Melkein valmis





Melkein valmis


Muutosta on nyt kuusi kuukautta ja sisustus on loppusuoralla. Taulut vielä + pari pientä juttua.
Makuuhuoneessa ei esimerkiksi ole vielä kattovalaisinta.
Syyspimeällä toki voisi olla kiva, ettei joutuisi aamusella arvailemaan mitä tuli tänään puettua päälle.
Niin ja vessassa ei edelleen ole sitä katon madallusta mihin valaisimet kiinnitetään.
Mutta mitä pienistä. Kuka siellä ylöspäin tuijottelisikaan.


Viime viikonlopun Tampereen ohikulkumatkalla löytyi muutama mietinnässä ollut juttu.
Nud lamppu maalaamaani kupariseen kehikkoon (Design Boulevard). 
Rahi halliin (Kodin1). Uusi täydentää nyt vanhaa ja mulla on paras paikka kutoa.
Ja koska meillä ei ole sohvapöytää, oli ostoslistalla pyöreä tarjotin iltapalan tarjoiluun (Domdom).


Mutta mitä sitten, kun on "valmista"?
Sisustamisessa taitaa olla kahta koulukuntaa.
Toiset tekevät kerralla valmiiksi. Toisilla koti elää koko ajan.
Itse ilmoittaudun jälkimmäiseen joukkoon.