HYVÄÄ, HYVÄÄ JA HUONOA


Tämä viiko on alkanut erittäin tunteellisesti.

Ensin: melkein itkin. Minä. Aivoinfarktista toipuva, osittain sokea, huimauksesta ja toisen puolen raajojen puutumisesta kärsivä ajoin tänään pyörällä töihin. Kypärä päässä tottakai. Enkä edes kovin kovaa, mutta jestas miten hyvältä se tuntui kolmen vuoden tauon jälkeen. Tämän haluan muistaa niinä hetkinä, kun on ankeaa ja olo on huono. Ajokortin menettäneenä pyörällä ajaminen tuntui hurjan vapauttavalle. Uskaltauduin liikenteeseen läpi kaupungin, koska pääsiäisenä tuli testattua Tyynelässä, että polkeminen sujui. En horjunut, en joutunut läheltäpiti tilanteisiin ja nautin. Aurinko paistoi.

Sitten: melkein itkin. Ajoin töiden jälkeen uudelle kodille katsomaan vahaamamme lattian kuivumisjälkeä. Jestas miten kaunis se oli. Paljon parempi, kun mistä olin edes haaveillut. Oven avattuani hyppäsin pari tasajalkapomppua rappukäytävässä. Ilosta.

Viimeksi: melkein itkin. Olin jo lähdössä ajamaan kotiin rempalta. Katselin suojapahvilla päällystettyjä lattioita, kun näin sen. Turkiskuoriaisen. Voi p3!#////>k1€ Ei oo totta! Seuravaksi  siis selvitellään miten tälläinen vanhojen talojen riesa selätetään. Paska tapahtuma, joka melkein nollasi koko hyvän päivän saldon.

Lähettäkää lisävirtaa!




ps. kuten kuvista huomaa - väliovet on viety Tyynelään kunnostettavaksi. Sen asian etenemisestä lisää myöhemmin.