Ihailtavaa asennoitumista!







Paikka, jossa kävin posliinimaalaamassa on lopetettu. Liikkeen omistaja / opettaja malttoi vihdoin  jäädä eläkkeelle. Nyt hän kokkailee kotona puu-uunissa luomupuuroa ja viettää leppoisia vapaapäiviä. Ansaittuja sellaisia. Hän olisi voinut tehdä tämän jo jokunen vuosi sitten. Se oli elämäntyön lisäksi hänelle rakas harrastus. Edeltäjiensä hän oli nähnyt tekevän sitä aina loppuun saakka ja valitsi itse onneksi toisin. 

Mä haluaisin myös löytää sen paikan. 
Sen, johon suhtautuisin noin intohimoisesti ja samalla lempeästi. 

Posliinimaalauksesta jäi hyvät muistot. Puoli kahdentoista kahvilla käytiin parhaat keskustelut. Me pari kolmekymppistä, muutama eläke-iän ohittanut ja yksi kasikympinen. He jaksoivat kerta kerralta yllättää mut. Se oli oikea mummokerho se.

Nyt on edessä uuden tyyppinen ongelma. Mihin sitten, kun tänä keväänä alkaa maalisivellintä heilututtaa? Suosituksia kurssipaikoista? Kokemuksia kotiuunissa poltettavista väreistä?

Kuvissa mun maalaamat lautaset. Pienempi syksyltä 2012 ja suurempi viime keväältä. Samat, jotka esiintyivät blogissa jo aiemmin. 
Mahtavaa, että olen voinut tehdä jotain, joka jää ihan joka päiväiseen käyttöön.