Pipo, pipo ja pipo







Terveisiä pipopajalta. Kaksi ensimmäistä valmistui jo aiemmin. Nyt tuunasin niitä tupsuilla. Nostin tupsujen tekemisen ihan uudelle aikakaudelle. Unohdin pahvipyörylät ja kävin  ostamassa tupsukehikon Novitan Lankadelistä. Laura kohta 34v on ihan intopiukeena. Palleroita päätyy myös joulupakettien päälle. Viimeinen pipoista oli joululahjatoive. Toivottiin maanläheisiä värejä. Tällä pipolla osallistun myös Silmukan Saalistajan ja Sinin joulukuun haasteeseen. Kiva olla tässäkin kuussa mukana :)

Ohjeista: ensimmäiset tehty perinteisesti fiilispohjalta ja sovittelemalla. Silmukkamääristä, puikkojen/koukkujen koosta ja mitoituksista ei ole siis  valitettavasti mustaa valkoisella. Viimeinen tämän mukaan.