4.10.2014

KERRON KESKIVIIKOSTA // VIIDEN KILON PAINO JOKA PUTOSI HARTEILTA

Osa-aika ok. Sellainen olen minä.

Mun tavallinen viikko on sarja sekavia merkintöjä.

Ei ole olemassa perinteisiä päiviä.

Ainoa pysyvä asia on ollut tiistain jooga ja joka aamu sama aamupala.

Takana on nyt kaksi vuotta kotona. Kaksi vuotta aivoinfarkteista. Olen miettinyt mille sitä alkaisi. Tunnustellut, että olisiko minusta antamaan se 100 % maksetun palkan vastineeksi. Tällä viikolla kaikki on muuttunut. On ollut eriskummallisin viikko pitkään aikaan.

Jonna kysyi multa millainen on mun tavallinen tiistai. Ettei mun tarvitsisi kertoa teille, että lukuunottamatta joogaa ja illan reippailulenkkiä, olen istunut koko päivän koneella, niin kerron keskiviikosta. Se vasta mielenkiintoinen olikin. Mikäli oikein muistan.

7.30 Heräsin kellon ääneen ja huusin Jannelle, että mitä se on jättänyt sen mun viereen hälisemään. Siis mitä  - muka mun kello? No äkkiä aamupalalle. Niin jännäreissä, että olin aivan rauhallinen. Aivan liian rauhallinen.

8.30 Mun piti kävellä. Hyppäsin kuitenkin Jannen kyytiin. Hetki ruuhkassa. Ihan hermona.

8.56 Huilin toimistolla. Jotain sekavaa. Hirveästi uutta asiaa. Päällimmäisenä hyvä fiilis.

12.41 Uusi sähköpostiosoite oli luotu. Käyty läpi ajatuksia tulevasta kolmesta kuukaudesta. Lähdin kävelemään kotiin. Jälkeen päin muisteltuna - ei mielikuvia, ei aavistustakaan mitä reittiä olen tullut.

17.00 Mummokerho kokoontuu. Sain Marilta ruusuja ja Siljalta viiden kilon punnuksen (kyllä - aivan tavallinen lahja). Reilut kolme tuntia nauramista. Jälkeen päin muisteltuna - ei tarkkoja muistikuvia muiden kuulumisista. Miten ajatuksissaan sitä ihminen voi olla. 

18.37. Sisko soittaa ja pyytää apua ongelmaansa. Jotain säätöä. Lopulta onnistuu.

En katso kelloa monelta Mummot lähteävät kohti kotia.

20.45 Janne tulee kotiin. Tuo kukkia (älä nyt erehdy luulemaan - tämä ei ole tavallista.)

Nukkumaan.

Aloitin siis keskiviikkona työkokeilun Huililla. Siellä mut otettiin avosylin vastaan, vaikka moni muu paikka totesi, ettei ole mahdollista. Ei ainakaan tämän vuoden puolella. Se vasta oli lannistavaa. Edes ilmainen työvoima ei kelpaa. Vaikka olenkin nykyään hitaasti käynnistyvä ja välillä omissa ajatuksissani, niin kyllä musta silti johonkin hommiin on. Vaikkei näin alkuun ihan täyteen päivään, niin kyllä varmasti saan jotain tärkeääkin aikaan. Tästä mahdollisuudesta oon ihan kamalan innoissani.

Vieläkin siis päivät ja viikot tulevat olemaan vaihtelevia. Työt aloitetaan rauhassa. Noin 20 tuntia viikossa. Testataan kropan kestävyyttä. Tähän mennessähän puolet mun päivistä on niitä yleisessä mittakaavassa melko tavallisia ja se toinen puoli jotain muuta. Tällainen on sitä tavallista minulle.

Tällä viikolla siis viiden kilon paino putosi harteilta. Sekä minulta, että Siljalta, joka keskiviikon tuota konkreettista könttiä kuskasi pitkin Helsinkiä ja Espoota. Kuulema mielelläänhän häntä kantaa.

Mielelläni kuulisin teidän tavallisista päivistä. Mites Piia? Kertoisitko sä omastasi?

Kohti viikonloppua!

22 kommenttia

  1. Kuulostaa ihanalta! Oon mielissään sun puolesta, Laura! <3
    Ps: Mun kuulumiset luet tuolta yhdestä paikasta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥

      Joo. Täytyykin tulla kurkkimaan, mitä oot kirjoitellut. Mulla on vähän blogien lukeminen nyt rappiolla ;)

      Poista
  2. Onnea! Ihanaa, kun oot saanut hetken hengähtää ja miettiä. Upeaa, että pääsit noin kivaan paikkaan aloittamaan kurkistusta tulevaan. Mahtavaa, että sain ja saan vastakin jättää sulle osan painolastistani. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Joo tuntuu hyvälle päästä aloittelemaan pikkuhiljaa ja mennä kohti jotain uutta. Ja kiitos hienosta punnuksesta myös. Se löysi paikkansa tosta olohuoneen ikkunalaudalta :))

      Poista
  3. Ihana,onnea!!
    P.S Haastoin sinut: http://piirto.blogspot.fi/2014/10/haaste-punaisen-pyorean-maton-paikka.html

    VastaaPoista
  4. Olen niin iloinen puolestasi! Onnea vielä kerran ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna ♥
      Oli kyllä ihan mahtava päästä kokeiluun noin mielenkiintoiseen paikkaan.

      Poista
  5. Paljon onnea! Itsekin alan kaivata työelämään, tuntuu siltä että kotivuodet alkavat jo riittää. Sen verran monta niitä kuitenkin on jo takana, että kynnys työn hakemiseen on korkealla ja varsinkin oma usko sen saamiseen on aika matalalla. Mutta ehkä jokupäivä, ei onneksi ole kiirettä vaan voi etsiä sitä itselle sopivaa työtä ihan rauhassa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä niin, että pitkän ajan päästä kynnys itseensä uskomiseen jossain asiassa nousee korkealle. Oli sitten kyse kotiäitiydestä, työttömyydestä tai pitkästä sairaslomasta. Itsestä tuntuu tosi hyvälle, että pääsee aloittamaan näin pikkuhiljaa. Ja se, että kokeilu on määräaikainen. Mulla on sellainen fiilis, että nykyään työelämä saa mieluusti koostuakin erilaisista pätkistä ja toimenkuvista. Siillä saa tuntumaa ja pääsee osaksi kaikkea kiinnostavaa.

      Mä toivon, että sä löydät jonkun kivan paikan, mistä on hyvä aloittaa. Työt tai opiskelut :)

      Poista
  6. Onnea :) Minunkin pitää vielä se oma tieni löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia ♥

      Mä toivon parasta myös sulle !

      Itseä jotenkin jännittää toi mitä nykyään työelämästä puhutaan. Kiireestä ja ahdingosta. Pelonilmapiiri. Väillä tekisi mieli muuttaa maalle ja viljellä omat porkkanat ;) Mutta yleensä asioilla on tapana järjestyä.

      Poista
  7. <3 Kuulostaa kyllä hirmuisen mukavalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja ♥

      Se vaikuttaa todella sille. Ja tuntuu hyvälle, että pääsee tekemään jotain järkevää ja tärkeää.

      Poista
  8. Ihan mahtavaa Laura! Onnea ja lykkyä pyttyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Joanna ♥

      Kolmas työpäivä on nyt takana. Kahden ensimmäisen jälkeen olo oli melkoisen rasittunut. Nyt skarpimpi. Hyvillä mielin eteenpäin :)

      Poista
  9. Hienoa, että sait mieluisen paikan työkokeilua varten! Uusien työkaverien hyvä vastaanotto, tuki ja ymmärrys on tosi tärkeää työkokeilun onnistumisen kannalta. Parasta varmaan koko työkokeilussa minulle olikin pääsy työyhteisön sosiaaliseen verkostoon.

    Minulle paikan löytyminen oli sikäli helppoa, että pääsin kokeiluun vanhaan työhöni. Työkaverit tiesivät hyvin tilanteeni, koska olivat käyneet sankoin joukoin sairaalassa luonani ja kokeilunkin aikana kerroin avoimesti fiiliksiäni, sekä itse työtehtävien sujumisesta, että fyysisestä jaksamisesta. Ainoat paineet mitä ehkä koin, olivat itse itselleni asettamia tai vain omaa kuvitelmaani, siis miten ajattelin muiden ehkä suhtautuvan lyhyisiin työpäiviin ja rajattuihin tehtäviin.

    Omaa kokeiluani jatkettiin ensin sovitusta kolmesta kuukaudesta vielä kolmella (välissä parin viikon lepo), vaikka olin itse valmis luovuttamaan. Neurologi jotenkin halusi suositella mahdollisuutta, etten vain syrjäytyisi yksinäni ja masentuneena kotiin. Mutta huomasi sitten, että olen kuitenkin vointini rajoissa ihan aktiivinen eli pelkoa syrjäytymisestä ei ole ja teki sitten eläkesuosituksen.

    Iloa työpäiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuntuu kyllä hyvälle päästä eteenpäin tässä asiassa. Saa testata voimiaan ja sitä paheneeko oireet töitä tehdessä vai pysyvätkö ennallaan.

      Kiva kuulla, että sulla oli mahdollista tehdä kokeilu vanhassa työpaikassa. Mullehan kävi niin, että olin juuri irtisanonut itseni töistä, kun sain infarktit. Siis ei ollut paikkaa mihin reilun puolen vuoden sairasloman jälkeen palata. Aluksi en päässyt edes mihinkään "tukitoimitoihin" eli olisi pitänyt itsenäisesti hakeutua osa-aikaiseen työhön ja ottaa palkka niistä tunneista mitkä tekemään pystyn. Onneksi älysin itse hakeutua takaisin kuntoutustutkimuksiin.

      Kiitos, kun kerroit sinun tarinan ♥ Näistä sanoista saa jotenkin voimia omiin päiviin.
      Mukavaa päivää ja voi hyvin ♥

      Poista