutosten jälkeen tai muusta elämän muutoksesta.

      Tuli tuosta pikkujutuista stressaamisesta ja pahemman kokemisesta mieleen silmäklinikan lääkäri.
      Sanoi mulle, että osittainen sokeutuminen on todella pieni hinta siitä, että olen vielä elossa.
      Tämä sen jälkeen, kun todettiin, ettei ole paranemista tapahtunut, mua vitutti ja alkoi itkettää.

      Tänäpäivänä mä jo olen samaa mieltä hänen kanssaan, mutta silloin se tuntui typerältä tokaisulta.
      Kaikkihan on henkilökohtaista. Ja pohjaa paljon siihenkin mitä on takana.
      Ihmiset nyt vaan käsittelevät asiat eri tavalla ja eri tahdissa.

      Kiitos sulle kauniista sanoista ja myös kannustuksesta, kun menit ja teit edeltä <3

      Poista
  2. Eksyin blogiisi jostain jotain kautta ja täällä siis ensimmäistä kertaa.

    Rohkea veto sinulta! Kyseessähän on beautiful body-haaste, vartalo kuin vartalo, oli se äidin tahi ei.

    Paljon olet kokenut, se täytyy sanoa ja hattua nostaa!

    Nyt alan lueskelemaan muitakin postauksiasi, sillä minä taidan jäädä tänne seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nadalna ja tervetuloa mukaan :)

      Mä kävin jo pikaisesti kurkkaamassa sun blogiin ja mukana sinäkin rohkea!!
      Tulen ajan kanssa tutustumaan.

      Poista
  3. Kiitos kun otit haasteen vastaan. Tämä vetää ihan sanattomaksi. <3 vau, olet niin upea ja sissi! Kiitoskiitoskiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu näistä sanoista! Ja ennen kaikkea siitä mitä olet saanut liikkeelle <3

      Poista
  4. Rohkea sinä! :)

    Sruraamaan taidan jäädä minäkin..minttu blogisi linkityi ja tänne löysin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tietty kommentti tuli puhelimella väärällä tunnuksella! :D tohelo mikä tohelo..

      Poista
    2. Se on joskus sellaista, kun nopeesti näppäilee :D
      Mut ei se mitään. Kiva, kun oot täällä!

      Poista
  5. Siis huikee veto ja huikea kertomus, Oot selvästi kovia kokenut, mutta selvästi (ehkä juuri kokemusten opettamana) jalat maassa oleva ja itsesi tunteva tyyppi. Tykkään sun blogista ja tää postaus opetti sinusta kovasti. Hatunnosto ja tsemppiä.

    Minna / In The HouZe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna :)

      Niin kauniita sanoja, että mä oon täällä ihan pala kurkussa...

      Poista
  6. Minulla ei ole sanoja, on vain syvä ihailu ja kunnioitus. Paljon olet kokenut, sen aistii teksteistäsi ja kuvistasi. Rohkea nainen, aurinkoista syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka <3

      Mukavaa loppukesää ja aurinkoa syksyyn saakka sinullekin!
      Jommankumman blogissa taas tavataan ;)

      Poista
  7. OLI HUIPPU JUTTU KIITOS KUN KERROIT TARINASI... <3 <3 <3 KAIKKEA HYVÄÄ JA ILOA ELÄMÄÄSI

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Hienoa :) Eikö tullutkin hyvä fiilis? Tällaisia me ollaan. Erilaisia ja oikeanlaisia.

      Poista
  9. Huikeaa. Monesti sitä vaan ajattelee niitä pikku juttuja jotka mättää (kuten vartalon muhkuja) eikä nää niitä hyviä asioita. Rohkea, kaunis nainen ja vahva selviytyjä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo mä just mietin miten mä en ees tullut kirjoittaneeksi tuohon niin asioita mistä itsessäni pidän. Niitäkin muuten on. Ihan mahtavaa miten tavallinen nainen on noussut näin puhutuksi asiaksi. Arvasikohan Minttu aloittaessaan mihin johtaa ;) Eilisen luetuin mediassa!

      Poista
  10. Uskomaton tarina. Kiitos!
    Olet UPEA juuri tuollaisena, selviytyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      Mun aamu alkoi näköjään nieleskelemällä palaa pois kurkusta. Ihania kommentteja. Ja ihan mahtavaa jos joku on saanut tästä jotain myös itselleen.

      Poista
  11. Ihan ensimmäiseksi iso hali!
    Kiitos kertomuksestasi ja rohkeudestasi!
    Olet taistelija, olet selviytyjä, olet kaunis ihminen isolla K:lla!
    Oli hyvä löytää myös tarina siitä miten itse elämä välillä heittelee ja miten sairaudet vaikuttavat kehoon, sekä minäkuvaan.
    Tsemppiä ja poikkeanpa uudelleen...jäin jo seuraamaan :D

    Itsekin muuten osallistuin haasteeseen omalla tavallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Mä kohta täällä punastelen näistä kaikista ihanista kommenteista. Kauniita sanoja!

      Mutta fakta on, että en mä nyt yhtään ihmeellisempi ole, kun kukaan muukaan. Ihan yhtä ainutlaatuinen.
      Mä vaan uskalsin kertoa tarinani julkisesti. Kuten säkin, vaikka se on hurja!
      Jollain muulla voi olla toinen tilanne ja toivon, että tästä voisi saada jonkun rohkeuden ripauksen.
      Tällaisia me ollaan. Naiset erillaisissa tavallisissa vartaloissa.

      Tää on kyllä hieno hanke ja ihmiset on osoittaneet upeeta rehellisyyttä.
      Herättää huomaamaan, että kuka tahansa naapurintyttö voi olla ihan muuta, kuin päälle päin näyttää.
      Opettaa arvostusta ja arvostelemattomuutta. Mä oon erittäin onnellinen tämän herättämästä keskustelusta.

      Halaus ja tsemppiä <3

      Poista
  12. Mahtava kun kerroit tarinasi. Sitä paitsi olet niin kaunis! :)

    Minä olen nyt pari päivää miettinyt osallistumista ja samalla kirjoittanut mielessäni sitä tekstiä, jos kuvan saisin otettua. Erittäin terapeuttista on ollut tajuta näitä asioita, ei kai oikeastaan sitä kokonaisuutta ole edes tullut mietittyä. Mulla ei ole lainkaan näin vaikea tarina kuin sulla, mutta raskauksien ja synnytysten aikaan on sattunut paljon, mm. kaatuminen vatsalleni ja jalan leikkaaminen sen seurauksena, synnytyksen jälkeinen masennus ja kainalosta löytyneen patin tutkiminen, tiputukseen johtanut verenvuoto jne. Tämän listan kun omassa mielessään summasi yhteen niin kovin vähäiseltä tuntuu murehtia raskausarvista ja muista. Eikö tässä voitais vaan olla tyytyväisiä omaan itseemme?! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina <3

      Puhut asiaa! Niin pitäisikin osata olla!
      Ehkä tämän haasteen antina edes osalla olo helpottuu :)

      Joo...eikö olekin ihmeellistä, että kaiken sattuneen (sullakin paljon!) jälkeen sitä vielä aika ajoin murehtii pienistä.

      Ettei tämä nyt ihan mene rankkojen kokemusten korostamiseksi haluan vielä sanoa ääneen,
      ettei ihmiselle edes tarvitse tapahtua isoja, mutta pieniä paljon ja sekin voi olla liikaa kannettavaksi.
      Kaikki riippuu niin hetkestä milloin tapahtuu.

      Mun onneksi mulla ei ollut/eikä vieläkään ole mikään muu elämänosa-alue rempallaan. Muuten olisi tehnyt turhan tiukkaa. Perusasiat on kunnossa - ihana mies, oma koti, ystävät, perhe. Onnen aiheita on ja osaan ottaa rennosti. Nauttia.

      Kiitos, kun jaoit osan omasta tarinastasi!
      Ehkä sun blogissa kuullaan myöhemmin vielä lisää ;)

      Poista
    2. Täytyy sanoa että kyllä vain minullakin se on koti, perhe ja ystävät jotka on olleet korvaamattomassa osassa. Ja jokaisella omat murheensa, tuntuipa ne kuinka isoilta tai pieniltä verrattuna johonkin kokonaisuuteen niin yhtä rankkojahan ne voi olla sille asian kanssa painijalle.

      Katsotaanpas nyt jääkö tämä minun osalta vain suunnittelulle vai tuleeko toteutuskin vielä. Ei ehkä niinkään kyse siitä ettenkö rohkenisi, meillä vain tämä elämän tahti on vähän sellaista että kaikki toteutetaan sitten joskus... :D

      Poista
    3. Näin se on. Totta.

      Tsemppiä kiireiden kanssa.
      Jos tulee kiire ja pitää valita, niin tee sitä mistä nautit eniten :)

      Poista
  13. Eksyin tänne facebookin avittamana. Todella harvoin luen näitä saati sitten, että kommentoisin, mutta tarinasi kosketti sen verran, että oli pakko kirjoittaa.

    Vastoinkäymisistäsi huolimatta omaat loistavan elämänasenteen. Mitäs pienistä murehtimaan kun on elossa ja pyrkii nauttimaan jokaisesta päivästä juuri sellaisenaan kuin on. Olet rohkea selviytyjä ja ennen kaikkea todella upea ja kaunis nainen.

    -Mike

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Mä koen, että olen myös saanut elämältä paljon.
      Enkä ole katkera tapahtuneista, koska muuten en olisi tämä sama.

      Kiitos Mike ja kiva, kun innostuit kommentoimaan!

      Poista
  14. Upea sinä! Ja tämäkin, niin hienosti kirjoitettu, että kyyneleet tulivat silmiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin saattaa joskus kostua silmät, kun näitä asioita muistelee.
      Ne on ilon kyyneleitä ne. Täällä ollaan.

      Kiitos Kiki ♥

      Poista
  15. Olen nyt jonkin aikaa seikkaillut täällä blogissasi, ja haluan sanoa sinulle, että

    olet mahtava nainen, ihailen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Riikka ♥

      Tähän haasteeseen lähteminen on kyllä ollut ehdottomasti kaiken jännityksen arvoista. Tuntuu niin hyvälle, että moni vaikuttaa saaneen tästä jotain itselleen. Moni on lukenut ja jäänyt hetkeksi miettimään. Tällaista tää elämä on. Moninaista. Eikä ihan arvattavaa. Kun muistaisi arvostaa.

      Poista
  16. Kommentoin nyt tätä, vaikka juttu onkin ilmestynyt jo vuosi sitten, mutta ilmeisesti saat meiliä, kun juttujasi kommentoidaan.

    Olet Laura todella rohkea, kun lähdit mukaan tälläiseen haasteeseen ja avauduit vaikeista asioista näin julkisesti. Ja juuri se rohkeus tekee sinusta kauniin.

    Loppuosa tekstistäsi voisi olla melkein minun suustani. Kun tämä aivovamma ei näy päällepäin, niin moni ei miellä minua sairaaksi (ellei katso vänkyrää ja jäykistettyä jalkaani), mutta omassa päässäni on usein täysi kaaos, joka hankaloittaa elämää. Mutta aivovamma on myös tuonut minulle kyvyn huomata pienten yksityiskohtien kauneuden ja rohkeuden ottaa avoimemmin kontaktia ihmisiin, joten sitä myöten koen elämäni rikastuneen onnettomuuteni jälkeen.

    Aivovammastani puhun aina avoimesti, koska haluan lisätä ihmisten tietoisuutta, mutta todella mittavien fyysisten vammojen ja arpien kanssa en ole vielä niin sinut, että rohkenisin paljastaa ne avoimesti. Blogissani olen kyllä joskus kertonut onnettomuudestani, vammoista ja liikkumisesta apuvälineiden kanssa, mutta ne voi myös jäädä huomaamatta. En ole kuitenkaan jäänyt elämään niiden varjossa, vaan niistä huolimatta, vaikka välillä onkin tosi hankalaa.

    Tsemppiä sinulle jatkossakin, jään ilolla seuraamaan blogiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saan meiliä joo :)

      Kiitos sun kommentista ♥ Se piti lukea useeseen kertaan läpi. Niin paljon tunteita ja ajatuksia herätti.

      Tietkö tän blogin piti ensin olla mulle käsityö- / tee se itse- asioiden esittelypaikka ja harrastus, mitä teen, kun en ole töissä. Sitten mä huomasinkin, että jos mä kirjoitan, niin mä käsittelen. Jos olen suora, avautuu muutkin ja saan ihania kontakteja. Niin mä sitten aloin kirjoittamaan.

      Olen huomannut saman - vamman tuoman kyvyn katsoa yksityiskohtia. Olen sitä mieltä, että olen kuitenkin saanut enemmän, kuin mistä olen joutunut luopumaan. Vaikka arki ei ole aina herkkua. Luulen, että me ymmärretään tämä asia sun kanssa samalla tavalla. Tuntui hyvälle lukea tuttuja sanoja ♥

      Mä huomaan myös sen, että jos puhuu tästä, niin ihmiset ymmärtää enemmän. Ainakin siihen on parempi mahdollisuus. Aina niin ei kuitenkaan ole ja se tekee mut surulliseksi. Ihan lähipiiristäkin olen kuullut sitä, ettei asioita pidetä todellisina. Että mähän näytän ulosäin ihan samalle, kun ennen. Luitko muuten mitä tästä kirjoitin:
      http://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2014/07/naytan-samalta-olen-eri-olenko-selvinnyt.html

      Tsemppiä sinullekin ♥ ja ihanaa uutta viikkoa ♥
      Kuulemisiin

      Poista