23.1.2015

IHAN USKOMATON UUTINEN








Silloin joulukuun lopussa työkokeilun kanssa minua auttanut kuntoutuksen ohjaaja sanoi, että jatkoa työkokeilulle Huililla voidaan hakea, mutta se on todella ihmeiden ihme jos onnistuu. Mä pistin kuitenkin tilauksen menemään sinne maailmankaikkeuden verkkokauppaan, mistä ajatuksen voimalla tilataan asioita omaan elämään saapuvaksi. Työvalmentaja toki pisti hakemuksen menemään myös vakuutusyhtiölle. Ajateltiin, ettei se ota, jos ei se annakaan. Ja tällä kertaa se antoikin. En voi sanoin kuvailla miten helpottunut ja onnellinen mä olen tästä. Äsken iloinen puhelu Huilin Riikan kanssa, sopimus jatkosta. Nyt on hyvä lähteä viikonlopun viettoon. Ja ensi kuussa takaisin työelämään. Minut tavoittaa siis huhtikuun loppuun saakka Huilin toimistolta.

Melkein tekisi mieli odottaa, että se allekirjoitettu paperi tippuisi postiluukusta ennen, kun alan hihkumaan. Tuntuu, että joku voi ottaa tilaisuuden minulta pois paljon kyselemättä. Tämä on kuitenkin niin iloinen ja kutkuttava asia, että halusin jakaa teidän kanssa.

Rentoa viikonloppua 


Kuvat on napattu Huilin toimistolta ja sen edustalta viime syksyn aikana. Toisessa kuvassa uusimman Huilin kansi.

39 kommenttia

  1. Aivan mahtava juttu! Oon niin iloinen sun puolesta! <3

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa! Hyvä tulee hyvän luo, sanon mä! <3

    VastaaPoista
  3. Upeaa! Paljon onnea! Ja hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka ihana uutinen. Hyvää viikonloppua ja viikon päästä näemme !!

    VastaaPoista
  5. Hii! Kylläpäs on hyvä uutinen!

    VastaaPoista
  6. Jei! Onnea ja tsemppiä! Ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Tämä jos mikä sai hymyn huulille :)

    VastaaPoista
  8. Onnea, onnea! Mikä aloitus tälle vuodelle!

    VastaaPoista
  9. Hienoa Laura! Ei varmaan tartte toivottaa iloista viikonloppua :)

    VastaaPoista
  10. Voi Laura! Mä oon niin iloinen sun puoesta!

    VastaaPoista
  11. Ihan mahtavaa, yes! Ihanaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  12. Ihan mahtava juttu, onnittelut! Ja maailmankaikkeuden verkkokauppa - se toimii juuri näin! ;)

    VastaaPoista
  13. Onnea onnea onnea, vielä tätäkin kautta! Juuri niin se menee, kuin pitää mennäkin. <3

    VastaaPoista
  14. Wau! Onnea! Ihana kevät sulla siis edessä! :)

    VastaaPoista
  15. Hienoa, että pääsit Huilille takaisin!
    Et pääse liikaa huilimaan. Hohoo. Mahtavat vitsit.

    VastaaPoista
  16. Mahtava juttu, oon tosi iloinen sun puolesta Laura! ☺️

    VastaaPoista
  17. Huikee juttu! Minäkin yhdyn edellisten joukkoon onnittelemaan loistouutisista! <3

    VastaaPoista
  18. Kiitos teille kaikille ihanille ihanista kommenteista ♥

    Ai että mä oon ihan fiiliksissä. Tuntuu niin hyvälle, ettei tämä kotona olo jatkunut tähän väliin tämän kauempaa. Innolla odotan, että päästäänkö työpäivien määrää nostamaan kolmesta ylöspäin. Niin positiivisin fiiliksin oon, että täytyy varmaan vähän itseään toppuutella, ettei mene hyvä alku mönkään turhan tymäkällä lähdöllä.

    VastaaPoista
  19. Uskomattoman hieno uutinen!! Onnea tosi paljon Laura <3

    VastaaPoista
  20. Hienoa, upeeta, mahtavaa ja onnea Laura!!!

    VastaaPoista
  21. Voi multa on mennyt tämä uutinen ohi kokonaan! Ihanaa Laura ja onnee tosi paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai eilenkö se oli kun huomasin instassa jotain ja nyt kun istahdin koneen äärelle niin ensimmäisenä piti tulla kurkkaan olinko lukenut väärin. Huikeeta!!!

      Poista
    2. Kiitos Helinä ♥

      Kävi kyllä ihan älytön tuuri, että hyväksyivät jatkon. Tämä alku on tuntunut taas jo niin raskaalle ja väsyttävälle, etten osaisi edes kuvitella miten nopeasti pääsisin mihinkään rytmiin uudessa paikassa. Huili hommiiin kiinni pääseminen ei toivottavasti vie niin kauaa.

      Poista