KERRON KESKIVIIKOSTA // VIIDEN KILON PAINO JOKA PUTOSI HARTEILTA

Osa-aika ok. Sellainen olen minä.

Mun tavallinen viikko on sarja sekavia merkintöjä.

Ei ole olemassa perinteisiä päiviä.

Ainoa pysyvä asia on ollut tiistain jooga ja joka aamu sama aamupala.

Takana on nyt kaksi vuotta kotona. Kaksi vuotta aivoinfarkteista. Olen miettinyt mille sitä alkaisi. Tunnustellut, että olisiko minusta antamaan se 100 % maksetun palkan vastineeksi. Tällä viikolla kaikki on muuttunut. On ollut eriskummallisin viikko pitkään aikaan.

Jonna kysyi multa millainen on mun tavallinen tiistai. Ettei mun tarvitsisi kertoa teille, että lukuunottamatta joogaa ja illan reippailulenkkiä, olen istunut koko päivän koneella, niin kerron keskiviikosta. Se vasta mielenkiintoinen olikin. Mikäli oikein muistan.

7.30 Heräsin kellon ääneen ja huusin Jannelle, että mitä se on jättänyt sen mun viereen hälisemään. Siis mitä  - muka mun kello? No äkkiä aamupalalle. Niin jännäreissä, että olin aivan rauhallinen. Aivan liian rauhallinen.

8.30 Mun piti kävellä. Hyppäsin kuitenkin Jannen kyytiin. Hetki ruuhkassa. Ihan hermona.

8.56 Huilin toimistolla. Jotain sekavaa. Hirveästi uutta asiaa. Päällimmäisenä hyvä fiilis.

12.41 Uusi sähköpostiosoite oli luotu. Käyty läpi ajatuksia tulevasta kolmesta kuukaudesta. Lähdin kävelemään kotiin. Jälkeen päin muisteltuna - ei mielikuvia, ei aavistustakaan mitä reittiä olen tullut.

17.00 Mummokerho kokoontuu. Sain Marilta ruusuja ja Siljalta viiden kilon punnuksen (kyllä - aivan tavallinen lahja). Reilut kolme tuntia nauramista. Jälkeen päin muisteltuna - ei tarkkoja muistikuvia muiden kuulumisista. Miten ajatuksissaan sitä ihminen voi olla. 

18.37. Sisko soittaa ja pyytää apua ongelmaansa. Jotain säätöä. Lopulta onnistuu.

En katso kelloa monelta Mummot lähteävät kohti kotia.

20.45 Janne tulee kotiin. Tuo kukkia (älä nyt erehdy luulemaan - tämä ei ole tavallista.)

Nukkumaan.

Aloitin siis keskiviikkona työkokeilun Huililla. Siellä mut otettiin avosylin vastaan, vaikka moni muu paikka totesi, ettei ole mahdollista. Ei ainakaan tämän vuoden puolella. Se vasta oli lannistavaa. Edes ilmainen työvoima ei kelpaa. Vaikka olenkin nykyään hitaasti käynnistyvä ja välillä omissa ajatuksissani, niin kyllä musta silti johonkin hommiin on. Vaikkei näin alkuun ihan täyteen päivään, niin kyllä varmasti saan jotain tärkeääkin aikaan. Tästä mahdollisuudesta oon ihan kamalan innoissani.

Vieläkin siis päivät ja viikot tulevat olemaan vaihtelevia. Työt aloitetaan rauhassa. Noin 20 tuntia viikossa. Testataan kropan kestävyyttä. Tähän mennessähän puolet mun päivistä on niitä yleisessä mittakaavassa melko tavallisia ja se toinen puoli jotain muuta. Tällainen on sitä tavallista minulle.

Tällä viikolla siis viiden kilon paino putosi harteilta. Sekä minulta, että Siljalta, joka keskiviikon tuota konkreettista könttiä kuskasi pitkin Helsinkiä ja Espoota. Kuulema mielelläänhän häntä kantaa.

Mielelläni kuulisin teidän tavallisista päivistä. Mites Piia? Kertoisitko sä omastasi?

Kohti viikonloppua!