10.11.2014

MIKÄ RIITTÄÄ ?

Kaikkea tarpeeksi?

Mulla on jatkuvasti sellainen olo, että jokainen haluaa enemmän kaikkea. Harvassa ovat ne ihmiset, jotka kertovat olevansa elämäänsä täysin tyytyväisiä. Tai enimmiltä osin. Tai edes oikeaan suuntaan varmasti menossa. Päivitellään miten haluttaisiin paremmin palkattu työ, aviopuoliso, kaksi lasta, pidemmät hiukset, suuremmat lihakset, enemmän ystäviä, varmuutta tulevaisuudesta, uudempi auto, lisää tunteja vuorokauteen ja suurempi koti.

Muistellaan nuoruutta, rypyttömyyttä, opiskeluaikoja ja tuuheita hiuksia. Halutaan olla perheellisiä, mutta samaan aikaan yhtä vapaita ja valmiita menemään, kun kymmenen vuotta sitten. Nyt ehkä olisi rahaa toteuttaa se mitä silloin toivoi, mutta aikaa ei ole. Ollaan ehkä taloudellisesti vapaampia, mutta sosiaalisesti sidotumpia. Monesti päivät kuitenkin matelevat ohi samankaltaisina. Ollaan odottavalla tuulella ja tunnit on enemmän menetettyjä, kuin elettyjä. 

Yhä enemmän käytetään sanaa "haluan". (Ja huom - usein ilman, että se sisältää minkäänlaista aktiivista toimintaa.) Enäähän ei edes voisi samalla tavalla sanoa tarvitsevansa, kun niinä oikeasti kurjina vuosina, silloin sodan jälkeen. Nykyään on lähes normaalia, että  joka vuosi "tarvitaan" uusi takki talveksi, keväisin kevyemmät kengät, läppärille toisenlainen laukku, parit kehittävät kurssit, palkankorotus ja  ikkunoihin jouluverhot. Joukossa paljon mukatarpeita.

Tätä asiaa ajatellessa tulee aina mieleen, että minkä tyhjiön täyttämisestä tässä on kysymys. Ja onko joskus kyse kateudesta? Siitä, että halutaan jotain mitä toisella on?

En muista olenko ennen sanonut tätä, mutta minussa ei ole sisällä sitä jäytävää kateellista / katkeraa pientä ihmistä. En ottaisi yhtäkään yksittäistä asiaa toisen elämästä. Ymmärrän, että yksittäisiä ominaisuuksia ei voi vaan valita. Pitäisi omia koko toisen ihmisen elämä töineen, läheisineen ja rutiineineen. Niitä en huolisi.

Nykyihminen synnyttää itselleen näitä mukatarpeita hyvin helposti - ihan siinä silmän räpäyksessä, kun jotain mediassa näkee, ystäviltä kuulee ja omasta menneisyydestään muistaa.  

Älä aina katso eteen, äläkä taakse,
kurkkaa joskus uteliaisuudesta nurkan taakse
ja ole sitten hetki tässä.
Niiden ihmisten ja asioiden kanssa, mitkä sinulla sillä hetkellä sattuu olemaan.
Onko siinä kaikki?





Kuva siltä Torronsuon reissulta.

39 kommenttia

  1. Niinpä - ajatuksia herättävää pohdintaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että omista ajatuksista lähtee jotain jollain toisellakin liikkeelle :)

      Poista
  2. Aika perustavan laatuista tekstiä. En minäkään kateutta halua tunnustaa, mutta kyllä minä sitä joskus tunnen. Kun jään pohtimaan miksi, se onkin asia erikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii just :) Sitä mä juuri tarkoitin. Mäkin huomaan joskus ajattelevani jotain mitä muka myös tahtoisin. Ihminen on. Silloin on ihan hyvä palauttaa itsensä takaisin todellisuuteen. Muistaa, ettei haluaisi kantaa sen toisen murheita myös. Tai ottaa hänen anoppiaan omakseen ;) Se on hyvä asia, että pystyy nämä asiat tunnistamaan ja tutkimaan ajatuksiaan.

      Poista
  3. Viisaita sanoja! Vaan onhan se haluaminen varsin tärkeääkin, se on se voima joka ihmistä ajaa eteenpäin. Saa aikaa muutokset (hyvässä ja pahassa).Saa ihmisen kehittymäänkin. Vaan tottahan se on, että moni näistä haluista on turhia, tarpeettomia ja elämästä kurjaa tekeviä.Vaan on minullakin niitä asioita, joita haluan mutta joiden eteen en aktiivisesti tee mitään. Ne on niitä haaveita, joita toteutetaan sitten joskus, jos ja kun aikaa on. Ne haaveet eivät tee nykyisestä elämästä kurjaa tai sellaista että jotain puuttuisi, vaan ne on enemmän kuin päiväunia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On! Ehdottomasti! Sellaista haluamista pitää olla paljon, mikä liikuttaa meitä.

      Mä lähinnä tarkoitin tuolla haluamisella ilman aktiivista toimintaa sitä, että jos ei ole valmis tekemään mitään, niin on tavallaan turha haluta. Jokainen on kuitenkin itse omassa elämässään se ainoa, joka asioille jotain voi. On turha jäädä puun alle istumaan ja odottamaan, että viinirypäleet tippuu suuhun. Silloin voi korkeintaan odotellessaan saada linnunläjän päähän ;)

      Poista
  4. Osu ja uppos tämä kirjoitus minuun! Oon välillä miettiny, että oonko jotenki outo tai tyhmä ihminen, ku en pahemmin kaipaa elämääni mitään. En haaveile suuria tai edes haaveile mistään. Olen vain ja elän. Tässä ja nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tuntui :)

      Kyllä mä sanoisin, että harvinaisempaa se noin on. Että on tässä, eikä tulevaisuudessa. Tosin siinä olen vähän erimieltä, että jotain päiväunia voisi olla. Mitä kohti olisi menossa. Mä luulen, että sä löydät nekin vielä. Kun eräänä päivänä oot ohi ikävämmistä ♥ Sun suunta on oikea ♥

      Poista
  5. Kiitos Laura tästä tekstistä! Hyviä, tärkeitä ja fiksuja ajatuksia.

    Minun suurimmat haluni tällä hetkellä liittyvät puhtaasti aineettomiin asioihin; haluan oppia tuntemaan itseäni vielä paremmin, ja sen eteen teen hommia parhaillaan aktiivisesti. Seuraava haluni on tehdä työyhteisöni hyväksi asioita, joiden avulla jaksaisimme paremmin tehdä raskasta, mutta niin tärkeää työtämme. Mutta tähänkin tarvitsen sitä itsetuntemustani :)

    Toki myös haluan kasvattaa lapsistamme järjellisiä ja tasapainoisia jne kansalaisia, ja haluan hoitaa parisuhdettani. :)

    Kateutta tunnen joskus, mutta ainakin nyt tarkasteltuna enemmän ihailunsekaista arvostusta jotain ihmistä kohtaan, joka on itsensä kanssa sinut ja osaa hoitaa tiettyjä arvostamiani asioita mallikkaasti...

    Nyt kyllä alkoi pulputa ajatusta niin mahottomasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi sun sanoista ♥

      Itsetuntemiseen liittyvät halut on must ne tärkeimmät. Mä olen ainakin oppinut tunnustelemaan oloani ja ajatuksiani enemmän nykyään. Tiedän mikä on hyvin, mitä kehittää ja mitä varoa. Oon onnellisempi. Mä ihan vilpittömästi koen, että kaikkien niiden leikkausten ja infarktien jälkeen oon saanut enemmän, kun mistä olen joutunut luopumaan.

      Toi mitä sanoit kateudesta on hyvin kirjoitettu. Sehän on usein ihailua, mutta kyvyttömyyttä sanoa toiselle, että jes - hyvin sä teet. Silloin ei arvosta toisen toimia, vaan jää miettimään miksi itsellä ei ole samaa. Se kohta missä pitäis muistaa, että mistä olisi valmis luopumaan jos ottaisi sen toisella olevan itselleen tilalle.

      Poista
    2. Sä oot Laura niin viisas. Sen lisäksi sä osaat pukea ajatuksesi sanoiksi niin hyvin ja kauniisti. Mutta tähän tulin kertomaan, että juuri tänään ystäväni facebook-päivitys koski tämän postauksesi kaltaisia mietteitä ja hänelle kommentoin samaan tapaan kuin sinä tähän: " Vaikka menetinkin melko paljon, olen saanut tilalle enemmän.

      Poista
    3. ♥ Kiitos Tuula ♥ On se kiva kuulla, että joku kokee samankaltaisia tunteita. Tai että mun sanat onnistuvat herättämään jotain. Ajatuksia.

      Poista
  6. Kiitos tästä tekstistä. Olen tavaran paljoutta pohtinut blogissani aiemmin, tuntuu ettei mikään riitä. Pitäisi ehkä pohtia myös paljoutta pään sisällä, kaikki ei taida aina riittää sielläkää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !

      Musta tietkö tuntuu, että jos aina miettii jonkun hankkimista, kiertää kauppoja, selaa nettikauppoja, järjestelee niitä olemassa olevia tavaroita ja pistää vanhaa kiertoon samalla, kun uutta tulee ovesta, niin onhan sen pakko olla pois siitä ajasta, että ihminen ehtisi pysähtyä ajattelemaan itseään tai muita.

      Mulla on ollut paljon aikaa nykyään ajatella - kun oon ollut kaksi vuotta kotona. Oon oppinut olemaan yksin itseni kanssa. Käymään yksin lounaalla, lenkillä tai olemaan vaan hiljaa. En yleensä kuuntele musiikkia, eikä tv ole koskaan auki taustaäänenä. On muuten aika paljon rauhallisempaa ja järjestyksellisempää myös pään sisässä ;)

      Poista
  7. Vähän samanlaisia ajatuksia olen aina välillä viime aikoina miettinyt. Kylläpäs taas kirjoitat viisaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Tiina ♥

      Mä pallottelin tätä ajatusta itseni kanssa alunperin, kun mietin sitä miten joku voi pelkästään sisustusblogata. Jos ei tuunaa mitään, niin eikö silloin ole pakko ostaa aina jotain uutta, että on uutta näytettävää? Hurja ajatus !

      Poista
    2. Huh, olipa hurja ajatus! Mutta niinhän se tosiaan on, ja niitäkin ihmisiä selvästikin on. Onkohan se sitä iän tuomaa järkevöitymistä kun on alkanut laittamaan kaiken maailman tavarat lasinsiruista lähtien talteen...!? ;)

      Poista
    3. Mitä mitä. Oliko tämä vihje ;) Mitäs niistä on valmistumassa ;)

      Mä välillä ennen motkotin Jannelle, että se säästi kaiken. Säesti vielä sitä hamstraamistoimenpidettä sanoen, että niistä saattaa joskus olla iloa. Alan jo olla samaa mieltä :)

      Poista
  8. Voi miten mielenkiintoinen aihe, jota olen itsekin paljon pohtinut viime aikoina. Minulla olisi tähän paljon sanottavaa, mutta nyt on hirveä kiire ;-) (neuropsykologiseen kuntoutukseen), mutta palaan tähän varmasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kuntoutuksessa asiat meni, niin kuin olit ajatellut !!

      Vastailen sulle tuonne alle :))

      Poista
  9. Nyt olet (jälleen) asioiden ytimessä :)

    Vaikka itsellä ei kaikki "hyvin" olekaan (onko kellään?), en silti ikipäivänä haluaisi vaihtaa osia yhtään kenenkään kanssa. Tai ole ikinä ollut kateellinen tasan kellekään. Sitäkin olen joskus miettinyt, että minkä ihmeen takia pitäisi jatkuvasti unelmoida jostakin? Kysellään tavoitteista ja suunnitelmista, miksi niitä pitäisi olla mahdollisimman paljon? En ymmärrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru ♥

      Samaa mieltä (liian tarkoista) tavoitteista ja suunnitelmista ! Mä olen muuten se tyyppi, joka kysyi ennen työhaastatteluissa kuivasti, että missä näet itsesi viiden vuoden päästä. Nyt mä olen se tyyppi, joka istuu siellä toisella puolla pöytää ja hihkuu, että ei oo kyllä mitään hajua, mutta innolla odotan mitä kaikkea kivaa tässä vielä ehtii tapahtua.

      Poista
    2. Heh, siellä kuivalla puolella pöytää mäkin olin, monituista vuotta :D Enää en ole kummallakaan puolella, en kysele, arvostele, enkä myöskään vastaa. Helkkarin paljon kivempaa! :)

      Voi että, toivon kovasti että kaikkea ihanaa ja innostavaa saapuu elämääsi! Tosi hieno juttu se Huilin homma, on tainnutkin jäädä kommentoimatta ja kehumatta :) <3

      Poista
    3. Kuulostaa erittäin hyvälle ♥

      Kiitos Taru. Se on ollut ihan hirveän hauskaa. Eilen tunnustelin oloa työviikon jälkeen ja tajusin yhden helpottavan asian. Mä pystyn edelleen viemään eteenpäin montaa työtehtävää samaan aikaan. Jos toinen ei etene, edistän välillä toista. Se tuntui hyvälle, koska poikkesi mun ennakko-oletuksista :))

      Poista
  10. Olen omassa elmässäni pitänyt nuorempana yhtenä suurimpana haasteena sitä, etten haluaisi koko ajan jotain. Yhtäkkiä huomaan, että olenkin jo alkanut saavuttaa sellaisen olotilan. Tunne on vapauttava, mutta en tiedä, miksi näin tapahtui. Olen hirmu onnellinen siitä. Veikkaan, että ikä ja se, että tajuan olla onnellinen omistamistani tärkeimmistä asioista, ovat auttaneet asiaa. Haluaminen ei vaan johda mihinkään, joten siitä irtautumista kannattaa yrittää opetella. Totta kai minultakin puuttuu monia asioita, mutta en jotenkin epätoivoisesti haikaile niiden perään vaan olen onneksi nykyisin realistisempi ja onnellinen ilmankin. Iloa vikkkoosi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä iästä. Mä en missään nimessä haluaisi takaisin nuoruuteen. En mä edes ymmärrä miten joku haluaisi olla taas epävarma, tuuliajolla ja ne finnit !! :D Mun mielestä ihminen alkaa olla yleisimmin onnellisimmillaan vasta päästyään lähemmäs neljää kymmentä. Mä olen 34, mutta lasken itselle pari lisävuotta noista leikkauksista ja infarkteista. Ovat tainneet jouduttaa mun korvien välistä ikääntymistä ;)

      Iloa sinunkin viikkoosi !

      Poista
  11. Täällä mä taas olen, kun en voinut jättää kommentoimatta sun kiinnostavia pohdintoja :) Pieni varoituksen sana, etten välttämättä osaa olla kovin lyhytsanainen (johtunee puheen vuolaudesta, joka taas johtuu aivovammasta).

    Ensinnäkin tuo enemmän ja paremman (elämän) tai ainakin jonkin muun kuin sen nykyisen tahtominen minuakin ihmetyttää. Johtuuko se tämän nykymenon suorituskeskeisyydestä? Koko ajan pitää olla pyrkimässä johonkin; kauniimmaksi, laihemmaksi, rikkaammaksi. Jo koulussa lapset saavat kuulla, että ihan ok ei riitä, vaan pitää pyrkiä parempiin numeroihin. (Kävin juuri lapsen kolmikantakeskustelussa koulussa).

    Paljon olen miettinyt, että pitääkö ihmisen ensin kohdata joku tragedia elämässään, jotta oppisi arvostamaan tätä hetkeä ja pieniä, arkisia asioita. Vaikea on tietty mennä arvioimaan kenenkään toisen elämän tärkeimpiä asioita, kun jokaisella ei ehkä ole perhettä, mutta tuntuu hullulta, jos onnellisuus on kiinni materiasta. Se voi menettää merkityksensä yhdessä silmänräpäyksessä, yllättäin.

    Olen nykyisin tosi hyvä kuuntelemaan ja tutkailemaan itseäni, tuntojani ja vertailemaan sitä entiseen elämääni, aikaan ennen onnettomuutta. Ei ole montaa päivää siitä, kun juttelin perheeni kanssa, että olin ennen paljon tiukkapipoisempi äitinä ja vaimona. Tunnistan entisessä minässäni kiireen, kontrollin tarpeen, suorittamisen lähes kaikilla elämän aloilla. Kyllä minusta vieläkin löytyy se "tunnollinen, kiltti tyttö", mutta nykyään kaiken ei tarvitse niin tip top. Kumpparit on ihan hyvät jalkineet säällä kuin säällä, tukkaa ei tarvitse aina kammata ulos lähtiessään eikä ketään vahingoita, jos sänky jää petaamatta :) Kyllä, olen nykyisin ihan huithapeli verrattuna entiseen, mutta kuten moni ystäväni sanoo, ei kai se olevälttämättä huono asia.

    Puhun usein siitä, että koen elämäni olevan nykyisin paljon rikkaampaa kuin ennen vammautumistani. Entiseen verrattuna kerron paljon useammin perheelleni, kuinka tärkeitä he ovat ja kuinka onnellinen olen heistä. Vaikka toki ostan silloin tällöin uuden vaatteen ja teen hankintoja uudelle mökillemme, niin tavara menetti merkityksensä onnettomuushetkellä. Minun on nykyään entistä helpompi luopua tavarasta, enhän ollut mitään tarvinnut kuukausien sairaalajakson aikana enkä edes kotiuduttuani.

    Minäkään en keksi yhtään asiaa, mistä voisin olla kateellinen kenellekkään. Paitsi pikkuisen sulle Laura siitä neuletapaamisesta ;-) Toki voisin kadehtia joltain terveyttä ja pystymistä asioihin, jotka itseltäni ei enää onnistu, mutta olen vakuuttunut, että olen onnellisempi kuin moni täysin terve ja osaan myös arvostaa itseäni enemmän. Ja pystyn nauttimaan tästä hetkestä.

    Vielä tuosta haluamisesta. Senkin tunnistan paremmin kuuluneen entiseen elämään, mutta toki haluan edelleen kaikenlaista. Mieheni joskus sanoo, että "kun sä haluat niin paljon koko ajan" :) Se on varmaan vaan tuon sana, jota olen miehellekin selittänyt, ettei se tarkoita (ainakaan mun kohdalla), että kaikki haluamansa pitää saada vaan kuten tuolla joku kommentoi, se on enempi sellaista haaveilua. Mutta esim. matkoista en haaveile enää ollenkaan, vaan päinvastoin melkein ihmettelen, kuinka ihmiset jaksaa reissata maailman ääriin. Toki voisin lähteä, jos matkaan liittyy joku muu lisäarvo kuin pelkkä lomailu, esim. kiinnostava näyttely tai konsertti.

    Mietin tätä aihetta pitkin päivää, mutten nyt muista kaikkia pohdiskelujani. Ehkä tässä olikin tarpeeksi. En edes jaksa tarkistaa omaa tekstiäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Tuula ♥ Sä selkeästi tavoittelet ennätystä maaillman pisimmissä kommenteissa ;) Ihan mahtavaa. Tää keskustelu kommenteissa on sitä blogimaailman parasta !!

      Suorituskeskeisyys ! Sinä sen sanoit ! Koko ajan ollaan menossa jonnekin. Pitää pyrkiä, parantaa ja suunnitella. Musta vähän erikoista, että sellaista halutaan opettaa eteenpäin.

      Mä olen miettinyt samaa. Että onko pakko melkein kuolla, että osaa elää. Tai pitääkö menettää jotain tärkää, että osaa arvostaa sitä mitä jo on. Se on kyllä kauhean surullinen ajatus, että onni olisi kiinni materiassa. Tai toisessa ihmisessä. Jos oman onnensa ripustaa jonkin toisen varaan, niin se on aika heppoisissa kantimissa.

      Mä tunnistan tuon saman pehmenemisen tapahtuneen jälkeen. Olin aiemmin paljon ehdottomampi ja mustavalkoisempi. Siis ainakin itseäni koskevissa "säännöissä" (mitä piti saada tehtyä ja hoidettua). Nykyään mua ei saa niin kovin nipottamaan, paitsi silloin, kun jurpii, että joku hukkaa elämäänsä turhanpäiväisyyksiin. Silloin olen todellinen tiukkis ja nipottaja ;)

      Sä ajattelet todella samoin elämän rikkaudesta, haluamisesta ja kateudesta, kun minä. Tuntuu, että ymmärrän. Samankaltaisen kokemuksen kautta varmaan oppiikin jotain samankaltaista. On samat asiat pinnalla.

      Matkustamisesta vaan mä olen erimieltä. Olen sellainen, että haluan nähdä monta paikkaa ja monta haavetta liittyykin niihin. Ne on sellaisia "olisipa kiva joskus" ajatuksia.

      ps. neuletapaaminen voidaan järjestää jonain hyvänä päivänä. Otetaan kutimet mukaan ja mennään kahville :))

      Poista
    2. Mua niin nauratti toi kommenttien pituuden maailmanennätys :D Sitä mun mieskin aina sanoo, että "kun sulla on niin paljon asiaa". Ehdotti kerran radio-ohjelmaa Tuulalla on asiaa, mutta totesi samaan hengenvetoon, ettei sitä kukaan jaksaisi kuunnella. Johon minä totesin, että monet jopa maksavat, kun menevät kuuntelemaan teatteriin monologeja :)

      Kyllä minäkin vielä niuhotan :) Olen erityisen aktiivinen lähettelemään palautetta eri instansseihin, sekä negatiivista että positiivista. Sekin varmaan juontaa onnettomuudesta ja vammautumisesta, koska olen joutunut taistelemaan oikeuksistani erityisesti viranomaisten kanssa. Maalaisjärjen käytön puute ja itseni turha juoksuttaminen jonkun byrokraatin vallankäytön vuoksi on heti aihe palautteeseen. Tai jos invapaikan on vallannut joku ilman asianomaista lupaa, niin heti tilaan lappuliisat :) Mutta vastaavasti siis lähetän positiivista palautetta hyvästä palvelusta kaupassa tai kahvilassa. Eikä sen palvelun tarvitse edes olla erinomaista, mutta sellaista, että tulee hyvä mieli.

      Tuosta matkustamisesta vielä. Kyllä minäkin monia paikkoja haluaisin kokea. Esim.Yleltä tuli eilen sarja Brittikartanoiden salaisuudet, jossa esiteltiin Chatsworthin kartano ja sinne ehdottomasti tahtoisin. Mutta olen tavallaan luopunut reissuhaaveista siksi, että pelkän lentomatkan järjestäminen on äärettömän hankalaa, Ihan vaan siksi, että toinen jalka ei taivu polvesta. Onneksi kotimaassakin on vielä monta paikkaa näkemättä. Huomenna lähden Tampereen kädentaitomessuille, junalla :)

      Neuletreffejä odotellessa, ihanaa viikonloppua Laura <3

      Poista
    3. Minä luin tuon Tuulan ekan kommentin ja hymähtelin ja naurahtelin että ihan kuin oisin voinut kaiken itse kirjoittaa siitä huithapelistä alaspäin. Mulla se elämää mullistava kokemus ei kai ollut niin lähellä kuolemaa, vaikka kyllä kai se masentunut ihminen melko lähellä kuolemaa ajoittain on. Mutta nään sen jotenkin sellaisena mun elämän käännekohtana, jonka jälkeen melko moni asia on omassa mielessä muuttunut. Eipä paljon enää haittaa jos pirtin pöydänjalassa on vähän tussia, sehän tekee siitä vaan ainutkertaisemman ;) Eikä tosiaankaan haittaa jos hiukset ei oo aina ihan tip top :D

      Mutta niin, näin kun yömyöhällä kirjoittelen niin en enää muistakaan mitä kaikkea piti sanoa... Ainakin se että ihan pikkasen oon minäkin Tuulan tavoin siitä neuletapaamisesta kateellinen, vaikken kateelliseksi muuten itteäni tunnusta :))

      Ja että kiitos naiset teille siitä hymyn määrästä jota minulle tänään(kin) aiheutitte. On ihanaa nähdä että on muitakin, jotka tuntevat ja kokevat samoin ❤️

      Poista
    4. Tuula: sitten vaan monologeja esittämään ;) Onhan se niin, että jos päässä on paljon mielenkiintoista asiaa, niin pakko se on toisellekin kertoa ;)

      Toivottavasti messut oli onnistuneet. Musta ois ollut kiva myös tulla, mutta oli muuta sovittuna. Olin ystävien kanssa pikkujouluja juhlimassa.

      Tiina: se on. Masennus ei ole mitenkään kevyesti otettava sairaus. Sen jälken varmasti näkee monta asiaa ihan toisella tavalla. Niin ison käännekohdan jälkeen osaa katsoa pieniinkin ilon aiheisiin. Muuttuu.

      Mä muuten kuulin viimeksi eilen siellä pikkujouluissa, että mä olen pehmennyt. Saman ystävän kanssa on puhuttu sitä ennenkin. Taisin ennen olla aika paljon ehdottomampi vielä. Justiina, Pikku Myy ja Peppi Pitkätossu samassa paketissa ;) Eli siis onni etten ole enää sellainen.

      Ihanaa viikon alkua ihanille naisille ♥

      Poista
  12. Joopa joo, kirjoitin kirjoitin kirjoitin ja perhana kaikki tekstit hävis. No elämä on! Nyt paukkuu sitten lyhyt kooste ;) Kyllä mä laitan myös iän piikkiin hetkessä elämisen taidon ja tahdon (+30v ). Oman ja varsinkin perheen elämän arvottaminen ja asioiden järkeistäminen on tehny meidän perheestä just meidän perheen. Me ei tarvita, me ei haluta, me haaveillaan, enkä usko puolienkaan toteutuvan. Mitä sitten? Meillä on hyvä nyt, rakkautta, torpassa lämmintä ja nälkää ei nähdä. Päivät kiitää kuitenkin liian nopeasti, lähimmäiset vanhenee, hui hui hui. Se on vaan yritettävä elää tätä elämää nyt,eikä huomenna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O-ou ! Toi on niin ärsyttävää. Niin käy usein etenkin kännykällä kommentoidessa. Tylsä homma, mutta kiva, kun jaksoit uudestaan näpytellä :)

      Oot niin oikeassa. Haluamisesta haaveleiluksi ja lisää ikää. Siinä on hyvä elämä !!

      Poista
  13. Hyvä teksti! Oon samaa mieltä sun kanssa, tosin kyllä musta halutakin pitää. Mä haluan uuden ammatin, valmistua muutaman (eli noin neljän) vuoden kuluttua ja olla tulevassa työssäni tosi hyvä. Aineettomia asioita siis mä ainakin haluan, tietyt tavoitteet pitää liikkeellä, vaikka elämääni tyytyväinen olenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! :)

      Oikein. Se haluaminen, mikä sisältää tavoitteita on elämää ja iloa ylläpitävää. Muu on sitä mikä painaa pään alas. Siis sellaista milloin näkee vaan puutteita. Uusi ammatti kuulostaa erittäin hyvälle tavoitteelle :)

      Poista
  14. Jotenkin harmittava teema tää haluaminen. Kun se on nykyään aikamoinen kirosana. Tai siis, itseään saa ja pitäisikin (usean mukaan jopa hampaat irvessä) kehittää, mutta toisaalta taas ei saisi oikein haluta mitään. Ainakaan sitä pahaa materiaa. Bloggaa nyt tässä sitten sisustusasioista, jotka lasketaan usean kirjoissa täysin turhaksi hömpäksi ja kuluttamisen syöksykierteeksi. Ristiriitaisia tunteita ja syyllisyyttä onnistun näistä asioista tuntemaan.

    Mutta kateelliseksi en kyllä tunnustaudu. Jos jostakin voin sitä olla, niin sellaisesta seesteisen onnellisesta olosta, joka joillakin (hyvin harvoilla) tuntuu olevan sielussaan. Sen tahtoisin itsekin saavuttaa. Omalla tavallani tietenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Se on vähän silleen, että mistä kulmasta sitä katsoo. Haluaminen ja tavoitteet olisi kai hyvä eritellä. Se siitä henkisestä haluamisesta ja asenteesta. Mutta sitten on se tavarapuolen haluaminen, mikä on tämän kestämättömän kulutusyhteiskunnan puolesta hankala homma. Ihmiset ei edelleenkään ymmärrä kovin hyvin sitä miten nopeasti tämän pallon varat on loppumassa. Mutta sun onni on, että sä oot ihan kätevämimmi ja saat tuunattuakin kaikkea kivaa näytettävää. Ettei lopu aiheet blogista kesken ;)

      Sen seesteisen hyvän olon - sä kyllä saavutat senkin. Kun kerran oot jo tiedostanut tarpeen. Se on hyvä kasata oman itsensä harteille, eikä muiden varaan (ihmisten tai tavaroiden), koska silloin se ei ole omissa käsissä, eikä kovin kestävällä pohjalla. Sitä kohti siis :) Ja hei miten kivaa, että me nähdään taas pian. Retkelle ! Retkelle !

      Poista
  15. Olipas mielenkiintoinen blogiteksi sinulla tässä.. niin samaa mieltä kanssasi. Minä uskallan väittää,että olen todella tyytyväinen elämääni. Eihän sitä sais näin hehkuttaa -yksinkertaisuudestako kertoo ? :) Tie on ollut mutkainen ja kuoppainen. Kaaduttu on ja ylös noustu. Tehty väärin ja vääryyttä koettu. Opittu,että korjausliikkeitä on hyvä tehdä jos sen aika. Rakkautta ei ole koskaan liikaa ja sitä jakamalla tulee kaksinverroin takaisin. Sairaudet opettaa vaikka kukaan ei niitä tahtoiskaan - eipä niin, mutta aina ei anneta vaihtoehtoja. Silti - ne opettaa. Elämä opettaa kun ei ole liian helppoa - ja katkeruutta ei tule kun ei ole liian vaikeaa. Ihmettelen minä, että miten meillä täällä hyvinvointivaltiossa on niin paljon ihmisiä jotka voivat huonosti, vaikka periaatteessa pitäis kaiken olla "hyvin". Mitä enemmän vartun :) siis vanhenen sitä enemmän olen oppinut olemaan kiitollinen kaikesta hyvästä - ei hyvä elämä ostamalla tule - se tulee elämällä - sovussa itsensä ja rakkaidensa kanssa. Silti me tarvitsemme tätä hömppääkin - ei siitä tarvitse syyllistyä - kunhan se ei elämää täytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Kiva kuulla, että tästä heräsi ajatuksia! Ja erityisen kiva kuulla, että olet todella tyytyväinen. Se on muuten ihmeelllinen kulttuuri, ettei sitä saisi sanoa. Että se on heti kehumista. Suomessa asenneilmasto on usein vähän sellainen, että se toisen hyvä olisi joltain muulta pois. Sä kirjoitat tosi hyvin noista elämän koettelemuksista. Allekirjoitan jokaisen asian. Ja oon myös ihmetellyt tuota hyvinvointivaltioon sisältyvää pahoinvointia. Sitä on ihan kamalasti. Enkä oikein saa siitä kiinni, että mistä se johtuu. Onko ihmisellä taipumus kehittää itselleen ongelmia, jos niitä ei muuten ole. Ollaan niin kylmiä läheisiä kohtaan, eikä pidetä heikoimmista huolta, kun yhteiskunta muka hoitaa. Jotenkin kummallista millaisia ongelmia täällä on, kun vertaa vaikka todella köyhiin maihin. Pitäisi olla lempeämpi itseä ja muita kohtaan. Täällä ollaan kuitenkin vaan hetki. Olisi turha tuhlata sitä liian murheen kanssa. Hömpälle peukku :)

      Poista