15.4.2015

KOHUOTSIKKO: KOULULIIKUNNASTA EHDOT VÄLTTÄNYT NEULOI JOOGASUKAT

Olen viime vuonna, 34 vuotiaana, löytänyt ensimmäisen kerran todellisen liikkumisen ilon. Lapsena harrastin vuoden korista, toisen salibandya, kolmannen teline- ja välinevoimistelua, joitain vuosia ratsastin tunneilla (aikuisenakin vielä) ja leireillä. Me muutettiin paljon. Maisemat vaihtuivat ja niin vaihtuivat harrastukset. Mistään lajista ei jäänyt sisäistä paloa, enkä minkään pariin ole palannut myöhemmin.

Ryhmäliikunnasta on jäänyt mieleen lähinnä koululiikuntatunnit. Muistot eivät ole kovin yleviä. Vai oletteko kuulleet jostain toisesta, joka olisi onnistunut ottamaan liikunnasta ehdot? Teini-ikäinen Laura ei halunnut edes ilmaantua paikalle. Mä inhosin sitä, että liikunnasta annetaan numero. Ei se ole asia, missä pitää pistää ihmiset paremmuusjärjestykseen. Herkkänä kärsin kamalasti niiden puolesta, ketä valittiin joukkueeseen viimeisenä, kapinoivana teininä vihasin sitä, että mun suoritusta arvoitiin ja paljon muuttaneena olin aina joukossa uusi. Opettajien pitäisi ohjata kohti liikkumisen riemua, ei kilpailua. Tovi siinä sitten meni liikuntapaikkojen leimoja keräillessä, että todistukseen saatiin nelosta parempi numero. Eräskin kerta tuli käytyä yksin Malmin uimahallissa ja Tapanilan erällä.

Aikuisena olen liikkunut ainostaan yksin. En oikein edes ystävien kanssa. Joitan kertoja kävin siskon kanssa ratsastamassa, sekä suorittamassa golfin green cardin. Jossain välissä vähän ystävien kanssa astangassa. Parilla salillakin olen käynyt yksin tai yhden ystävän kanssa. Ei tuntunut oikein omalle. Kauhean kovat valot ja ärsyttävä musiikki.

Kynnys ilmoittautua ohjatuille tunnille kasvoi vuosi vuodelta. Nolotti oma kokemattomuus, hävetti jos muut tuijottaa. Syvälle on edelleen iskostunut se liikkujien arvioiminen opettajan toimesta. Kaipasin hiljaisuutta, rauhaa ja mahdollisuutta keskittyä, enkä uskonut löytäväni sitä samassa tilassa muiden kanssa. Mieluummin juoksin ympäri Malmin lentokentän tai poljin pyörällä töihin.

Viime syksynä sitten ylitin itseni ja menin joogakurssille. Tällä kertaa yllätyksekseni huomasin nauttivani niin, että ajantaju katoaa. Ohjaaja on ihan supernainen. Muistaa jokaisen tunnin alussa sanoa, että "älä katso sivulle, äläkä vertaa edes omaan edelliseen suoritukseen. Tee tästä harjoituksesta tämän päivän oloinen, äläkä arvota tekemistäsi." Tuntuu hyvälle. Jooga on hyvän mielen lisäksi auttanut mua myös aivoinfarktien jälkeisen huimauksen kanssa ja tasapainoasioissa, sekä voimistanut oloa niin, että olen luottavaisin mielin palannut jo pyöräilyn pariin, niinkuin viime postauksessa kerroin. Se on osoittautunut tähän tilanteeseen juuri oikeaksi valinnaksi. 

Millainen suhde sulla on liikuntaan? Innokas vai inhokas? Kotona opittua vai itse aloitettua?





-   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -

Mä oon joogatessakin sellainen vilukissa, että vaikka hiki valuu, niin varpaista paleltaa. 
Joogasukista en luovu, vaikka ilma lämpenee. Edellinen malli oli pitkä, nyt tein lyhyet.

Lanka: Lamana Piura 100% alpakka Snurresta
Puikot: Knitpicks 2,25
Malli: perussukkaa mukaillen

Luo 56 silmukkaa tuplapuikoille tuplalangalla (mulla tässä kerät musta ja petrooli). Jaa silmukat neljälle puikolle, 14 kullekin. Neulo varsi 2 oikein, 2 nurin resoria. Päättele puikkojen 4 ja 1 silmukat joustavasti. Neulo vielä puikot 2 ja 3 resorilla. Luo pääteltyjen tilalle uudet silmukat ja jatka neulomista sileänä neuleena. Päkiän kohdalle tultaessa neulo muutama rivi resoria ja päättele joustavasti.

Huom! Lanka on erittäin pehmoisaa. Aivan ihanaa iholla. 
Se on myös erittäin riittoisaa, yhdessä kerässä on 400m. Lopuista voisin harkita vaikka pipoa.



Siskolle kiitos jalkalainasta. Ja siitä, että olet lapsena juossut kärsivällisenä juossut mua karkuun, kun olen jahdannut sua ympäri asuntoa. Lasketaan sekin hyötyliikunta meidän yhteisten liikuntakokemusten listalle:)

15 kommenttia

  1. Samanlainen kuin sinulla ennen joogaa vielä yli kuuskymppisenä. :( . Hiihtämisen ilon tappoi koulun kilpahiihdot verenmaku suussa. Kansalaisopiston joogassa kävin muutama vuosi sitten, tykkäsin. Sitten se muutti eri kylälle, jonne autottomana en päässyt. Kun se muutti takaisin keskustaan, olin itse muuttanut. Nyt sitten kävelyä ja pyöräilyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin tutulta kuulostaa, valitettavasti. Mulla on sellainen kokemus, että koulun kilpailuasetelmat ei herkemmille sovi. Herkemmällä tarkoitan sellaista, esim itseäni, joka aistii herkästi muutokset ympäröivässä tunnelmassa. Suomalaisessa koulussa saisi opettaa enemmän iloa ja tekemisen meininkiä. Myös kielissä. Eikä sitä pelkkää puheen oikeellisuutta.

      Toki moni asia on toivottavasti nykyään muuttunut. Mulle vaan sattui ikäistäni huonompi tuuri kai koulujen kanssa :D Olin esim toisella luokalla sellaisessa kyläkoulussa, missä piti nousta puhuttelemaan opettajaa, kuri oli kauhea ja luokkahuone lämmitettiin puilla. Siinä päällimmäiset fiilikset sen vuoden oppimisen ilosta :D

      Onneksi on kesä kohta. Pyöräily tuntuu ihanalle! Tsemppiä!

      Poista
  2. koululiikunnasta sama kokemus, minä sain nelosen sijasta vitosen, että pääsin peruskoulusta, käymällä yhden kerran opettajan kanssa kävelyllä. Liikunta oli pelkkää kilpailua, toisten suosimista, ja mikään ei ole kamalampaa kuin pari suosittua lasta valitsemassa väkeä joukkueisiinsa. Onneksi nykyään ei kai toimita enää niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat fiilikset. Kyllä.

      Tuli vielä mieleen tarkentaa, että eihän se siis aina ainoastaan opettajan syy ole, millaiseksi tunnit muodostuvat. Lapset voivat olla toinen toista kilpailuhenkisempiä, kotona opetettuja. Mutta kyllä opettajalla pitäisi olla keinoja ohjata tunteja toiseen suuntaan.

      Poista
  3. Jooga oli kanssa mun ensimmäinen rakkaus liikunnan suhteen, kun menin tunneille lukioikäisenä. Sitten on tullut juostua, käytyä aikuisbaletissa, pariin vuoteen ei mitään muuta kuin kävelyä, muutama vuosi sairastelua ja nyt joogaa, core trainingiä, kävelyä ja ehkä juoksemistakin. :) Koululiikunta tappoi innon liikuntaan. Open mielestä olin menetetty tapaus ja piti kaikin keinoin lannistaa tunneilla. Olin se joka valittiin viimeisenä joukkueeseen. En kuitenkaan lintsannut, halusin uskoa että jos käyn tunneilla, tuon mukana oikeat välineet ja olen reipas, se olisi hyvä ja saisin hyvän numeron lopputodistukseen (8). En saanut. :/ Muut samantasoiset saivat. Reilua?

    Vasta aikuisiällä olen löytänyt innon liikuntaa kohtaan. Sitä ennen liikuin että olisin laiha (ja kun lopetin sen vähäisen liikunnan olin vähemmän laiha...). Nyt liikun koska se on ihanaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi mitä opettajia sitä päästetään kasvavien lasten päätä sotkemaan. Ihan kauheaa, jos on sulle tuollaista sanonut. Sitkeä oot, kun oot sen ikäisenä jaksanut silti yrittää.

      Mahtava kuulla, että into on löytynyt :)

      Poista
  4. En tiedä,kuinka liikuntanumeroita annetaan koulussa. Mutta toivottavasti niin, että yritys, motivaatio ja sinnikkyys määrittelisivät enemmän arvosanaa liikunnallisuuden ja taidokkuuden sijasta.

    Hienoa, että olet löytänyt joogan ♡
    Arvaas missä mä olin eilen sitten 15 vuoteen?
    No kuntosalilla. Sellaisella äijäsalilla nostamassa rautaa, kirjaimellisesti. Tuli kyllä niin hyvä fiilis, että meinaan ottaa tavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin toivoisin! Vielä enemmän toivoisin, että siitä saisi vaan hyväksytty merkinnän ja ne sinnikkyydet ja motivaatiot näkyisi sitten siitä käytösnumerossa.

      Peukku kuntosalille ! :)

      Poista
  5. Vähän saman tyylisiä kokemuksia koululiikunnasta. Musta tuntui että ope ei tykännyt musta ja antoi siksi huonon numeron, vaikken ollut kovin huono ja paikallakin taisin suurimman osan ajasta olla. Yläasteen jälkeen tuli kokeiltua monenlaista kun yritin löytää jotain, joka ois mun juttu. Kuntonyrkkeilyyn menisin heti takaisin, jos se tässä hetkessä ois mahdollista. Osittain se oli varmaan loistavasta valmentajastakin kiinni, mutta tykkäsin lajista siksi kun se oli musta monipuolista treeniä. Verryttelyt, itse kuntonyrkkeily ja venyttelyt päälle, siinä oli kaikki saman tunnin aikana. Eikä ollut koskaan pää kipeänä, vaiva josta oon herkästi kärsinyt varmaan ala-asteelta asti. Jooga on toinen mulle rakas laji, se on sellainen kokonaisvaltainen rentoutumisen ja rauhoittumisen paikka. Ja kyllä siinä silti hikoilemaankin halutessaan pääsee :)

    VastaaPoista
  6. Hiihdosta kuvittelin saaneeni ikuiset kammot, mutta nyt oon jo toista vuotta miettinyt josko sukset hankkisin ja lähtisin pellolle hiihteleen. Ja millaistahan retkiluistelu olis?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että mullakin on joukossa ollut niitä opettajia, jotka ei ole pitäneet musta. En ole ollut se hiljaisin tyttö, joka on hymyillen kaikessa heti mukana, vaan eläväisempi, suora ja ehkä vähän mustavalkoinen. Se vaatisi paljon ihmistuntemusta, että opettaja onnistuisi ohjaamaan jokaisen erilaisen lapsen innostavan lajin pariin. Mä luulen, että joku steinerkoulu olisi ollut mulle luontevampi paikka.

      Jooga on ihanaa. Tänään meen taas. Luvassa on tällä kertaa syvävenyttelyä ja kehonhuoltoa. Laji on kiinnostavan monipuolinen, kun voi valita myös dynaamisempia harjoituksia ja hikeä, jos niin haluaa.

      Retkiluistelua mäkin tahtoisin kokeilla :)

      Poista
    2. Ihan kuin kuvailisit minua :D Ja äiti ois halunnut laittaa mut steinerkouluun, mutta se oli niin kaukana että siitä ois tullut turhan haastavaa :D

      Poista
    3. :D

      Meillä ei tainut olla steinerista mitään puhetta. Me muutettiin niin usein, eikä missään Kyröskoskella sellaista vaihtoehtoa olisi ollutkaan :D

      Poista
  7. Kivat sukat. Osaisinkohan mäkin tehdä tuollaiset, ku niissä ei ole sitä tuskaa tuottavaa kantapäätä =)

    Mä tykkään kans joogasta, mut edellisestä maton levityksestä taitaa olla jo vuosi. Oon käynyt kans pari astangakurssia, mut se ei oikein tuntunut omalta eikä kundaliinikaan oikein kolahtanut eli mä odotan, että se oikea opettaja osuu kohdalle. Ilmeisesti en ole vielä valmis =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti! Nää oli erittäin helpot ja sä kyllä osaat. Eikä kantapääkään ole aina tuskaa tuottava - sun vaan pitäisi kokeilemalla löytää malleista se mikä on sulle oikea :)

      Astanga ja kundaliini on aika rankkoja verrattuna vaikka tähän iyengarjoogaan. Se on enemmän kehonhuollollista, vaikka saa siinäkin lämmittävissä harjoituksissa hien lentämään :D Suosittelen kokeilemaan.

      Poista