19.6.2016

JOSSAIN TOISESSA ELÄMÄSSÄ ?

sateenkaaria ja serpentiiniä

sateenkaaria ja serpentiiniä

Kyllä minä prkl pärjään.


Lause minkä kuulee hyvin monen nuoren suusta hetkellä, jona hän haluaisi kiivaasti olla vanhempi, viisaampi, uskottavampi - se luotettu tyyppi. Nää taitaa olla niitä hetkiä, jolloin ihminen vimmassaan helposti tulee ajautuneeksi virran mukana työhön, johon häntä ei ole tarkoitettu. Johon ei ole paloa tai tarpeeksi annettavaa. Tai niitä pisteitä, jolloin hän ajautuu suorittamisen hermoja venyttävän ahdistavaan oravanpyörään. Siihen mistä hän ei sitten uskalla ennen eläkeikää hypätä ulos, koska nykyään työelämä on usein takkua ja tappuraa. Ruletti jota pyöritetään liian pienellä panoksella.

Siinä sitten istutaan kymmenen vuoden kuluttua työpaikan takaoven betonisilla portailla kessu huulessa ja mietitään, että mitä tuli tehtyä. Tai siis mitä ei.

Nyt kerron jotain minun menneistä. 


Kerron jotain mitä kautta voi yrittää hahmottaa sitä, miten näin pääsee tapahtumaan ihan yllättäen.
Ja vielä ihan hymy huulessa.

Se kävi kutakuinkin seitsemässä vuodessa.

  • 22 vuotiaana huomasin yllättäen, että olen tuuraamassa leikkauksesta toipuvaa esimiestäni. Siis kertomassa reilusti äitini ikäisille, vuosia samaa työtä tehneille, että miten toimia. Nälkä kasvoi syödessä. Hakeuduin esimiesvalmennukseen.
  • 24 vuotiaana vastuualueeni oli 3000 neliötä ja 13 alaista. Nimityksen julkistamisen hetkellä yksikään ei onnitellut. Olivat joko hämmentyneitä tai epäuskoisia. Lasken suurimmaksi menestykseni henkilöstöjohtana sen, että vt.vuoden jälkeen työtyytyväisyystutkimuksen tulokset olivat erittäin iloista katsottavaa.
  • 26 vuotiaana sain urani kolmannen nimityksen - vakituisen osastopäällikköpaikan uudesta tavaratalosta. Hetken päästä siinä ohella olikin jo ihan luontevaa toimia koko tavaratalon johtajan sijaisena.
  • 27 vuotiaana pääsin mukaan ketjun pääkaupunkiseudun markkinointiryhmään. Siis päättämään mitä tavaroita Hesarin ilmoitukseen milläkin viikolla painetaan.
  • 28 vuotiaana kävelin sisään palaveriin, jossa minulle piti ilmoittaa kuka on seuraava tavaratalojohtaja. Sain kuulla, että se olisinkin minä, joka tulisi luotsaamaan tavaratalon läpi joulukaupan; lokakuulta helmikuulle. Vuoden alussa tulospäivillä nousin porukkani kanssa lavalle noutamaan tunnustukset parhaasta joulukaupan kehityksestä. 

Silloin mä tunsin olevani todella aikuinen. Taitava ja viisas.
Nyt - lähes kymmenen vuotta myöhemmin mä ymmärrän, että vähänpä tiesin.

Tuohon aikaan olin todella innostunut tuosta työstä, olin päättäväinen ja koin onnistumisen tunteita. Ajattelin, että olin nuoreen ikääni nähden pärjännyt hyvin. Halusin näyttääkin. Hain valmennukseen, jossa minusta olisi tullut tavaratalojohtaja. En päässyt. Edes haastatteluun. Se v*tutti.

Silloin en tiennyt


Silloin en yhtään ymmärtänyt, ettei asiat aina etene, jos näin ei ole tarkoitettu. Tänä päivänä tiedän toisin, mutta silloin todella korpesi, etten päässyt etenemään, vaikka olin mielestäni tehnyt hyvää työtä. 

Irtisanoin itseni.

Tein sen itse, vaikka pettymyksessäni tunsin, että minut olisi pistetty pihalle. Näytetty, että tämä tie on pystyssä, eikä portaita ole.

Vähän itkien lähdin talosta. Olin tänäkin vuonna, niinkuin reiluna kymmenen edellisenäkin, valmistellut joulukaupan tuloa. Tehnyt viimeiset ostot ja suunnitellut toimenpiteet myymälässä. Se tuntui suurimmalta tappioltani.

Nyt tiedän, että se oli parasta, mitä minulle siihen mennessä oli tapahtunut. Se avasi kaikki ovet. Sain lähteä kaiken sen tiedon kanssa kohti jotain uutta. Nyt tiedän, että ehkä se aluejohtaja, joka seisoi vähän vetisin silmin mun toimistossa läksiäistunnelmissa, tiesi paremmin. En mä olisi siellä ollut elementissäni. Vaikka tunnollinen olinkin ja siksi selvisin monesta. 

Nyt se kaikki tuntuu todella kaukaiselle maailmalle. Sellaiselle, ettei se olisi tapahtunut minulle lainkaan. Tai ainakaan minulle sellaisena, kuin nykyään olen. Sellaisena millaiseksi olen muuttunut, kun olen saanut hetken ensin hengähtää ja miettiä sitten, että mitä tekisin jos saisin ihan kaikista maailman ammateista valita. Koskaan en ole saanut tehdä niin ilahduttavia töitä, kun tällä hetkellä. 

Aion vastaisuudessakin virran viedä. Kumpa oppisinkin luottamaan siihen, että löydän ne oikeat askeleet. Ja nauttimaan myös lähdön tunnelmasta.


Onnellista alkavaa työviikkoa myös sulle <3








22 kommenttia

  1. Niin se elämä vie ja monesta sitä selviää tietämättä syytä, tietämättä tulevasta. Olet tosi onnekas, ilo ja onni huokuu sinusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vie. Onnellinen on se tyyppi, joka saa katsoa taaksepäin ja todeta, että tätä hyvää siis se kaikki kompastelu pohjusti.

      Ja tietkö mitä - yksi parhaista jutuista siinä menneessä hommassa tietty oli ihmiset. Ihanat. Niinkuin esim sinä siellä, jonka sain tuntea jo tuolla alkutaipaleella <3

      Poista
  2. Olipa hyvä kirjoitus. Sun touhussa on kyllä sellainen hyvä draivi. Oot ykskin onnistuja ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihasta sanottu <3 Mulla on kyllä sellainen olo, että oon saanut onnistua monessa asiassa. Siis ehkä mulla on sellainen hyvä tuuri, etten muista muistella niitä epäonnistumisia ja meen tällä aallolla vaan eteenpäin :D

      Poista
  3. Löydät Sinä oikeat askeleet, kulje vain eteenpäin. <3

    VastaaPoista
  4. Ihana kirjoitus ja hyvä fiiilis oikein huokui tästä! Mä oon kyllä todella onnellinen ja ylpeä itsestäni, että uskalsin viime syksynä irtisanoutua vakityöstäni vaikeasti kehitysvammaisten kanssa. Se työ ei vaan olisi pitkässä juoksussa antanut mulle tarpeeksi kasvun mahdollisuutta ja pianpa olisin muiden tavoin odotellut eläkettä. Niin tärkeää työtä kuin se onkin, niin mä kaipaan jotain muuta. Toivottavasti se oma polku vielä joku päivä löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jossu <3 Kauniisti sanottu. Kiva kuulla, että siellä ollaan samalla tiellä. On se tosi tärkeää tunnistaa omat onnistumisen tunteet, parhaat puolet ja tarpeet. Niin ja tietysti kyetä tekemään ratkaisut niiden pohjalta. Mä nostan aina hattua niille, jotka menee rohkeasti päin. Jotenkin tuntuu siltä, että siinä on riskit pienemmät, jos antaa mennä ja pistää kokeillen. Siinä tuntee elävänsä. Se jos mikä pitää positiivisuutta yllä. Onnea sun matkalle <3

      Poista
  5. Kiva kun kerroit. Ehkä itse voisin tehdä saman. Mutta minun pitää palata siihen työhöni vielä, mistä en nauti. Siksi en sitä sitä tee. Ihanaa että olet löytänyt paikkasi. Oman paikkani hakeminen on yhä kesken. Haluaisin edelleen jotain muuta. Taidan olla ikuinen hakija. Eikä se haittaa, se on mun kohtalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon Terhi sulle mahdollisuutta toteuttaa sitä mitä milläkin hetkellä parhaalta tuntuu <3 Ja iloa ja onnea myös sille matkalle, en vain päämäärään.

      Mä oon joskus aistinut (omissa alaisissani ja ystävissäni esimerkiksi) sellaista, että jos yrittää tehdä aina suunnitelmat viimeisen päälle, varman päälle ja lopunelämää kestäviksi, jää ne yleensä toteuttamatta. Mä oon itse yrittänyt ajatella elämää vaiheina. Sellaisina, että jokaisesta pätkästä voi oppia jonkin asian. En edes haluaisi löytää paikkaa, missä olisin eläkeikään saakka. Sekin sopii joillekin.

      Poista
  6. Todella kiinnostava työhistoria. Tässä valossa nykyinen työsi tuntuu entistä enemmän sinulta. Hieno valinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mielenkiintoisia hommia. Sellaisia, mistä tunsin ylpeyttä. Nykyään tunnen enemmän onnea ja rauhaa. Hyvä näin:)

      Poista
  7. Eiksookin hienoa, että ikä tuo tullessaan viisautta, jolla ymmärtää omaa menneisyyttäänkin paljon paremmin :) Ihana kirjoitus, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On. Mä oon tosi onnellinen, että oon päässyt jo tähän ikään. Mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea saan vielä ymmärtää ja oppia. En missään nimessä haluaisi takaisin taaksepäin. Tässä iässä ja elämäntilanteessa on niin hyvä, etten oo onnellisempi ollut vielä koskaan.

      Kiitos ihana <3

      Poista
  8. Mielenkiintoinen tarina työelämästäsi - ja jotenkin haluan tulkita, että nykyisessä tilanteessa olet onnellisempi (ei ehkä rikkaampi tai maineikkkaampi, paitsi tietty blogipiireissä ;) ) ja se antaa mulle lohtua silloin, kun tunnen yhtä aikaa painetta "luoda uraa" ja saada jalkaa jonkun mystisen oven väliin ja samalla vaan yrittää downshiftata ja muuttaa ennemmin tuota talouspuolen meno-osuutta kuin kasvattaa tuloja. Tai olisin tosi superonnellinen jos saisin sikana rahaa niistä asioista, joita rakastan tehdä, mutta toistaiseksi kirjoittelen ja ulkoilutan hylättyjä koiria ihan ilmaiseksi. Ihanaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti onnellisempi:) <3 Maine voikin sit olla vähän kyseenlainen juttu :D

      Mä oon monesti miettinyt tota mitä kirjoitit. Oon tullut siihen tulokseen, ettei pelkkä raha ikinä riittäisi motivoimaan mua. Onni, ilo ja positiivisuus tulee ihan muista asioista. Eli toi menojen karsiminen kiinnostelee muakin. Toi oli tosi hyvin hei sanottu!! Ihanaa kesää sinne myös <3

      Poista
  9. Tätä oli kyllä niin mielenkiintoista lukea. Kyllä se onnellisuus tulee vain siitä, että sa tehdä sitä mikä tuntuu omalta ja erityisesti juurikin hyvältä! Moni saisi ottaa sinusta mallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla <3 Näin se just on. Ja se mikä milloinkin tuntuu hyvälle ja omalle voi vaihdella kausittain. Senkin voisi hyväksyä, eikä etsiä sitä lopullista vastausta. Kai sekin on jotain armoa itseään kohtaan.

      Kiitos ihana ihanista sanoista <3

      Poista