POROPEUKALO JA VIHERKASVIEN HAUTAJAISET






Kuten tiedätte, mä en todellakaan ole mikään viherpeukalo. Poropeukalo pikemminkin. Alkaa aivan tosissaan usko loppua. Mä tapoin ne kaikki neljä

Heitin nuupahtaneet häpeissäni biojäteastiaan ja ostin tilalle Plantegenista kaksi klusiaa. Kyltissä luki, että: "Kestävä ja helppohoitoinen kasvi, joka viihtyy  lähes missä tahansa." Nauroin sisäänpäin. Kotimatkalla olisi tehnyt mieli piilottaa kukkapaketit jonkin toisen säkin sisään. Olo oli kuin salaisella agentilla.

No ne klusiat selvisivät ainakin muutosta. Siinä ne nyt nököttävät meidän ikkunalaudalla keittiönpöydän päässä. Sisko, äiti ja kummipoika toivat niille kaveriksi pari peikonlehteä. Niiden valinnassa referenssinä oli kuulema se, ettei siskonikaan ole saanut niitä tapettua. Hysteerinen hymy kareili suupielissäni lahjasta kiittäessäni; odotapa vaan - kyllä onnistuu. 

Olen niitä nyt tuossa tuijotellut. Miettinyt sanonko jotain, vai ollaanko vaan. Olen odotellut, että heittääkö ne heti veivinsä, lusikan nurkkaan, nukkuvat pois, muuttavat sinne viimeiseen kotiin, potkaisevat tyhjää ja kasvavat kohta koiranputkea. Kaksi viikkoa on kulunut. Pohdin uskallanko kohta istuttaa ne ruukkuihinsa vai onko se vai epätoivoinen yritys ja turha välivaihe väistämättömällä tiellä.

Kummipoika (9v) tuli sitten viikko tupaantuliaiskahvien jälkeen meille yökylään. Lounaspöydässä istuessaan alkoi sponttaanisti kertoa, mistä mahdollisesti mun epäonneni viherkasvien kanssa johtuu. Kuulema siitä, ettei menneitä ole kunniakkaasti haudattu. Juttu lähti lentoon. Hän kertoi, että kasvien hautajaiset kulkisi niin, että niissä heitettäisiin se kuollut kasvi olan yli. Siis samaan tapaan, kun ihmisten häissä. Itse naureskelin sisäänpäin, että tarkottaisiko sekin, että "sinä olet seuraava". Kummipojan selitys oli, että kiinnisaaja saa vihdoin viherpeukalon. No se olisikin jotain, josta haluaisin kilpailla. Ruuaksi niissä pirskeissä olisi kuulema tarjolla parsakaalia, kun se sopisi kivasti teemaan. Näistä hulluista jutuista innostuneena kyselin naurusta vetisin silmin vielä, että entä mikä virsi. Silmää räpäyttämättä hän alkoi laulamaan ja mä meinasin kastella housuni.

🎼 voi kasvi, sua kaipaan niiiiin...

En saanut pidettyä sua hengissä,

tulen itse kohta perässä.


Meidän pienen sisustusbloggaajaporukan juttuaiheena oli tässä kuussa🌱Vihersisustus🌱Aihetoiveen ja teeman heitti meille tällä kertaa Oblik-blogin Jutta, jonka blogista saatte kuun vaihduttua lukea koosteen aiheeseen liittyvistä postauksista. Toivon, että muilla osallistujilla on ollut parempi onni myötä.

Minun paras vinkkini kodin vihersisustukseen on, että etsi hyvä leikkokukkakauppa, osta biopusseja ja hyväksy se, että kaikki kuolee aikanaan.

Kevättä kohti!






TallennaTallenna