Divaanin VIIDEN TÄHDEN ILLALLINEN















Eilen Kaapelitehtaalla oli Divaanin VIIDEN TÄHDEN ILLALLINEN. Jannea ei huvittanut lähteä kipsin kanssa könkkäämään ja mä soitin mun äidin hätiin. Meillähän olikin sitten "ennakkoäitienpäiväyllätys" ja hauska ilta. 

Tila - Hima ja Sali - oli viimevuotista viihtyisämpi. Ei Kellohallissa sinällään mitään vikaa ollut, mutta tänä vuonna äänimaailma oli kohdallaan ja käytössä oli kunnolliset toistovehkeet. Illasta sai enemmän irti ja miljöö sopi mukavasti tilaisuuteen.

Ruuat oli ihania. Kolme ensimmäistä hotkittiin hyvällä ruokahalulla. Maut osuivat yhteen ja annoskoot olivat aika sopivia. Kasvisalkupalassa pääsi maistamaan monia makuja, keiton kasviksissa oli sopivaa napsakkuutta ja kala suli suuhun. Mummonkurkkujen muodosta riitti pöydässä keskusteltavaa. Kuka ne oli minikokoisella jäätelökauhalla kaivanut vai puristanut raudan läpi? 

Pääruuan pöytään saapuessa emme olleet ainoa seurue, joka surkutteli herkullisen annoksen hukkaan menemistä, kun alkoi mahalaukusta tila loppua. Karitsan niska oli täydellisen pehmeää ja mulla meinasi itku päästä, kun olisin halunnut sen haukata kaikki. Sama homma tietysti toistui Da Capo-henkisen suklaajälkiruuan kohdalla ja näin miten vieressä lautaset vaihtoivat omistajaa, että herkut saatiin edes jonkun mahaan mahdutettua. Lopuksi pöytiin kannettiin vielä yllätysannokset: lämmin Somersby-juoma ja lapsuuden muistojeni pumpernikkeli. Jollain tavalla jouluisia. Tämän kokonaisuuden jälkeen oli pakko kävellä kotiin ja suunnitella extralenkkiä loppuviikolle. Slups!

ps. maha painoi niin paljon kotiin kävellessä, että rapussa piti turvautua hissiin. 
Instassa siitä hetkestä todisteena mun ensimmäinen selfie.