- 300 TAVARAA

On aika tehdä tunnustus ja tilittää tulokset. Tässä.

Minä olin ennen se joka ostin jokaista uutta lomaa suunnitellessani uudet bikinit, mekon, topin minkä vaan. Postimyyntifirman pakettia tuli joka toinen viikko, jos oli kausi päällä. Ostin useita tuotteita valitakseni ja palauttaakseni. Palauttaessani päätin vaihtaa johonkin muuhun, että saisin edes jotain. Tuli tilattua "vain ne yhdet leggarit" ja samaan pakettiin parit liivit, perus t-paidat ja neuleet, halpaa kun oli. Ja puolihuonoja ei jaksanut pakata ja palauttaa. Kotiin hankin mattoa maton perään ja kuppeja kaapit täyteen. Laatikot pursuivat eri kauppojen paperikasseja. Tavaraa oli, arvostusta ei. Vaatekaapissa  vain se yksi uusi vaate ja niitä vanhoja rytkyjä. 

Olen pitkään tunnustellut sitä johtuiko tämä tyhjyyden tavaralla täyttäminen mistä. Siitä omasta epävarmuudesta? Hyväksytyksitulemisen tarpeesta? Pinnallisuudesta? Aivoinfarktien jälkeisen kotiin jäämisen tuomasta ylimääräisestä ajasta? Lapsuuden köyhyydestä? En ole löytänyt asiaan yksiselitteistä vastausta, mutta muutoksen olen tehnyt. Tuntui, ettei maltillinen vähentäminen riittänyt saamaan aikaan tarpeeksi suurta tulosta, joten päätin toteuttaa ihmiskokeen itselläni. Asetin aikarajaksi vuoden ja ajattelin, että kokeilen olla ostamatta uutena, paitsi tarpeeseen. 

Vuosi meni. Meni seuraavatkin viisi kuukautta. Tuli tämä hetki, jossa istun tässä tilittämässä tuloksia. En tunne taakseni katsoessa ylpeyttä onnistumisista, vaan pikemminkin häpeää sitä edeltäneestä ajasta. Tämä on hyvä, koska se potkii minua edelleen eteenpäin.

No mitä sitten havaitsin? No olen ostanut vähemmän ja muutenkin eettisemmin. Vuoden saldoksi sain kotimaiset Kainon shortsit, kotimaiset Vietto shortsit, Mangon hellemekon, luomupuuvillaisen People Tree topin, &Other Stories kauluspaidan ja Marimekon paitamekon. Kuusi vaatetta on huomattava vähennys aiempaan verrattuna. Vanhat vaatteet alkoivat tuntumaan ihanilta nekin, kun upouutta ei roikkunut rinnalla. Huomasin, etten edes kirpputorilta osta ihan hyvää. Sinnekin jää paljon mielenkiintoista ja haluttavaa, mutta tarpeetonta. Nyt tästä päätöksestä on kulunut jo kohta puolitoista vuotta ja huomaan - uusi malli on jäänyt pysyväksi toimintatavaksi. 

Ihmiskokeen aikana muuttui muutakin. Muutimme myös pienempään kaupunkikotiin. 81,5 neliötä vaihtui 41,5 neliöiseen yksiöön. Muuton ja muutoksen yhteydessä luovuin yli 300:sta tavarasta. Sanon "yli" siksi, etten enää sen jälkeen kokenut tarpeelliseksi todistaa itselleni, enkä jaksanut enää pitää tukkimiehen kirjanpitoa. On löytynyt sellainen uusi, ihana, vähän pysähtynyt olo tila, jossa ei tarvitse kokoajan tavoitella uutta. Suunnitelmat on pidemmällä tähtäimellä ja hankinnat tehdään harkitummin. Ostetaan paljon vanhaa, jonka kaupan hyllyyn purkamisesta ei synny enempää pakkausjätettä. Tuntuu hyvälle sekin.

No miksi sitten tämä kuva tässä tekstissä? Toimikoot se hyvänä esimerkkinä asista - täällä on meinaan käyty keskustelua keittiönpöydästä. Olen selannut nettikirppareita, lähetellyt viestejä tutuille vanhan tavaran kauppiaille ja suunnitellut millainen tähän sopisi. Toivoin isompaa, pyöreämpää ja puista. Tuntui, että ikkunan vieressä istuttaan aina ahtaasti. Tuvasta puuttui tupamaisuutta. Perjantaiaamuna sain sitten suostuteltua Jannen mööbelivalssiin ja pöytä kääntyi kuvan asentoon. Yhtäkkiä meillä olikin tilaa. Vähän hävetti taas. Olisin pikaistuksissani taas jo ollut hankkimassa uutta. Tai siis vanhaa. Mutta asia ilmeisesti oli ratkaistavissa näin helposti. Janne pääsi vähän nälvimään. Syystä.



Kiinnostiko?
Kaikki aihepiiriä koskevat tekstit löydät blogistani tunnisteella  "VÄHENTÄJÄ"