PIHA VALMISTUU osa 2.
















Ilmakuva kodista


Harvemmin tulee katsottua kotiaan yläkulmasta. Paitsi jos pihalla on nosturi talon ulkomaalausta varten. Sellainen järeää tekoa oleva ja ylhäältä ohjattava naapurinisännän vuokrapeli. Meillä sellainen oli viime viikon lopulla pihalla pari päivää. Janne tilasi sen tontille talon maalausta varten. 

Mä oon kuitenkin niin arkajalka, etten noussut kyytiin. Janne keikkui nosturissa meidän ystävän kanssa. Kuului surinaa ja kamerat räpsyi. Molemmilla. Janne innostui jopa nappaamaan kaulaansa mun järkkärin. Kun kuvat oli otettu, suostuttelin sitä kirjoittamaan postauksen. Ei kuulema edelleenkään. Ei tälläkään kertaa. Tekstistä olisi tullut vieläkin liian lyhyt. Se oli mennyt jotenkin näin. "Otin kuvia. Ne on tässä." Minusta siinä ei olisi ollut mitään vikaa.

Näitä Jannen ja Antin kuvia katsellessani huomasin ilokseni miten hyvin näistä näkyy piharemontissa käytetyt materiaalit. Eri laatat ja puu. Ajattelin, että tässä olisikin hyvä paikka sanoa niistä pari lausetta.

Pihalaatat ja materiaalit


Pihaa suunnitellessa, ennen Ekopiha Oy:n urakoinnin aloittamista, nousi yhdeksi tärkeimmistä toiveista, että kiveysalueissa olisi muotoa ja montaa materiaalia. Ettei alue näyttäisi suoriin riveihin  laatoitetulta kerrostalopihalta. 

Kiveysalueille valittiin kolmea kiveä - torilaattaa, aukiokiveä ja patinoitua patiokiveä. Rakastan sitä miten kivet on leikattu ja aseteltu. Patinoidun kiven värit voimistuvat kastuessaan, muuten ne sointuvat himmeinä toisiinsa. 

Puu on Ekopiha Oy:n (ja tietty meidän myös) periaatteiden mukaisesti kestävää, ympäristöystävällistä, myrkytöntä ja huoltovapaata Organowood terassilautaa. 1 - 2 vuodessa se saa kauniin harmaan sävyn, eikä sitä tarvitse ikinä öljytä!! 

Tänään meillä on muuten käyty rautakaupalla - hankkimassa niitä kesäkeittiömateriaaleja, joita ei löytynyt omasta takaa. Kun aika on oikea, se alkaa nousta tuohon torilaatoille, jotka ovat sen paikkaa ja kokoa merkkaamassa. 

Sitä ennen kuitenkin näätte miltä talo näyttää tämän tontilla olleen nosturin kotiuduttua. 

Pihapäivityksiä siis tulossa lisää:)

Iloa ja iltaaurinkoa,
Laura






Kuvat: viisi ensimmäistä Jannen, kolme viimeistä Antin. Kiitos, että sain käyttää näitä <3