OLEN, OLEN JA EN OLE

Tämä kesä on monella tapaa ollut suunnan kääntäjä, välietappi, kirittäjä tai majakka.

Olen toteuttanut suuria suunnitelmia. Muuttanut vihdoin pienempään kotiin. Vähentänyt 257 tavaraa. Ollut hamstraamatta lisää tilalle. Pitänyt ostolakkoilustani melko hyvin kiinni ja hankkinut vain yhden t-paidan niiden kolmen muun vuoden sisään ostamani uuden vaatteen rinnalle. Olen oppinut myös jättämään kirpparille sen mitä en tarvitse. Ennen ostin innoissani ihan kaiken kivan - varalle vain.

Olen saanut olla mukana useassa uudessa ja ihanassa. Tutustunut moniin ihaniin, avarakatseisiin, positiivisiin, pirteisiin ja vähän hulluihin ihmisiin. Tuntenut sielunkumppanuutta. Olen saanut tehdä lehteä. Olen saanut tehdä töitä. 

Olen joutunut hyväksymään, että olen muuttunut. Aivoinfarktien jälkeen kukaan ei ole sama. Ei vaikka ulospäin niin näyttää. Olen lopettanut asian vastaantaistelemisen, havainnoinut vointiani ja huomannut, että menen pienillä askelilla eteenpäin. Kun taaksepäin katsoo, en voi uskoa, että asian ymmärtämiseen on mennyt minulta kokonaiset kolme vuotta. Se kertoo hyvin siitä missä sumussa ja itsepetoksessa olen ollut. Sellainen väsynyt hevonen laput silmillä.

Olen ollut iloisempi. Olen ajanut pyörää - ilman huomattavia huimauksia ja keskellä keskustaa. Olen ollut onnellinen.

Olen oppinut ihmissuhteista ja armollisuudesta. Olen tunnistanut ja hyväksynyt sen, että kaikki eivät kestä sitä, että toinen muuttuu. En ole pahoillani tai ihmeissäni siitä. Se, että toinen muuttaa sopimuksen suuntaa yksipuolisesti ja muutuu, tekee pahaa avioliitoillekin - miksi ei sitten niille heppoisimmin perustein solmituille suhteille. Olisin hyväksynyt sen, ettei Janne jaksaisi tässä matkassa sairastumisen jälkeen (herranjestas miten kiitollinen olen, että jaksaa!) Hyväksyn nämä asiat silloinkin, kun kuulen puhuttavan selän takana. Se taas ei kerro minusta, vaan siitä toisesta.

En ole viettänyt villiä kesää. Sellaista huumaavaa, kuumaa, pitkää ja spontaania. Olen mökkeillyt, rauhoittunut, viettänyt aikaa kummipoikieni kanssa, tavannut ystäviä, kuunnellut äänikirjoja, käynyt festareilla, hankkinut pari kunnon krapulaa, itkenyt ilosta, neulonut, saunonut ja huomannut, että voin huomattavan paljon paremmin. Minulla on vihdoin lääke minuna oloon - minä yritän nähdä maailmassa kaiken erilaisen ja uuden avoimin silmin.

Se oli minun välitilinpäätökseni kesästä. En ole ihan vielä valmis syksyyn. Onneksi paistaa.



Kuvat Juhannukselta. Illalta, jona usva nousi ja tuli valvottua aamuun.
Niitä on tässä liian monta, en voinut valita mikä on kaunein.