8.10.2014

PALJONKO VOIT TOISESTA TIETÄÄ ?


Onko sinulla paras ystävä? Sellainen, jonka kanssa voit jakaa mitä vaan?

Arki asettaa ystävyyssuhteisiin haasteita. Tuttua? 

Jossain vaiheessa sitä havahtuu, että tulee tavattua harvoin.
Ehkä kerran kuussa. Jos sitäkään. 
Se tekee noin yksitoista kertaa vuodessa.

Paljonko siis voit toisesta tällä perusteella tietää?

Itse huomaan joskus ihmetteleväni muiden valintoja. Tietysti. Ihan luonnollista, ettei kaikki elämäntavat sovi jokaiselle luonteelle, mutta silti sitä päivittelee mielessään. Tässä kohtaa olisi vissiin hyvä muistaa, että vaikka miten olisi hyvä ystävä, niin vähänpä sitä loppujen lopuksi voi toisesta tietää. 

11 kertaa vuodessa, kolme tuntia kerralla, on 33 tuntia vuodessa. 
Kun ottaa huomioon ne muut 8727 elettyä tuntia, niin lopputulema on noin 0,4 %.

Joo. Tällaista ajattelin tällä kertaa.



Kuva napattu Etu- Töölön katuja kävellessä joskus. Piristi.

26 kommenttia

  1. Niinpä. Ajatella. Ja kun sitä kuvittelee KAIKEN tietävänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kyllä. Juuri se on se ihmeellinen olo, mikä mullakin usein on. Totuus taitaa olla toinen ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Katja :) Paljon oli ajatuksia tätä kirjoittaessa. Kiva kuulla, että tuumailun tunne välittyi sinnekin puolelle.

      Poista
  3. Aha. Mielenkiintoinen ajatus. Täytyypä keskustella asiasta parhaan kaverin kanssa. Tavataan ehkä kaksi kertaa vuodessa, soitellaan kerran kuussa, kirjoitellaan useammin. Mutta aina kun tavataan tai puhutaan niin tuntuu siltä, että viimeinen kerta oli vasta tunti sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne :) Samanlaista mullakin on monen kanssa. Juttu jatkuu samasta, mihin se jäi. Ihan, kun aikaa ei olisi välissä ollenkaan. Mutta... onkohan se tunne vai totuus. Mä luulen, että perusteet voi tietää ja niiden pohjalta voi veikata miten ystävä missäkin tilanteessa toimii, mutta mitä sitten syvemmällä on, koska yllätyksiäkin joskus tulee.

      Poista
  4. Ainoa, jota voin parhaaksi ystäväkseni sanoa, on mieheni. Hän taitaa olla ainoa, kenelle voin kertoa (ainakin melkein) mitä vain.. Uskoisin kaikilla olevan asioita, joita ei kerro kenellekään, haluaa pitää vain itsellään. Yhtä lapsuudenystävää näen kerran tai kaksi vuodessa, saman verran ehkä soitellaan. Välimatka ei oo mahdoton, mutta jotenkin on etäännytty, vaikka tavatessa aina tuntuukin siltä, että edellisen kerran nähtiin "eilen".

    Ystävystyminen tuntuu olevan kovin suuren työn takana, ja lopulta saa aina puukon selkäänsä. Joskus sitä miettii, että onko se oikeasti sen arvoista?

    Meneepä taas syvälliseksi.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama. Janne on kyllä mulle se, joka eniten tietää. Ja jolle voi sanoa varauksetta melkein mitä vaan. Hyviä, erittäin rakkaita, ystäviä on muutamia. He tuntuvat olevan niin lähellä, että tietäisin (muka) kaiken. Mutta tässä yhteydessä korostan tuota tunne - sanaa :)

      Ystävystyminen ei ole ihan helppo laji. Itsestään antamisessa on aina paljon pelissä. Toivoisi, että kaikki olisi suoria ja vilpittömiä... ettei tarvitsisi kokea sitä, että täytyy olettaa tai jossitella.

      Syvällinen on hyvä :) Ja nää keskustelut ♥

      Poista
    2. Niin.. Jäin tätä aihetta pohtimaan pidemmäksikin aikaa. Kovin syvällisesti ja yksityiskohtaisesti en kyllä taida näin "julkisesti" avautua, mutta joskus sitä huomaa luovuttavansa/luovuttaneensa tosi helposti ihan vain siinä pelossa, että sattuu taas. :)

      Poista
    3. Niinpä. Siinä helposti tulee loukatuksi, jos toinen ei olekaan yhtä vilpittömillä fiiliksillä liikkeellä. Jossain mittakaavassa on siis ihan hyvä, että suojelee itseään. Yleisesti ottaen mä olen kuitenkin niitä ihmisiä, jotka ajattelee, että enemmän voi saada, jos ottaa riskejä. Tässäkin tämän huomaa, meitä on niin erilaisia ihmisiä, erilaisissa tilanteissa :) Jos vaan pystyisi paremmin ymmärtämään muita ja olemaan muille hyvä.

      Poista
  5. Minun paras ystäväni on identtinen kaksoissiskoni, joten uskon, että tiedän aika paljon hänestä ja usein meidän ajatukset kohtaa, vaikka ei niitä ääneen sanokaan, esimerkiksi soitetaan toisillemme juuri samaan aikaan. Me asumme eri puolilla Suomea, joten nähdään noin joka toinen kuukausi, ei siis tehdä kaikkea koko ajan yhdessä ja on meilläkin erimielisyytemme, vaikka läheisiä ollaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaa. Tää on mielenkiintoista. Tätähän on tutkittukin joskus, eikö?

      Mulla on kaksi vuotta nuorempi sisko. Tosi rakas ja läheinen, vaikka ollaan jossain asioisa ihan erilaisia. Pienenä oltiin, kun paita ja peppu. Nykyään soitetaan monta kertaa viikossa. Yksi niistä ihmisistä, jonka kanssa voi pallotella melkein mitä tahansa tapahtunutta tai ajatusta. Siskot ♥

      Poista
  6. Mies on se parhain ystävä.
    Ja vaikka häntä näkee koko ajan, niin se vaan arki asettaa siihenkin ystävyssuhteeseen haasteensa.
    Mutta kyllä. Lapsiperheellisten ystävien kanssa tapaaminen on vaikeaa, kun kaikilla tuntuu olevan harrastuksensa ja kiireensä. Ja lapsettomien ystävien elämät taas saattavat olla niin eri tilanteessa, kuin oma, että yhteistä aikaa on sen takia vaikea löytää.
    Joitain ystäviä saattaa nähdä vain kerran vuodessa. Huh.

    Näistä asioista on hyvä välillä muistutella. Koska eihän sen loppujenlopuksi niin hirvittävän vaikeaa pitäisi olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla myös. Ja niin asettaa :)

      Samaa mieltä tuosta ajankäytön asettelusta. Aikataulut ja ajatuksen on tietysti eri, kun elämäntilanne on toinen. Niin ja asuinpaikat tietty myös!

      Sen ei pitäisi joo olla vaikeaa. Mutta, mutta ;)

      Poista
  7. Ystävyydessä (siis sydänystävyydessä) on mielestäni kysymys sielunkumppanuudesta - samalla aaltopituudella olemisesta ja vastavuoroisesta luottamuksesta, kunnioittamisesta ja toiminnasta. Harvan kanssa voi jakaa omia tuntojaan avoimesti. Sydis on sellainen. Tapasipa häntä usein tai harvemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin laitetut sanat ♥

      Allekirjoitan !

      Kunnoitus on erittäin tärkeää.
      Vaikkei aina itse ajattelisi samoin, niin ymmärtää voi.
      Hyvä muistutus!

      Poista
  8. Nyt meinas silmät tippua päästä. Koska juuri samaa asiaa pohdin tänään. Juuri sitä kuinka voi luulla tuntevansa toisen vaikka oikeasti ei tunnekkaan. Voih, niin hyvin kirjotettu minun ajatukset että kateeksi käy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liilapöllö ♥ Kiva kuulla, että osuin sulle ajankohtaiseen aiheeseen :)

      Poista
  9. Osuvasti pohdittu! Aika vähän sitä kenestäkään muusta kuin miehestä tietää. Vaikka luulee tuntevansa. Liian harvoin tulee nykyisin tavattua ketään, aina on kiire, joko itsellä tai muilla. Tai mikä kurjinta lapsiperheissä, aina on joku kipeänä kun lopulta on meinattu tavata. Luksusaikaahan se sitten on, kun lopulta jonkun kanssa kasvokkain päätyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen :) Jannea nään niin monta tuntia päivässä, että tässä kohtaa uskalan väittää tuntevani ;) Monen muun kohdalla sitä voi olla vähän varauksella. Ihmiset käy läpi sellaisia asioita, etten ole ihan varma voinko tosissaan tietää mitä kuuluu. En voi vakuuttua siitä riittääkö sen tietämiseen se muutama tunti.

      Toivottavasti sitä luksusaikaa olisi enemmän ja peruuntumisia vähemmän ♥ Vaikka minkäs niille teet. Elämää on sekin.

      Poista
  10. Voih. tahtoisin kommentoida, mutta en vaan voi! Miten sinä osatkin usein pukea sanoiksi juuri minun ajatukseni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥♥

      Mä mietin tuossa jo aiemmin, että voi hyvinkin olla niin, että muutokset ja pelot läpikäyneet ihmiset ohjautuvat ajattelemaan samanoloisia ajatuksia. Voisiko tässäkin olla kysymys sellaisesta?

      Osa tausta tämän tekstin kirjoittamiseen oli se, että joskus hämmästyn myös sitä miten vähän olen huomannut kertoa ystävilleni siitä mitä pään sisällä liikkuu (tai ei liiku :D). Ja miten vähän sen huomioon ottaen voi ymmärtää. Faktahan on se, että tuolla liikkuessani ja muita tavatessani on aina se hyvä päivä. Huonona en mene. Joten ei se näy, kun Jannelle kotona.

      Poista
  11. Joskus ajattelen niin, etten tunne juuri ketään, vain luulen tuntevani. Ja että juuri kukaan ei tunne minua, ainakaan täysin, luulevat ehkä tuntevansa. Mutta joidenkin kanssa jaan mieluummin hetkiä ja jaan enemmän ja syvemmin asioita itsestäni. Niiden joidenkin kanssa on vaan sydän auki. Ei sillä väliä tunteeko niitä niin kauheasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama fiilis ! Joidenkin kanssa yhteenkuuluvuuden ja luottamuksen tunne tulee jostain ihan muusta, kun yhdessä vietetystä ajasta / sanotuista sanoista.

      Poista