KIRJAT, KIRJAT, KIRJAT





Kirjat. Niiden osuutta mun elämään ei oikein voi vähätellä.

Kahtia jaettua tietoa
Olen aina ollut lukija. Koulukirjat yleisesti ei kyllä paljoa ole kiinnostelleet, vaan olen halunnut valita sen, mistä tietoa haen. Lukemaan opin ennen ensimmäistä luokkaa. Lukiossa kävin läpi kaikki vapaaehtoisetkin äidinkielen, filosofian, psykologian ja biologian kurssit. Kurssit oli jaettu minun mielessäni kahtia. Ne, mistä otin ysejä ja ne mitkä rämmin läpi. Lainasin jatkuvasti äidin kirjahyllystä luettavaa. Meni Paasikivet, John Irvingit ja Milan Kunderat. Osa jätti muistoja, jotka elävät vieläkin.

400 kappaletta
Opiskeluaikojen jälkeen yöpöytäni vieressä on aina ollut pino kirjoja. Niitä, joihin tartun seuraavaksi. Omassa hyllyssäni teoksia on noin 400 kappaletta. Hyvät kirjat tulee omistaa itse. Pelkkä ajatuksia herättäneen kirjan uudelleen näkeminen tuo sen lukiessani saamani fiiliksen takaisin. Olen tällaisista kappaleista omistuksenhaluinen. Mielelläni lainaan kirjoja eteenpäin, mutten oikein osaa itse lainata niitä kirjastosta. Jos lainaamani kirja osoittautuu erinomaiseksi, on se hankittava. Saatan palata siihen myöhemmin.

Luen eniten kotimaista kirjallisuutta: Pakkasia, Kyröjä, Härkösiä, Pulkkisia ja Oksasia. Runoja hyllyssä on vain muutama kirjallinen. Sisutuskirjoja joitain kappaleita, reseptikirjoja muutamia kymmeniä. Ostan kirjat useimmiten kovakantisina. Silti hyllyssäni on myös paljon pokkareita. Niitä tulee hankittua ennen lomamatkoja. Rantalomilla saattaa kulua viisikin kerralla. 

Tyhjä kalenteri
Kalenterinikin on vuodesta toiseen paperilla. Puhelimeen tallennetut menot eivät ole yhtä varmassa tallessa, enkä osaa sähköisestä kalenterista samalla tavalla suunnitella tulevia viikkoja. Jotkut käyttävät paperikalenteria päiväkirjan tavoin menneiden muistelemiseen. Minä en. Käytän kirjoittamiseen tussia, jonka saa pyyhkiä pois. Kun päivän askareet on suoritettu, kumitan. Vuoden lopussa kädessäni on taas tyhjä kalenteri.

Hienoa sanojen käyttöä
Arvostan ihmisiä, joilla on verbaliikka hallussa. Taitava sanojen käyttö saa mut hykertelemään tyytyväisyyttäni. Tarinankerronnan taito on minusta tunneälyn ja kirjaviisauden ohella eräänlaista viisautta. Keskustelu sellaisen tyypin kanssa saattaa yltyä kiivaaksi ihan vaan innostuksesta. Ja pysähtyä hetkeksi silloin, kun kauniin lauseen jälkeen pitää vähän hymistellä sitä hiljaa mielessä. 

Toisinaan keksin yllättäen lauseita, jotka mielestäni kuvaavat jotain kiinnostavaa tilannetta hyvin. Saatan jopa kirjoittaa keksimiäni lauseita ylös. En tiedä missä ja miten tulen niitä joskus käyttämään. Vai tulenko.

Äänikirjat 
En tiedä onko se vanhuutta vai mitä, mutta olen alkanut satunnaisesti kuunnella autossa äänikirjoja. Joskus musiikki hermostuttaa, puhuttu sana ei. Ihmeellistä kyllä - tuntuu ihan kivalle, että epäsosiaalinen harrastus saa sosiaalisia piirteitä. Tapahtumia on hauska kommentoida yhdessä ja seurata nauraako toinen samassa kohtaa kerrontaa. Voisin hyvin kuvitella, että jatkossa saattaisin kuunnella tarinoita myös vaikka remontoidessani tai neuloessani. Äänikirja on siis tehnyt tuloa elämääni, vaikka sähköisille kirjoille en muuten ole lämmennyt. Hesarin voin lukea iPadilta - kirjojen kanssa tahdon konkreettisen kappaleen käsiini. Mikään muu ei tunnu samalle.

Rakkautta ja rankkaa tekstiä
Neulomisen ohella lukeminen on yksi tärkeimmistä harrastuksistani. Hyvää kirjaa lukiessa voi liikuttua, oppia jotain tai ymmärtää asian toiselta kannalta. Hömppäkirja pesee hömppäleffan mennen tullen ja faktapitoisen teoksen kanssa voi sulkeltaa historian syövereihin. Yksi kirja on sellainen, jonka olen jättänyt kesken - Sinuhe egyptiläisen olen aloittanut kolmesti. Ja kolmesti tullut siihen tulokseen, ettei sen aika ole vielä. Se tulee jonain muuna vuonna. 




TallennaTallenna