AIKA ISO HARPPAUS

Kuka unohtaa oman syntymäpäivänsä?

Oho oho oho. Ensimmäinen kerta viiteen vuoteen, kun unohdin mun uuden syntymäpäivän. Mähän täytin huhtikuun lopussa 5-vuotta! 

Tavallisesti tuo tapahtunut on huhtikuussa mielessä tavallista enemmän. Tällä kertaa en muistanut päivää, vaikka tämäkin viikonloppu sujui samalla tavalla; Janne mökillä, minä kotona ja illalla ystävien kanssa syömään. Olisi ollut kaikki ainekset siihen häröilyyn, että olisi nähnyt liikaa yhdenkaltaisuuksia, annettuja merkkejä ja toisintoja.

Tarpeeksi aikaa

Ehkä nyt on jo kestänyt niin kauan, että olen riittävän paljon uusi ja tarpeeksi vähän vanha. En enää puolikas entisestäni, vaan uusi kokonainen. Ettei ole enää akuuttia muutosta ilmassa. Ettei identiteettini isoin osa ole "se sairastunut Laura". 

Nykyään olen toisenlainen kuin ennen kuoleman käväisyä kynnyksellä, mutta se ei ole hyvä, eikä huono asia. Se on vaan yksi tapahtuma muiden joukossa. 

Palikat uudessa ojennuksessa

Onhan se hirvittävä hetki, että tapahtuu jotain niin isoa, että susta revitään puolet pois. Oli sitten kyseessä sitten aivoinfarkti tai avioero. Sellaisen muutoksen läpikäyminen vie aikaa ja jälkiä pitää paikkailla. Kaikki ei korjaannu sillä hetkellä, kun lääkäri toteaa työkykyiseksi ja toivottaa onnea matkaan. 

Muille kaikki saattoi olla ohi sillä hetkellä, kun jäin eloon, sain liikuntakykyni takaisin ja pääsin sairaalasta kotiin. Mulle se ei ole täysin takana vieläkään, koska se muutti mun elämässä kaiken. Ei sellaista voi unohtaa, mikä vaikuttaa arkeen joka päivä. Nytkin, kun tätä tekstiä naputan, liikkuu vasen käsi osin omia polkujaan. Puutuneena painelee shiftiä ja pitää taas pakittaa virheiden korjaamiseksi. Päivällä, kun kävelin kaupungilla ihmisten seassa, meinasin törmätä noin kymmenen kertaa - tällä kertaa onneksi ihmiseen, en autoon.

Syystä tai toisesta

Niin minä, kuin kaikki muutkin muuttuvat elämän varrella - syystä jos toisesta. Harva on tänään sama, kun eilen. Eihän sitä edes voi jämähtää, kun on nähnyt jälleen yhden päivän verran kaikkea uutta - sellaista, joka muuttaa suhtautumista ympäristöön ja itseensä. Jos ei aika ajoin sattuisi mitään ravistelevaa, niin sitä pysyisi varmemmin samana, siis raakileena. Se ei todellakaan ole mulle se toivottu tila. Silloin ei tapahtuisi kehitystä, enkä joutuisi haastamaan omaa suhdettaan muihin ja maailmaan. 

Hyvä tuuri

Kyllä sitä katsoo maailmaa toisin silmin, kun on jäänyt eloon. Ajatelkaa: joka päivä viitisenkymmentä suomalaista saa aivoinfarktin. Valtaosa heistä on ikäkkäitä tai vanhoja. Neljäsosa on työikäisiä, eli alle 65-vuotiaita. 

AVH on Suomessa kolmanneksi yleisin kuolinsyy, ja se on myös merkittävin aikuisiän vammaisuutta aiheuttava sairaus. AVH-potilaista joka toiselle jää pysyvä haitta, puolelle heistä vaikea-asteinen. Joka neljäs toipuu täysin oireettomaksi, yli puolet omatoimiseksi ja joka seitsemäs tarvitsee laitoshoitoa. (*lukujen lähde: Aivoliitto)

Mulla on todella käynyt tuuri! Olen jäänyt henkiin ja vaikka olen menettänyt jotain, olen saanut pitää kykyni liikkua, lukea ja ajatella. Ennenkaikkea olen saanut oppia itsestäni ja elämästä jotain uutta. Viidessä vuodessa on tapahtunut aika iso harppaus.





Kiinnostiko? Mun aiempia ajatuksia sairastumisesta täällä ja täällä.