15.10.2013

Kyllä vai ei?





Paluu arkeen. Tänään alkoi kuntoutustutkimus. Piti laittaa rastia ruutuun. Kyllä vai ei? Ei mitään sillä välillä. Tunsin oloni sairaaksi. Tai siis niin se kai onkin, vaikka eteenpäin mennään. Siitä on reilu vuosi. Sairaalasta. Ennen kotiuttamista varmistettiin, että osaan kuoria perunan ja paistaa kananmunan. Oltiin sairaalan koekeittiössä. Keitin neuropsykologille myös kahvit. Hänelle mustana, harjoittelijalle maidon kanssa. Muistin kumpi halusi kumman. Nauratti, vaikka tajusin, että monelle aivoinfarktin saaneelle se ei todella ole selvää. 
Siitä tähän päivään on pitkä matka.

Sosiaalityöntekijä puhui uudelleenkoulutuksesta ja työeläkeyhtiön kuntoutustuen hakemisesta.
Jännitti niin, että itketti. Helpotti. Kotimatkan kuljin jalan ja katselin syksyä.
Se myös jonkin uuden alku.

// Seuraa blogiani Facebook, Bloglovin, Blogilista, Pinterest //

27 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Nina ♥

      Rankasta aamusta (ja edellisestä yöstä, kun jännitys vei unet) päivä jatkui hyvään päivään. Helpotti niin, että hymyilytti koko ajan. Kävelinkin kai jotain metrin maanpinnan yläpuolella :)

      Poista
  2. Uuden alussa helposti menee yöunet....mutta onneksi päivästä tuli hyvä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ♥ Jotenkin tuntui, että ehkä nämä asiat nyt tästä alkaa etenemään. Olisi ehkä aika. Toivoa ainakin on.

      Poista
  3. Oot kyllä uskomaton tapaus. Sinun elämänasenteesta olis kyllä monella opittavaa. Herätät minussa täällä ruudun takana kyllä niin monenlaisia ajatuksia ja siis vain hyviä sellaisia. Oot vaan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna ihanista sanoista ♥ Mä yritän pitää tsemppiä yllä. Se pitää muuten sanoa (tai kirjoittaa) ääneen, niin siitä tulee enemmän tosi. Ja sit kun epäilyttää, niin voi palata lukemaan ja muistaa. Ihan mahtavaa on myös kuulla, että nämä tekstit tuo tunteita muillekin. Täyttävät siis tehtävänsä :)

      Poista
  4. Ihana, uudelleen koulutusta ja muuta, joka tähtää tulevaisuuteen. Tulevaisuus on toivoa täynnä. Elämä näyttää kirkkaan värikkäältä, ihan kuin nuo ruskalehdet aurinkoisena päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näyttää :) Helpottavaa, että nyt on joku muukin tarttumassa tähän ja auttamassa eteenpäin. Kyllä mä sitä ihmettelin silloin, että 2 kk tapahtuneen jälkeen ainoastaan tutkitaan ja sitten ei enää yhtään kontrollia. Tuumattiin vaan, että tarpeeksi terve. Ja eihän siinä tilassa itse mitään ymmärrä. Miksi on muuttunut. Luulisi, että nuorempien kuntoutukseen paneuduttaisiin perinpohjaisesti, kun on työvuosia vielä jäljellä. Vaikka ei mitään valmista vieläkään, niin edes iso askel eteenpäin. Tämä meinaan ei ollut ensimmäinen lähete mitä olin kuntoutustutkimukseen pyytänyt.

      Poista
    2. Hieno homma, että nyt pääsit kuntoutustutkimukseen. :)

      Poista
  5. Hieno kuulla uudelleen koulutusmahdollisuudesta! Uuden alku, kuten sanoit.

    Kaikki infarktin saaneet eivät tosiaan ole yhtä onnekkaita, mutta jokainen saa silti surra omia menetyksiään ja iloita omista edistymisistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karkkis :)

      Toi on niin totta. Asiat on kuitenkin niin tapauskohtaisia. Mä en muista kerroinko jo täällä siitä kaameasta silmälääkäristä, joka totesi, ettei osittainen sokeutuminen tule paranemaan... itkin. Hän sanoi, ettei yhtä ajokorttia voi niin surra, kun on kuitenkin elossa. Pitäisi kuulema olla onnellinen... Totta kai myöhemmin olinkin/olenkin. Mutta sillä hetkellä hieman harmitti, että mitä mulle on käynyt, ei se yksi ajokortti ainoastaan.

      Ja on mulla niitäkin päiviä, kun miettii ihmeissään, mitä pitäisi tehdä. Esimiestyöhön en enää itseäni nää. Jotain sellaista mieluummin, missä voin vastata vain omasta työhyvinvoinnistani. Nyt on nähty jo ensimmäinen vihreä valo tässä asiassa. Uuteen alkuun :)

      Poista
    2. Noo, silmälääkärillä ei ollut empatia ihan jetsulleen, etkä voi sille mitään. Mutta itsellesi voit nostaa maljan, hattua, ja kaikkeea, mitä ikinä keksit, koska olet ihan selviytyjä. Lisäksi jaksat ilahduttaa ihmisiä laittamalla tähän blogiin kaikkia ihania juttuja, joista todella montaa olen jo soveltanut niin työssäni kuin omassa elämässänikin. Aloin muuten, kuin aloinkin virkkuhommelit :) kiitos inspiraatiosta. Uusi alku löytyy varmasti, vai olisiko, tarkemmin ajatellen, löytynyt jo :)?

      Poista
    3. Se ei tainut tiedostaa millaiseen työhän hän on sopiva ;)

      Tuntuu hyvälle nuo sun sanat. Ihana kuulla, että blogi ilahduttaa niin montaa muutakin, ei vain minua. Ja ihan mahtavaa, että säkin sait virkkuuinspiksen ♥ Kyllä mä jotain kädentaitoalaa mietin. Oon miettinyt jo aiemminkin, mutta silloin ajattelin ettei kannata kouluttautua, kun tulot ei ole ehkä tasaiset. Nyt en välitä. Sen suuntainen on kuitenkin sitä mistä kaikista eniten nautin.

      Poista
  6. Sää oot huippu! Halusin kirjoittaa tähän jotain fiksua, mutta en oikeen osannut pukea sanoiksi. Että sitä vaan sitten että sää oot kyllä huippu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina... just tuollaisia sanoja tähän tarvitaankin ♥ Tuntuu hyvälle

      Poista
  7. Vautsi! Sulla on ollut hieno päivä! <3 Elämä näyttää varmasti nyt ja aina hyvältä. Olet hyvä ttyyppi, vaikken sua edes tunne, mutta aavistan sen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kyllä helpottava käynti :) se on meinaan pelottavaa, kun huomaa itsensä muutuneen eikä tunnekkaan enää omia vahvuuksiaan/ voimavarojaan. Ei silloin voi enää jatkaa samalla tavalla. Toistaen edellisen elämän rutiineja.

      Kiitos Ride noista sanoista ja tsempistä ♥

      Poista



  8. En osaa oikein sanoa mitään.
    Yritän.
    Sinä osaat jotenkin ottaa elämän mukanaan tuomat asiat luonnollisella tavalla. Sillä tavalla, ettet tunnu kantavan kaunaa sellaisille asioille, joille et mahda mitään. Tunnut kiinnittävän huomiota ja olevan kiitollinen siitä, mitä sinulla on, etkä katkera siitä mitä olet kokenut tai mistä jäänyt paitsi.
    Isoa viisautta joka tapauksessa.

    Juuri tänään puhuin miehelle siitä, kuinka ihmisen (hänen) pitäisi elää hetkessä ja olla kiitollinen siitä, mitä hänellä on. Ei kuormittaa mieltään murehtimalla pieniä asioita, koska ne ovat pieniä - eivät isoja. Oppia keskittymään olennaiseen. Tässä ja nyt.

    Se onkin taito se.

    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset


    1. Isossa mittakaavassa noin on joo. Siinä osaan jättää ulkopuolelle sen mille en mitään voi. Arkisin sitä vaan monesti huomaa, miten lyhyt pinna on nykyään. Ihme asioista tulee rutkutettua. Yleensä ihan turhasta. Tuntuu, että tyhjänpäiväisiin asioihin ei jaksa käyttää sitäkään aikaa/ ajatusta mitä ennen. Jotenkin ehdottomampi. Ja sitten naurattaa, että jos joka hetki vaan muistaisi noi kaikki (oisko seitsemän ) sairaalareissua, niin ei pitäisi valittaa siitä miten pyykit on väärin narulla :D

      Yritän kuitenkin muistaa sen, että jos katkeroidun vahingoitan enemmän itseäni. Siitä ei kärsisi kukaan muu niinkuin minä, joten hyvin hyödytöntä olisi. Menisi ne loputkin päivät. Tätä täytyis tehdä täysillä, kun täällä vielä ollaan ;)

      Poista
  9. En ole ehtinyt lukemaan vielä blogiasi alusta saakka, mutta tämä postauksesi pysäytti. Oletko itse sairastunut aivoinfarktin? Sanaton. Hienoa, olet siinä ja ulkopuolinen (kuten minä, täällä ruudun toisella puolen) ei voisi mitenkään arvatakaan tuollaista sinulle tapahtuneen. Tarkoitan hienoa sen vuoksi, että et kuulosta lainkaan ihmiseltä joka on kokenut tuollaisen pysäyksen elämässään, vaan kuulostat ihmiseltä joka katselee elämää positiivisin mielin, kohti tulevaisuutta. Tämä on itselle sen verran henkilökohtainen aihe. Menetin itse äitini (aivoverenvuotoon, äidin ollessa vasta 42-vuotias) ja tuntuu, että nämä infarktit ja aivoverenvuoto-tarinat saavat minut vieläkin aivan lamaannuksiin.

    Mutta siis aivan valtavasti tsemppiä! Nyt vaan katse eteenpäin ja uusia kujeita tulevaisuuteen!
    *Halaus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä näköjään ehditkin jo tuonne linkin takana olevaan vanhempaan postaukseenkin jo kommentoida :) Juu itse sairastanut siis. Eikä varmaan näkyisi päälle päin mitään jos kadulla tavattaisiin. Eteenpäin mennään... Kuntoutuksen puuttumisen vuoksi nyt vasta alkaa ilmeisesti tapahtua. Mua ei siis ohjattu sieltä mihinkään ja kun olin jo itseni irtisanonut töistä ennen tapahtunutta, niin ei ollut edes työnantajan puolelta kiire kuntouttaa. En mäkään kai heti edes ymmärtänyt tarvitsevani apua. Nyt otan sen ilomielin vastaan :)

      On tuo kyllä hurjaa miten nuorena näitä tapahtuu. Aiemmin olen mieltänyt vanhojen sairauksiksi. Äitisikin meni noin varhain :( Varmasti tuntuu hurjalle kuulla näitä... Toivottavasti positiiviset käänteet auttavat käsittelemään menneitä, eivätkä paina mieltä maahan.

      Kiitos tsempistä ♥

      Poista
  10. Voi Lauraseni. ♥
    Kaikkea kaunista ja hyvää jokaiseen päivääsi.
    Pärjäät positiivisella ja rohkealla asenteellasi.
    Voimia tutkimukseen, jospa siitä seuraisi jotain hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maya ihanista tsemppisanoista ♥

      Kyllä mä uskon, että tästä on suunta ylöspäin, kun kerran olen nyt sinne tutkimuksiin päässyt. Innolla odotan mitä tuleman pitää....

      Poista
  11. Kiitos sinulle inspiroivasta ja niin positiivisen oloisesta blogista :). En ole ehtinyt tähän tarkemmin vielä perehtyä, mutta tästä viimeistään ymmärsin, että olet selviytymässä tuosta rankasta sairaudesta, infarktista. Muistan elävästi sen päivän vuosia sitten kun isäni sairastui, ja näin hänet sairaalassa puhekykynsä menettäneenä ja halvautuneena. Minäkin ollut luulossa, että se on tosiaan iäkkäämpien sairaus. Toivon sinulle oikein paljon tsemppiä ja uuden aloittamisen intoa. Käsillä tekemisen taitosi ovat sitä luokkaa, että siinä voi olla se asia, joka vie eteenpäin ja pitää liekkiä yllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja sun kauniista sanoista ♥

      Tuo aivoinfarkti tuli tosiaan kuin täyslaidallinen puun takaa. Ei kolesterolia, ei ylipainoa, ei kaulasuonten tukkeumia, ei läppävikaa sydämmessä, ei verenpainetta. Ja ikää oli 32v. Ainoat kohdat mitkä epikriisistä ruksittiin oli mahdollinen sukurasite (jota ei sitten testeissä havaittu) ja e-pillerit. En suosittele enää kenellekkään.

      Voimia teillekin vaikeiden asioiden äärelle, oli tilanne tällä hetkellä millainen hyvänsä.

      Poista
  12. Mä en oo yhtään blogi-ihminen. En oo seurannut aktiivisesti mitään muuta kuin yhden ystävän raskaus- ja vauvablogia joskus aiemmin. Mutta jotenkin nämä sun kirjoitukset ja kuvat ovat houkutelleet mukanaan. Kiitos niistä, tykkäsin! Nyt vasta luin tän aivoinfarktijutun. Hienoa että olet selvinnyt siitä ja hyvää aivojumppaa ovat varmasti nuo käsityötkin ;). Ehkä se oli se juttu mitä sun piti kokea että osasit pysähtyä ja alkaa ettiä elämästä niitä sateenkaaria. Hauska on ollut vähän tutustua suhun, kun ei tosielämässä ollakkaan oikeestaan kunnolla tunnettu. Hyvää uutta vuotta ja iloa elämään. Oot saanut mut haaveilemaan piiitkistä sukista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla, että oot saanut näistä jutuista jotain. Hyvälle tuntuu, että laitoit kommenttia myös :) Vaikka ei olla tosielämässä oltukaan niin tuttuja silloin, niin sun fb-päivityksistä tulee mulle jotain tuttuuden tunnetta. Hyvää mieltä, sellaista onnellista ajatusmaailmaa ja leppoisuutta. Taidat olla aika sinut sun elämän kanssa. Niin oon mäkin tämän jälkeen. Ennen aivoinfarktia olin taas kerran palannut kaupan alalle esimieshommiin, vaikka olin jo päättänyt muuta. Nyt en enää tee sitä virhettä. Se oli kivaa silloin, nyt jotain ihan muuta :)

      Ne muuten sanoivat mulle silloin sairaalassa, että pitää tehdä käsitöitä, ristikoita ja pelata vaikka Tetristä. Juuri aivojumpan vuoksi. Ihan kiva käsky lääkäriltä. Olen totellut ;)

      Hyvää uutta vuotta sinnekin ja onnellista eloa!
      ps. pistä viestiä, jos haluut tilailla sukkia tai tulla meille Mummokerhoon opettelemaan itse

      Poista