28.10.2014

MINÄ EN VALITA
















Minä en valita. Onhan siinä joo tiettyä haikeutta, mutta tervetuloa vaan. Syksy ja sateet.
Joulua en ala vielä odottamaan.

Hienon kesän jälkeen tämä tuntuu hyvälle. Suomi suorastaan sopii mulle. Vuodenaikojen vaihtuminen on näin kärsimättömälle ihmiselle ihan onnellinen asia. On aina uutta tulossa.

Tänä vuonna uutta on ollut tavallista enemmän. Moni asia muuttui. Työkokeilua Huililla on takana jo neljä viikkoa. On tuntunut älyttömän hyvälle. Olo on ollut vaihteleva - ei siinä mitään ihmeellistä, mutta töihin meneminen on kivaa ja mielekästä. 

Tähän väliin vähän mennyttä: kuten moni varmaan muistaa, sain multippelit aivoinfarktit keväällä 2012. Olin jo irtosanonut itseni töistä ja hakeutumassa opiskelemaan. Kun ei ollut paikkaa mihin palata, jäin vähän yksin. Kukaan ei pistänyt asioita eteenpäin ja mä en tiennyt mihin mennä. Onneksi sain sitten (omasta pyynnöstäni) uusinta- ajat neurologin ja neuropsykologin testeihin. Todettiin, ettei oppimiskyvyssä / muistissa ole ihmeempiä ongelmia. Muita jälkiä jäi kyllä. Esimerkiksi huimausta ja hermokipua, joka saa aivot heilumaan. Kyse ei ole todellisesta ongelmasta, vaan vääristyneestä tunteesta. Mutta se tunne ei ole oikein ihana. Esimiestehtäviin en juuri nyt kykene. Jos en voi vastata omasta työhyvinvoinnista, niin millä tavalla sitten toisten?

Sain viime keväänä alustavan päätöksen työeläkeyhtiöstä, että sieltä tuetaan sekä mun uudelleen koulutusta, että työkokeilua. Molempiin oli lomakkeet mukana. Koulutukseen haettu tuki ei sitten mennyt läpikään. Se minulle postitettu paketti on kuulema sama alkupaketti kaikille, eikä lupaus. Että se pisti nielemään. Muutenkin tuntui hankalalle.

Neurologian kuntoutuspoliklinikalla sitten mietittiin. Päädyttiin hakemaan tukipäätöseen muutosta ja sillä välin työkokeilupaikkaa. Viimeiselle näytettiin heti vihreää valoa.

Niin mä sitten aloin etsimään kokeilupaikkaa. Etsin ja ihmettelin, etteikö ilmainen työvoima kelpaa. Mun "palkka" tulee vakuutusyhtiöstä, eli työnantajalle ei tule kuluja. Otin yhteyttä mielenkiintoisiin yrityksiin, osa ei edes vastannut. Osa vastasi, ettei ole mahdollisuutta. Huilia epäröin lähetyä, koska ajattelin, että pienessä yrityksessä ei olisi irroittaa mulle tehtävää. Olisi vaikeampi delekoida. Ja miten väärässä olin. Sain samantie vastauksen, että tervetuloa ja työajat on järjesteltävissä.

Yksi asia silti nostaa aika-ajoin päätään. Erityisesti niinä väsyneinä päivinä, jolloin tarvitsen päiväunet. Tai neljät. Epävarmuus tulevasta. Mitä tämän kolmikuukautisen jälkeen? Mistä mä sitten löydän ihanan osa-aikaisen paikan? Ja tulenko koskaan saamaan korvausta siitä ajasta millä en hommiin kykene? Aktiivisesti yritän kyllä olla ajattelematta ja annan mennä. Muistutan itseäni. Älä tuijota päämäärää, vaan nauti matkasta.





ps. muistakaa osallistua arvontaan. Jaossa kolme yrttisettiä. Itselle, anopille tai ystävälle.
pps. ohjeet ensimmäisen kuvan villasukkiin löytyy täältä.

(Syyskuvat mökiltä, ajalta jolloin puut ei vielä olleet niin paljaat.)

22 kommenttia

  1. Sitkee muidu!

    Ja on kyllä onni, että sut on siunattu sillä tietynlaisella puhdilla ja sitkeydellä. Kuinka helposti sun tilanteessa voisi syrjäytyä..unohtua syysteemin ulkopuolelle.

    Jotenkin pistää vihaksi tämä nykyaika. Hemmetinmoinen tuloksellisuus ajaa kaiken inhimillisyyden ohi. Melkein joka paikassa.

    En osaa varmaan oikeita sanoja sanoa. Ei se kai auta, kuin elää hetkessä. Juuri niin kuin teet, yrittää olla aktiivisesti ajattelematta ja antaa mennä. Toivoa samalla parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on pakko joskus avautua näistä asioista, että saa lietsottua itsensä tekemään jotain asioiden eteen. Tuo otsikko tuli siitä, että juuri täällä täyttelin valitusta siitä ammatillisen kuntoutuksen hylätystä koulutuspäätösestä. Siis todellakin valitin :D

      Oon ihan samaa mieltä tuosta syrjäytymisestä. Jos mulla ei olisi näin paljon ystäviä ja sitä sosiaalista taitoa, niin aika unohtuneena saisi olla.

      Mua raivostuttaa, että jotkut jampat tuolla katsevat kaavakkeitaan ja päättävät mun tulevaisuudesta mua näkemättä. Niissä lukee mm että lieviä neuropsykologisia oireita. No ai jaa. Millaisiahan ne selvät oireet olisi, jos tätä tärinää, huimasta ja aivojen heilumista ei voi sellaisiksi laskea.

      Mä kyllä ymmärrän tavallaan sen, että jos mut näkee, voi erehtyä. Joka toinen päivähän on ihan hyvä. Mutta kun mä haluaisin elää sellaista elämää, että näin myös jatkuisi. Jos nyt menen täyspäiväisen työhön, niin niitä levollisia ja huimauksettomia päiviä ei todennäköisesti ole. Niin voimakkaasti on väsymys alkanut lisääntyä tämän kuun aikana. Päiväunet on tosiaan takaisin kuvioissa ja olen alkanut myös perua menemisiäni. Se tuntuu aina tympeältä.

      Toki mä voin mennä osa-aikaiseen työhön ihan itsekseni, mutta silloin on tulot mitä on.

      No mutta. Kyllä tää tästä taas. Eteenpäin.

      Poista
  2. Tää on just karseeta, kun ei oikein tiedä mitä sanoa. Vaikka olen tavallaan ollut samassa tilanteessa kuin sinä. Tavallaan, koska mulla oli sen verran onnea mukana onnettomuudessa, että se tapahtui työmatkalla ja sen myötä tapaturmavakuutus on tarjonnut kaiken mahdollisen avun ja tuen kuin manulle illallisen.

    Kuten Ilona tuossa totesi, inhimillisyys tuntuu puuttuvan kaikessa julkisen vallan alaisessa toiminnassa, myös terveyde/sairaudenhoidossa. Heikommassa asemassa oleva joutuu taistelemaan itsensä, oikeuksiensa, hoitonsa puolesta juuri silloin, kun voimat ovat vähissä. Itseäni ärsyttää eniten turhanpäiväinen byrokratia, jonka pyörittämiseen tässä maassa kyllä osataan rahaa syytää tarpeellisempien asioiden kustannuksella.

    Vaikka omalta osaltani moni asia on toiminut todella hyvin, niin kaikenmaailman asioita, joista en ole ikinä kuullutkaan, pitäisi osata hakea. Ja jokainen hakemus käsittää monta täytettävää sivua, joihin aivokapasiteetti ei vaan riitä. Ja aina pitäisi hakea uusi lääkärintodistus jokaista hakemusta varten, vaikka terveydentila ei ole mihinkään muuttunut. En tahtoisi vaivata lääkäreitä pelkän paperinpalan takia.

    Kaipaisin myös sellaista kokonaisvaltaista hoitoa, johon kai joskus pyrittiin terveysasemien omalääkäri systeemillä, mutta joka ei kyllä ole tainnut juuri missään toteutua kunnolla. Nyt tuli taas mieleeni, että minun piti ehdottaa vakuutusyhtiölleni, että tekisivät jonkinlaisen opaslehtisen/toimintaohjeen sen varalle, että ihminen joutuu tapaturman uhriksi. Kun vielä olin sairaalassa, niin siellä sosiaalityöntekijät selvittivät minulle monta asiaa, mutta sen jälkeen olen joutunut jokaikisestä asiasta erikseen kysymään, kun kukaan ei yhdellä kertaa osaa/älyä kertoa mahdollisesti eteen tulevista huomioitavista seikoista.

    Sori, että lipsuin vähän aiheen viereen :) Piti vielä sanoa, että onneksi sinussa on sisukkuutta ja positiivisuutta, että löydät iloa pienistäkin asioista. Ja upeista kuvistasi välittyy tietynlainen voima, että pusket läpi vastoinkäymisista. Vaikka ihan luvallista olisi myös valittaa!

    Sitä piti vielä kysyä, että seurataanko sinun työkokeilusi sujumista mitenkään? Kun itselläni sitä seurattiin moneltakin taholta; neurologi, työterveyslääkäri, esimies ja työnohjaaja. Ennen työkokeilun alkua oli heidän lisäkseen asiaani puimassa vielä sosiaalityöntekijä ja henkilöstöosaston edustaja, mikä tuntui kyllä melkoisen oudolta tilanteelta.
    Vielä piti sanoa, että ymmärrän täysin huolesi tulevasta, että mitä sitten työkokeilun jälkeen. Itselläni epävarmaa tilannetta kesti useampi kuukausi ennen eläkepäätöksen saamista, jolloin koin, ettei minulla ole mitään virallista asemaa yhteiskunnassa, kun en ollut sairaslomalla, en työtön, enkä eläkeläinen.

    Mutta nauti nyt tästä päivästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä turhanpäiväisestä pyörittämisestä. Mulla on tässä nytkin edessä melkoiset pinot kelan ja eläkevakuutuksen papereita. Ei ollut ensimmäinen valitus, minkä pistin menemään.

      Mulla tosiaan kävi niin tylsästi, että sairastuminen tapahtui ollessani työttömänä. Kukaan ei sitten neuvonut ja itsellä ei järki heti liikkunut niinkään liukkaasti, kun nyt ja siinä kävi niin, että sairaslomoa loppui ja putosin ansiosidonnaiselle. Nyt siis sekin on kulunut ja kertymät käytetty. Onneksi asutaan Jannen firman asunnossa, eli menoja ei kovasti ole.

      Mä huomaan selvästi sen, että kun ahdistun tällaisista asioista, niin aivokapasiteetti ei tosiaan riitä. Ei saa selkoa noista papereista. Käy vähän hitaalla.

      Sairaalassa ollessa mun luona kävi sosiaalityöntekijä varmistamassa onko mulla läheisiä ja turvaverkko. Kyselivät syrjäytymisvaarasta. Mä sanoin, etten voi kuvitella tapahtuvaksi. Kerran kävin neuropsykologilla sen jälkeen, kerran silmälääkärillä ja kerran poliisiasemalla (viemässä pois ajokortin). Siihen loppui kontaktit tämän asian tiimoilta. Enhän mä edes itse tajunnut ekaan vuoteen, että mitä mulle oli tapahtunut. Väkisin menin eteenpäin ja uskottelin itselleni, ettei mikään ole muuttunut. Ennenkun uskalsin pysähtyä kuulostelemaan.

      Mun työkokeilua seuraa ainoastaan palveluntuottaja (eli jolta eläkevakuutusyhtiä tilasi työkokeilun kartoituksen ja sopimisen). Meillä on tapaaminen kokeilun puolessa välissä ja kokeilun jälkeen. Ei ole lääkäreiden kanssa mitään aikoja varattuna. Kaikki muutokset oon kuitenkin kirjoittanut ylös. Tulevaisuuden varalle. Eihän niitä muuten muista :))

      Kiitos Tuula tuesta ja kommentista ♥ Helpottaa, kun saa hetken narista. Voi muistuttaa itseään ja sit taas eteenpäin. Nyt lähden joogaan. Sen oon huomannut helpottavan verenkiertoa ja oloa. Vaikka nyt en oo sielläkään pariin viikkoon ollut. Ja taas tekisi mieli perua. Mutta menen :)

      Poista
  3. Mä oon ihan varma, että sulle löytyy paikka työkokeilun jälkeen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä ihana ♥

      Joo ei tarvii paljon syksystä tässä valittaa, kun valittelee omaa oloaan. Oli vähän surkuhupainen joogatunti äsken, kun itketti ennen ja itketti jälkeen :D :D :D Toivon, etten huomenna oo näin väsynyt enää. Onneksi näitä näin ikäviä oloja ei ole ennen työkokeilun alkua ollut kovin paljoa. Huomaa miten tärkeä on normirytmi ja tarpeeksi pitkä lepo. Huhhahhei.

      Poista
  4. Täällä on peukut pystyssä. Sulla on muru ihanan positiivinen perusvire, ja sillä pääsee pitkälle. :) Kyllä sullekin paikka löytyy, juuri tuollaisena kuin olet.

    Pysähtelee sitä tämmöinen "tervekin" usein miettimään, miten huikeaa olisi vaikkapa olla turvallisessa vakiduunissa tai saada talvella vaivaava lämpöily pois. Lisäisi taatusti jaksamista. Mutta menee tämä kai näinkin. Pikkuisen kerrallaan eteenpäin, vaikka onkin epävarmoja tekijöitä ympärillä. Hissukseen silloin, kun on semmoinen olo.

    Jos voisi vain pysyä kiinni hetkessä, murehtimatta liiemmin menneitä tai tulevia... Nuku nyt ainakin ne päikkärit aina kun tuntuu siltä. Ne kuuluvat nyt sun elämääsi. Vaikka neljät per vuorokausi. :) Pus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru tsempistä ♥

      Niinpä, sano muuta. Mä toivon, että sun tuleva talvi ei mee samoissa merkeissä, kun kevät. Että saisit olla terve ♥

      Mä mietin sitä epävarmuustekijöiden sietämistä just tänään aika paljon. Silloin, kun on vireessä, kestää mitä vaan. Väsyneenä pienikin asia tuntuu ihan hillittömälle haasteelle. Jotenkin sitä kuormitusta ei kestä yhtään niin hyvin, kun silloin ennen sairastumista. Tänään se valituskirjeasia tuntui maailman lopulle. Ketutti todella ankarasti. Mut siitä taas saa voimaa ja sisuuntuu. Pentele eihän ne anonyymit virkamiehet toimistossaan voi mua paremmin mun vointia tietää!!

      Kyllä mä sen vaiheen kestän. Se ajatus, että onko tämä loppuelämän tällaista heittelyä, tuntuu upottavalle. Tekisi mieli sellaista ihan tosi tylsää tavallista ankeaa arkea ;) Opettelen koko ajan elämään enemmän hetkessä. Ajattelemaan asioita vaiheina. Sillä mennään :))

      Poista
  5. Toivottavasti kaikki ratkeaa parhain päin.

    VastaaPoista
  6. Oot niin huippu että kyllä sun paikka tässä elämässä vielä löytyy, oon ihan varma siitä! Sillä välin, koita nauttia siitä mitä elämä nyt tarjoaa (niin taidat jo tehdäkin) <3 Aika moni pieni mutta varmasti loppujen lopuksi aika merkityksellinen asia ois voinut jäädä kokematta vuoden 2012 jälkeen?! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Tiina ♥ Joo. Jokatoinen päivä täysillä. Sehän tässä naurettavaa tavallaan onkin. Mä tiedän, että jos jäisin kotiin, enkä tekisi mitään, niin huonoja päiviä olisi huomattavasti vähemmän. Mutta niin olisi hyviäkin. Siispä parasta balanssia etsimässä ;)

      Ihan samaa mieltä tuosta asioiden kokemisesta !! Silti, vaikka välillä tosissaan tuntuu, että loppuu veto tämän vääntämisen kanssa, niin olen saanut ihan kamalasti ihania asioita mun elämään. Huonoina päivinä pitäisi tosiaan muistaa, että en olisi saanut niitä onnentunteita, jos en olisi tällaiseksi muuttunut. Kiitos muistutuksesta ♥

      Poista
  7. Tsemppiä ja uskoa tulevaan. Niitä sinä tarvitset. Toivottavasti asiasi vielä järjestyvät tavalla tai toisella ja miksi eivät järjestyisi, kun tahtoa löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari sun sanoista ♥ Ne tekee erityisen hyvää, kun on tänään ollut niin poikki. Nyt unille, että jaksaa huomenna taas :)

      Poista
  8. Ajattelin sua tänään, kun siinä Kampissa pyörin, harmi jos on ollut rankka päivä ♥ Postaukseen: tuttuja tunteita ja jotenkin meidän ajalle myös ominaisia. Se usko omaan pärjäämiseen on ennen vanhaan syntynyt tiiviissä yhteisössä. Nyt pitäisi olla minusta se kansalaispalkka, joka sanoisi, että "olet riittävä sellaisena kuin olet, nyt mene ja tee hyvin". Sen sijaan hirvittävä byrokratia ja kaavakkeiden kanssa taistelu (esim. Kelan ja työkkärin, joista mulla on kokemusta) antaa kuvan, että emme ole riittäviä, vaan meidän pitää anella, että saamme elää täällä kansalaisina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin sua, mutta ei musta ollut mihinkään lähtemään. Jurpi niin paljon tuo paperisota. Onhan se nyt ihan käsittämätöntä, että tässä vaiheessa (siis myöhemmin toivottavasti tilanne on toinen), kun kykenen just ja just selvitymään kolmesta lyhyestä päivästä tulee kirjeitä, he ovat sitä mieltä, että tän kolmikuisen jälkeen olen valmis palaamaan mun normitehtäviin. Jep. Jep. Sitten vaan kyselyä menemään, että missä on osa-aikainen myymäläpäällikkö paikka varavuoteella :D

      Työkkärissä ei ole ollut mulla mitää ongelmia. Päinvastoin oon ihmetellyt miten sinne ei tarvitse mennä nykyään edes käymään määräajoin. Se ei musta oo hyvä systeemi. Ei ainakaan kannusta ryhdistäytymään, jos on sellaista vaivaa.

      Kelassa taas on pyöritetty papereita miten sattuu. Mullehan kävi sellainen, että ne pyysy yhtäkkiä jotain täydennyksiä (liitteitä) sairaseläkettä varten. Siis mitä en ollut hakenut. Pyysin tuhoamaan koko hakemuksen mun tiedoista. Sen jälkeen eri ihmiset soittelivat mulle vuoden ajan (siis neljä tyyppiä) ja jokainen luvallaan lupasi hoitaa sen hakemuksen mitätöimisen. Mun sosiaalityöntekijäkin joutui soittamaan sinne, kun ne siellä sanoivat, että se hakemus olisi ihan hyvä laittaa sisään ikäänkuin varmuudeksi tai jotain. Jos en saisi Eläkevakuutuksesta kuntoutustukea. Huh huh. Ei ihan riitä kapasiteetti käsittelemään sitä voiko tuollaisesta olla hyötyä vai haittaa. Ja mihin mikäkin vaikuttaa. Enkä mitenkään ymmärrä miten sairaseläkkeen hakeminen voisi mulle olla mikään vaihtoehto. Kun tahtoisin tehdä jotain mielekästä.

      Näistä on joskus pakko vähän avautua. Siis jos olisin yksinäinen, niin olisin jo haudannut itseni sängyn pohjalle ja odottaisin kuolemaa. Ei olisi helppoa. Eikä moni edes nää näitä paperisotia. Ajattelevat Suomea niin upeana hyvinvointivaltiona, vaikka pahoinvointia on. Ai että jurpii.

      Poista
  9. Sie oot kyl sitkee! Oon varma että sie löydät kyllä paikkasi. Onneksi nykyään työelämän puoleltakin löytyy muita ratkaisuja kuin 8-16 viitenä päivänä viikossa, vaikka yleisesti työelämä aika raakaa nykyään onkin. Mie sain nykyisen työni koska olin valmis ( halusin perhesyistä) tekemään osa-aikaista työtä. Olisihan se iso lihava palkkapussi toki tosi kiva juttu, mutta jos se olisi elämän pääsisältö niin ankeeta olis. Ja aina ei tarvitse edes jaksaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän olla :)) ♥

      On tää vaan ihan absurdia touhua näiden papereiden kanssa. Mulla on tähän jo toinen ihan käsittämätön esimerkki. Sain maanantaina kirjeen, että mulle on myönnetty kuntoutustuki tästä työkokeilusta. Ja että sitä varten tarvitaan verokortti. Tänään sain verotoimistosta tiedon, että he ilmoittavat mun ennakonpidätysprosentin (joka on 0%) työeläkevakuutusyhtiään, joka tuen maksaa. No kotiin tullessa olikin tullut kirje, että koska en VIELÄ? ole toimittanut verokorttia, niin etuus on mennyt maksuun veroprosentilla 60%. Ai miten kivaa. Olen ollut tähän asti peruspäivärahalla (565€/kk) ja iloitsin tulevista rahoista. Nyt siitä lähtee reilu 900€ pois, jotka mä saan vuoden 2015 veronpalautuksissa sitten takaisin. Näin tää homma toimii.

      Mä todella toivon, että löytyy pian joku työratkaisu, ettei mun tarvitse enää ikinä nähdä näitä papereita :D :D :D

      Ja kyllä. Iso palkkapussi ei ole se mikä motivoi. Raha ei saisi minua liikkeelle joka aamu. Sen pitää olla jotain ihan muuta :)

      Poista
  10. Mä ihan heti ottaisin sinut meidän työpaikalle, jos vaan olisit lähempänä. Tsemppiä ja valoa syksyyn! Ihan varmasti sulle löytyy vielä sopiva paikka työelämässäkin. <3

    VastaaPoista
  11. Ihanie kuvvie jälleen kerran. Syksy on ihannaa aikkaa :)

    Koko pienestä syömmestäni toivon, jotta jaksat kaiken tuon lomakeruljanssin keskellä. Kyllä sie sen oman paikkasi löyät, mihin vie työn mielekkyys eikä vaan ajatus palakkapäivästä (toki se on tärkiä myös :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Kiitos

      Kyllä mä ainakin yritän. Tänään nyt on taas takana pari hyvää päivää. Vaikka niiden lomakkeiden kanssa oonkin tapellut. Tuli taas kaikenlaisia ylläreitä (väärin verotettuja etuuksia, verotoimiston mokia, työeläkevakuutusyhtiö mokia ja muuta säätöä), mutta asioilla on tapana jotenkin järjestyä. Mä ihmettelen vaan miten joku oikeasti sairaseläkkeen tarpeessa oleva näistä selviytyisi. Mulla sentään ajatus juoksee hyvinä päiviä ihan normaalisti ja silloin jaksaa jankatakin.

      Poista