30.1.2014

8.00 - 16.30 (ei ruokataukoa)





Luin tänään mitä Ilona oli kirjoittanut työelämästä. Se pisti rattaat päässä raksuttamaan. Millaiseksi tämä (arvo)maailma on mennyt? Sijaisperheen äidiltä kysytään milloin meinaat palata oikeisiin töihin. Ei sen oikeampaa työtä olekkaan. 

Ei. Töissä pitää olla kahdeksasta neljään. Mieluusti ylikin, että olet todistetusti reipas. Joka päivä. Tehdä vähän vielä illalla kotonakin. Se on hyvä työntekijä. Enkä mä sillä… joku tykkää. Jollekin se on se inspiroiva tapa elää. Se, josta saa ne onnen tunteet. Silloin siitä kannattaakin pitää kiinni. Mutta että voisi sitä muidenkin valintoja yrittää ymmärtää.

Tämä suomalainen (vai pohjoismainen?) tapa määritellä työn kautta kaikki vaan kummastuttaa. Se ei ole normaalia, että joku elää vähän vähemmällä työmäärällä. Tai että tekee töitä siihen kellon aikaan, kun itsestä parhaalta tuntuu. Vieraalta kysytään ensimmäisenä mitä tämä tekee työkseen. Minultakin. Vastaan, etten tällä hetkellä mitään. Keskustelu loppuu. Ei sanottavaa. 

Miksi ei kysytä millainen perhe sinulla on? Mistä haaveilet? Millainen ihminen olet? Mitä harrastat? Mistä nautit elämässä eniten? Meneekö se liian henkilökohtaiseksi? Ymmärrän toki, että ei ehkä tahdota loukata. Ettei kysytä miksi olet työtön. Mutta kyllä se hiljaisuuskin aika kiusallista on. 

Tätä samaa arvomaailmaa ilmentää työhaastattelut. Itse olen ollut useammin sillä haastattelijan paikalla ja kysynyt ne kummalliset kysymykset. Stressinsietokyky? Joustomahdollisuudet? Kaikki valmiudet tähän tehtävään? Missä näät itsesi viiden vuoden päästä? Ihan hävettää, kun taakseen katsoo. Miksi pitäisi olla niin eteenpäin suuntautunut? Elämähän on tässä.

Jaa että mitä kysyisin jos joskus vielä istuisin siinä haastattelijan paikalla? No ehkä jotain tällaista? Oletko hyvä tyyppi? Reipas? Positiivinen? Avoin? Suora? Välitön? Mitä osaat ja ennen kaikkea mitä vielä haluaisit oppia?

Kuvituksena on keittiön kello, sekä lauseita Positiivareilta, joita kirjoittelin ylös - siihen telineeseen joskus tuleviksi.

29.1.2014

Ota selvää etukäteen / sairaalassa nukuttaa







Kävin eilen Kätilöopistolla. Menomatkalla en miettinyt mitään. Jännitti. Nukuinkin huonosti. Ja ihan turhaan taas. Ota selvää etukäteen, niin ei tarvitse pingottaa. Se oli luustonmineraalitiheys mittaus. Mulla oli joku kauhukuva sellaisesta magneettiputken tyyppisestä. Ohjeessa luki, että tutkimukseen on varattu 40 minuuttia ja korut pitää poistaa. Vedin omat johtopäätökseni. Se tapahtuikin tavallisessa hoitohuoneessa, melkein tavallisella hoitopöydällä. Kesti 4 minuuttia. Hississä tuli lähtiessä samaa matkaa vähintään yhtä hämmentyneen näköinen nuorimies. Hyppäsi ulkona suoraan oven edessä odottaneeseen autoon ja lähti parkkipaikkaa etsimään. Oli uusi elämä jo matkalla.

Kotimatkan tulin kävellen, tunnin verran. Oli aikaa ajatella. On tässä yksi asia taas johtanut toiseen. Voisi jossitellakin, mutten jaksa. Endometrioosi / e-pillerit. Aivoinfarktit / ei pillereitä. Leikkausten runtelemat munasarjat / vaihdevuodet 33-vuotiaana. Se oon minä tällainen. Näiden kautta muodostunut. Tullut toiseksi. Uudeksi. Yritän koko ajan antaa näille vähemmän painoarvoa. En saisi antaa tämän mua kokonaan määritellä.

Yksi asia tämän kaiken jälkeen on vahvana mielessä. Sairaalassa nukuttaa. Ja hyvin nukuttaakin. Mulla on siellä aina sama fiilis, kuin hotellissa. Voin vedellä sikeitä rauhassa, kun joku muu valvoo. On turvallista. Jotenkin sairasta, sanon minä!

Ensimmäiset kuvat on napattu Töölönlahdelta kotimatkalla. Sitten kävin Funny Delistä nappaamassa Runebergintortun ja tulin paukuttamaan niittipyssyn kanssa olohuoneen tauluprojektia. Tule jo Janne kotiin, niin saan ne seinään!

27.1.2014

Mene merelle ja tuijota!




Tiedätkö sen tunteen, kun mikään aloitettu ei tunnu edistyvän
Kaikki on kesken ja inspis on mennyt omia matkojaan. 
Mitä silloin pitää tehdä: Mene merelle ja tuijota! 
Jo alkaa puikot juosta.

26.1.2014

Pikataidetta / mitähän siihen nyt sitten laittais







Jatkokäytön kehittelyä. Joulukorttiteline tyhjeni loppiaisena. Mitäpä siihen sitten? No pikataidetta tulostimella tietenkin. Teippasin kartongille ja valmista tuli. Vaihtuva näyttely on valmis. 

Tee se itse- taiteilija voi löytää inspiksen mitä yllättävämmistä materiaaleista. Perinteisten teippien, kartonkien ja kankaiden lisäksi voi kaivaa käyttöön servetit, vanhojen kirjojen sivut, kynsilakan jämät jne. Tässä tätä kirjoittaessa alkoi taas raksuttaa. Mitähän sitä seuraavaksi keksisi. Hmmmm. Meillähän ei ole täällä kaupunkikodissa seinillä muuta, kuin se mun jo aiemmin tekemä Marikangastaulu. Ne sanomalehtitaulut ovat maalla ja Tuubi-taulut eivät ole vielä paikkaansa löytäneet. Sohvan yläpuolelle kaipaisin kyllä jotain. Ehkä siinä kohtaa tyydyn simppelisti Marikankaaseen ja canvaspohjaan. Tuon korttitelineen kanssa voin halvemmalla hullutella.

Käykää muuten kurkkaamassa myös mitä Minna teki kankaalla ja Dymolla. Huomasin sen tuossa aamusella, kun tätä postausta suunnittelin. Inspiroivaa itsetekemistä, eikö?

Näissä kuvissa on mukana myös muu tämän hetkinen olohuoneen ikkunalaudan kalusto; Someron Alihinnasta mukaan nappaamani Arabian Kekri-kulho, appiukolta kotiutetut Sarpanevan signeeratut Festivot ja Mäntsälän osto&myyntiliikeestä hankitut kynttiläjalat.

Semmoista lupsakan letkeää tai reipasta sunnuntaita. Valitse itse noista se kumpi susta sopivalta tuntuu :)

24.1.2014

Joo, olin viime vuonnakin onnellinen!























Kun mä katson taaksepäin, en nää niitä kaikkia sairasteluja ja ankeiluja. Nään onnea. Viime vuosikin oli hyvä. Mulla on rakkaita ympärillä ja hyvä olla. Tähän postaukseen valitsin kuvia viime vuodelta. Joitain niistä, joiden nappaamishetkellä mulla oli erityisen hyvä olla. Sellaisia, jolloin ajattelin, että mullahan menee itseasiassa erittäin kivasti ja tän haluan muistaa.

Lähdin selailemaan viime vuoden kuvia kesänkaipuussa. Lämpöä tekisi mieli. Ja seurankaipuussa. Nämä tammikuut on vaikeita. Ihmisillä on kiire, kuntokuuri, palaveri, uusi harrastus ja on juostava.  Vuosi on aloitettava tarmolla. Tehtävä hyvä vuosi. Mun päivät ei ole niin täynnä. On ikävä. Mä tahtoisin Mummokerhon joka viikolle, lounaita ja iltateetä yhdessä. Niiden aika tulee taas. Tiedän.

Nään näissä kuvissa onnellisia ihmisiä. Tilanteita, joissa nauretaan niin, ettei henki kulje tai tilanteita täynnä tunteita. Aika pysähtyy tuktukin kyydissä tuijottaen ohimeneviä maisemia. Hulluttelua kummipojan kanssa. Takkatulta Tyynelässä. Ruokaa, juomaa ja illanistujaisia. Pelottavia naisia kasvonaamioineen. Viikonlopun saaressa. Toinen äidin ja kummipojan kanssa maalla. Yksi kuvista on otettu Näsijärvellä, toinen kotona peilin kautta, kolman Orlandon Hootersissa. Kaiken tämän olen saanut vuodessa. Tähän tekisi mieli laittaa sata sydäntä.

Tästäkin vuodesta tulee hyvä vuosi. Sen kummemmin tekemättä. Ihan vaan siksi, että olen niin päättänyt.
Oisko se niin helppoa? Näillä puheilla selvä?

Kiitos näistä kuvista ja hetkistä mun rakkaille. 
Kaikille ystäville - Miialle ja kaikille naamansa antaneille, nimettömänä pysyville.
Kiitos Jannelle + mun muulle perheelle. 

23.1.2014

Anna lämpöö / huppuhuivi








Pistää palelemaan toi pakkanen. Laitan huppuhuivin pipon päälle. Eipä puhalla enää niskaankaan. Huppuhuivi on tehty Novitan Huurre-langasta omalla ohjeella. Neuloin Huurretta tasona (41s), kahdesta kerästä yhtä aikaa kutosen puikoilla, kuin perushuivia. Takaraivolle / niskaan sauma ja päihin kavennukset. Virkkasin Rose Mohairilla, vitosen koukulla reunat, kastelin ja pingotin. Tuli samalla käyttöä jumppamatolle. Kohta varmaan kasvaisi sammalta kaapin nurkassa.

Malli on omani, jos lainaat sitä, niin mainitsethan lähteen kuvia julkaisessasi.
// Seuraa blogiani Facebook, Bloglovin, Blogilista, Pinterest //

21.1.2014

Se mistä kaikki alkoi: olohuone










Lisää Tyynelää. Iskikö jo ähky? Tämä on nyt se mistä kaikki se pyöritys alkoi. Olohuone ja sen matto. Näin Ennellä Casa-X blogissa vastaavan ja päähänhän se jämähti; pakkomielle. Saatava olisi. Ei uutena, en raaskisi. Ei punaisena, mutta maaläheisissä sävyissä. "Tilasin" sen kirpparille, niin kuin Enne opetti. Heität vaan toiveen tuonne jonnekin ja menet hetken päästä hakemaan. Ja siellä se oli! Villamatto muutamalla kympillä. Ei edes käytön jälkiä kummemmin.

Viime viikonloppuna:
- Räsymatot heitettiin pihalle pakkaseen. Inventoitiin ja järjesteltiin uudelleen keittiöön ja makuuhuoneeseen
- Olohuoneeseen tehtiin hylly pajalta löytyneistä kannakkeista ja laudasta. Sillä ne mun tekemät taulut nyt seisoo
- Ripustettiin seinälle Salon suurkirpparilta löytyneet Arabian vuosilautaset. Ne vasta on mummot! Mutta ei voinut vastustaa, ovat meidän syntymävuosilla.
- Laitettiin olohuoneeseen uusi verho. Selkeämpi ja graafisempi. Hyvä vastakohta krumeluureille.
- Riivittiin kirpparilta löytynyt valaisin paljaaksi ja vaihdettiin se vanhan valaisimen tilalle

Niin se vaan lempivärini musta on päässyt hiipimään tännekin. Tyynelän emäntä tykkää! 

Muistatko millaista oli aiemmin? Vanhasta olohuoneesta vilahduksia täällätäällä ja täällä.