19.7.2013

Pieniä piperryksiä







Lankavarastoja tyhjennellessä keksii kaikenlaista pientä puuhaa.
Kesällä käteviä, mahtuisivat mukaan matkallekin.

Hattu sai piristystä uudesta nauhasta. Edellinen oli hailusininen.

Kokeilin sitten sadepäivänpuuhana mulle ihan uutta tekniikkaa.
Virkkauslangan ja Tuubin yhdistelmää.
Nukkumaankaan en malttanut, kun jumituin samalla seuraamaan Netflixistä Helteistä Helmikuuta.
Syntyi iPhonelle kotelo.
Aloittelin vielä kangaskassille uutta olkahihnaa.
Sitten oli loputkin jaksot jo katsottu.

ps. tervetuloa mukaan uudet lukijat :)
pps. toivotaan paistetta, että hatulle tulee pian käyttöä

10 kommenttia

  1. Eksyin blogiisi ihan sattumalta ja rakastuin. Mahtavia juttuja... ihan ehdottomasti täytyy alkaa tutustumaan tarkemmin kunhan omilta virkkauksiltani ehdin.Pikaisesti tuossa noita itsetehtyjä juttuja katselin ja taitava olet.

    Minna Hemminki / In The HouZe - blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa mukaan <3

      Tulipa hyvä mieli kauniista sanoista :)

      Poista
  2. Minunkin on pitänyt kokeilla tuota virkkauslangan ja paksumman langan yhdistelmää. Olis fanttilankaa varastossa, ehkäpä pannunalusta niistä saisi. Tuo sinun kotelosi näyttää kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo oli hauskaa hommaa. Mä jo mietin, että mitähän seuraavaksi keksisi...

      Kannattaa kokeilla :)

      Poista
  3. ai miten kiva idea! Tätä voisinkin koittaa, kun pitäisi värkätä pussukkaa niin puhelimelle kuin tabletillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Ja hei kato tää myös, jonka tein aiemmin: http://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2013/06/ipad-kotelo.html
      Tuli pehmeä ja joustava. Suojaa pahimmilta iskuilta ja nopea tehdä.

      Poista
  4. Ompelitko vain alasauman kiinni vai miten teit? Olisi kiva nähdä miltä se mahtaa näyttää. Hieno ja kokeiltavan arvoisen näköinen tekniikka ja kotelo!

    Jaana @ maisonmimizan.blospot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isolla neulalla koukin sen virkkauslankojen välistä (samalla virkkauslangalla) kiinni.
      Mä voin lähettää sulle ensi viikolla kuvan s.postiin jos tahdot.
      Nyt ollaan maalla toisen kännykkäkotelon kanssa :)

      Poista
    2. Olisihan se kiva nähdä. Onnistuin vain näköjään naamioimaan allekirjoituksen sähköpostin näköiseksi, oikea osoite on jaanapaak@hotmail.com :)

      Poista