20.6.2017

JOTAIN POSITIIVISTA




Viime aikoina on tuntunut aika harmaalle. En olisi ihan uskonut miten paljon voimia tää vesivahinko vie. Hullun kuluttavaa, vaikkei edes olla itse siellä purkamassa ja kasaamassa. Olenkohan mä tulossa vanhaksi? Sellaiseksi kaikkea murehtivaksi mummoksi? Ehken ihan vielä. Täähän todennäköisesti on vaan ohi menevä stressijakso, mutta rankka sellainen. Olo ei ole oikein tuntunut omalle itselle. Sanoin eilen ystävälle, että hänen pitäisi olla armollisempi itselleen tilanteessa, jossa hän ei voi itse vaikuttaa kaikkeen ympärillä tapahtuvaan. (Ai hemmetti, kun se on helppo sanoa toiselle.)

Tuntuu, että blogikin on muuttunut pahan mielenpaikaksi. Olen kiukutellut, ahdistunut avatuista lattioista ja meininki on ollut karu, kun on pakattu koko keittiö kiintokalusteita myöten muihin huoneisiin. Joka paikka on niin täynnä tavaraa, ettei kävelemään mahdu. Pöly on päässyt myös suljettuihin huoneisiin; laskeutunut verhoihin, sohviin ja päiväpeitteisiin. Ujuttanut itsensä kirjahyllyyn ja istunut pinojen päälle. Kiivennyt leivinuunin päälle ja yöpöydän laatikoihin. Paikka ei tunnu omalle, samalle. Vältän sanomasta sitä Tyyneläksi. Se on remonttityömaa. 

Vihdoin on kuitenkin tapahtumassa positiivinen käänne tässä surullisten sattumusten sarjassa. Meille löytyi lattialankut. Siis lankut, ei laudat. Eikä mitkään turhat rimpulat. Ne meinaan on parikytsenttiä leveät ja kolme paksut. Ja mikä parasta - ne saapuu maanantaina !!

Lauantaina käytiin ajamassa (niittämässä) ruoho ja kitkemässä rikkakasvit hiekkatieltä. Istutin samalla tämän vuoden yrtintaimet, jotka ostin naapuritilalta. Tuli basilikaa, lipstikkaa, timjamia, ruohosipulia, iisoppia, kreikan oreganoa, rosmariinia ja salviaa. Pihalla istuessa paistoi aurinko. Jos hetkeksi onnistui unohtamaan sisätilojen sekamelskan, oli melkein onnellinen.

Sen jälkeen pihasaunan lauteilla iski huojennuksen syvä aalto. Me taidetaan kohta olla tämän homman puolessä välissä. Tulevana maanantaina on tilannekatsaus rakennusmiesten kanssa, mutta suuntaviivat on jo selvät. Lattian asentamisen jälkeen vedetään putket pintavetona, samoin sähköt, uusitaan keittiön panelointi ja eteisen tapetointi, rakennetaan lämminvesivaraajalle kaappi, kiinnitetään keittiön kaapisto ja aloitetaan rakennuspölyn loppusiivous. (Universumille kiitos noista korjausrakentajista !! Ja vielä isompi kiitos, jos lähetät meille myös siivoojan.)

En lähes malta odottaa, että pääsen kuvaamaan niitä lankkuja, valittuja paneeleja ja tuijottamaan kaikkia vanhoja tavararoitani, jotka kuukausien jälkeen tuntuvat uusille ja entistä ihanammille. 






14.6.2017

PIINALLISEN PITKIÄ PÄIVIÄ, VIIKKOJA, KUUKAUSIA

Hyvä luoja se kesti kauan. Pari kuukautta löysän narun päässä juoksentelua. Heti alkuun tilanne näyttäytyi ihan toisenlaisena, alkoi tapahtua ihmeen rivakalla tahdilla. En alkuun edes ehtinyt olla kovin huolissani. Kun päätös vesivahingon korvaamisesta tuli, sujui purku ja eristeiden poisto nopeasti, eikä tapahtuneen mittakaava hämmästyttänyt. Kuivattelussa meni aivan odotettu aika. Olin osannut ennakoida senkin, että niinä pitkinä viikkoina, puhallinten vaikutusta odotellessa tulisin varmasti pitkästymään, se ei ole tavatonta, mutta ilman yllätyksiä ei silti selvitty. Vakuutusyhtiön toiminnassa ei meinaan ollut mitään muuta, kun toivomisen varaa.

Viime viikon maanantaina saimme kuntotarkastajalta tiedon, että kuivaa on ja lattiaa saa alkaa kasamaan. Tyyppi oli se vakuutusyhtiön järjestämä. Sama, joka teki aluksi kosteusmittaukset. Häneltä ei kuitenkaan oltu vakuutusyhtiön toimesta tilattu kustannusarviota vahingon korjaamisesta, vaan ainoastaan toimenpidearvio ja kartoitus. Puhelimessa vakuutusyhtiön edustajan antaman ohjeen mukaan me sitten itse pyysimme kustannuksista excelin meidän paikallisilta tekijöiltä, niiltä jota hommaan toivoimme ja toimitimme sen vakuutusyhtiöön.

Tämän viikon sateisena ja muutenkin harmaana maanantaina sitten kuulimme, että nyt olisi kuivaus valmis ja olisi oikea aika alkaa kilpailuttamaan tekijöitä. Siis ihanko totta? Joku randomtyyppi vakuutusyhtiöstä soittaa meille ja kertoo, että tällaista tässä nyt pitäisi alkaa turaamaan. Parin kuukauden odottelun jälkeen. 11 päivää ennen koko Suomen pysäyttävää keskikesän juhlaa. Ilman, että asiasta olisi meille sanallakaan aiemmin mainittu. No pienen hämmästelyn jälkeen selvisi, että se meidän asioita aiemmin "hoitanut" tyyppi ei ole enää kuulema edes puljun palkkalistoilla. Joku vaan unohti ilmoittaa asiasta meille. Minne lie ne meidän lähettämät meilit menneet?

Tämä uusi heppu olikin sitten ihan yhteistyökykyisen oloinen, mutta totaalisesti pihalla. Meidän paikalliset tekijät olisi kuulema liian kalliit. Niin hän lausui, vaikkei hänellä ollut kuvia Tyynelästä, eikä käsitystä siitä miten paljon "samaan tilaan saattamista" noissa huoneissa olisi. Lattiaksikin riittäisi kuulema se rautakaupan hyllystä saatava ysisenttinen lauta. Sillä suositteli korvattavaksi myös ne eteisen kolkytsenttiset ja kohta satavuotiaat lankut. Lisäksi hän napisi sen heidän oman kuntotarkastajan tekemää raporttia vastaan, että ei kaikkia putkia olisi tullut poistaa, eikä eteisen seiniä olisi pitänyt aukoa. Vaikka kyseiset hommat oli tehnyt heidän itse hyväksymänsä taho, heidän hyväksymänsä raportin perusteella.



Jäätävän sekavaa touhua. Jälkikäteen täytyy todeta, että eihän se tosin ihme ole. Se ensimmäinen yhteyshenkilöhän oli aivan totaalisen pihalla kaikista selvityksistä huolimatta. Tää edellä mainittu, jo häipynyt, puuhastelija taisi todella olla aivan omaa luokkaansa. Jokaisella meidän yhteydenottokerralla hoki vaan, että edetään askel kerrallaan ja ilmoitti, ettei tehdä lopullisia päätöksiä ennen edellisen vaiheen valmistumista. En ihmettelisi jos työsuhde ei olisi loppunut omasta pyynnöstä. 

Täytyy todeta, että onneksi maanantaina puhelimessa oli minun sijasta Janne. Minä kyllä olisin mennyt lankoja pitkin sinne firman uuteen pytinkiin Teollisuuskadulle ja ärjynyt. Janne kuunteli, selitti ja antoi jopa negatiivisen palautteen todella hienosti, kieron positiivisesti. Sanoi, että "Kiitos, kun soitit. Tämä on teidän suunnalta ensimmäinen yhteydenotto kahteen kuukauteen ja se tuntuu hyvälle." Jotain kaunaa se sai sitten purettuakin, koska perään lähti meili niine pyydettyine tilannekuvineen ja viesti, että "Kun pyytelet niitä tarjouksia, niin muista, että tätä on nyt kestänyt kaksi kuukautta eli nopeus on tässä kohtaa valttia. Tosiaan teidän puolelta asiaa ei ole hoidettu käytännössä ollenkaan koko aikana. Kiitos siitä. Tarjoukset olisi voinut kysyä jo ajat sitten, sopia tekijät ja tilata tavarat. Suoraan sanoen vituttaa koko asian hoito."

Niinpä.

Taisi tyyppi tässä vaiheessa päästä tilanteen tasalla. Lopulta olemme kaikki samalla kartalla siitä mitä tullaan tekemään. Uudet putket saadaan vetää pintavetona, eristäminen on jo alkanut ja leveiden lankkujen metsästys on käynnissä (mistä hitosta niitä saa hyllytavarana?) Sitten, kun nämä on paketissa, tsekataan millainen kaappi lämminvesivaraajalle tehdään ja miten korjataan eteisen auki raadellut, juuri tapetoidut seinät. 

Huhhuh. Tule jo heinäkuu.




Ensimmäinen kuva on vuoden takaa Oslosta, Vigelandin patsaspuistosta ja se liittyy tähän teksiin tai sitten ei. 
Toinen kuva on Jannen kännykällä napattu, se vakuutusyhtiölle toissapäivänä uudelleen toimitettu.

13.6.2017

HELPPO VAUVAN NEULETAKKI (ja pari sanaa kummilapsista)


Tämä söpöliini tässä tässä on mun tuorein kummilapsi. Niitä on kertynyt vuosien varrella viisi. Ensin kolme poikaa ja perään pari tyttöä; ikähaarukalla rippikouluikäisestä viisikuiseen. Toisten kanssa on hyvin läheiset välit, toisten kanssa ei nimeksikään. Yhtä kaikki - aina on enemmän tai vähemmän huono omatunto siitä onko tavattu tarpeeksi. Tämä on kokemukseni mukaan aikalailla perustilanne - useampi kanssani keskustellut on allekirjoittanut ajatuksen.

Se millaisiksi suhde muodostuu riippuu pitkälle aikuisista. Näihän se alkuksi on. Siitä miten he keskenään onnistuvat pitämään yhteyttä. Jotkut vanhemmista ovat toivoneet minusta lapselleen esimerkkiä aikuisesta ystävästä ja hyvää energiaa. Toiset taas tyyppiä, joka pitää vanhemman selvissä järjissään hankalina hetkinä. Joillekin kummius on enemmän vain tapa, joka toteutetaan. Mikä kellekin sopii. Pääasia on se, että pelisäännöt on selvät. 

Kuvan pientä on tullut viime aikoina tavattua monesti, vaikkei hän siitä itse vielä paljon tiedä. Hymyilee, kun höpötän ja mielellään katsoo ilmeilevää naamaani kärryjensä yläpuolella. Hän syntyi tammikuussa ja sai maaliskuun alussa päälleen kuvan alpakkavillaisen neuletakin. Villatakki oli niin helppo neuloa, että nauroin treenavani ensin tällä tavalla miniatyyrikoossa ja tekeväni sitten syksyksi jo itselleni sopivan. Se ei ole ihan kaukaa haettua, koska ohje oli todellakin iisi.

Kuten tiedätte - harvemmin tulee tehtyä prikulleen sillä tavalla, kun ohjeen mukaan pitäisi. En tiedä mitä neuleanarkiaa se on, mutta aina on lähes pakko hieman säätää. Neuloinkin siis takakappaleen ohjeesta poiketen vähän etukappaletta pidemmäksi ja hihat ainaoikean sijaan sileällä neuleella. Niistä tuli mielestäni jotenkin sirommat näin. Pääntiehen neuloin pehmeän reunan päättelemällä sen iCord-tekniikalla. Tuli niin hieno, että eiku uutta puikoille.

Lanka: teetee Alpakka+
Ohje: Novita




Käsityöaiheiset postaukseni löydät täältä
 Seuraa blogiani instagramfacebookbloglovinpinterest, ravelry 


Ensimmäisestä kuvasta kiitos kyseisen ihanuuden ihanalle äidille <3
TallennaTallenna

7.6.2017

#DUUNISTÖIS



Olen taas viimeaikoina pohtinut paljon työelämääni. Sitä millaiseksi se on muodostunut viime aikoina. Juteltiin Jannen kanssa viime viikon mökkimatkalla siitä, miten uudenlaista kaikki nykyään on. Muistelin ääneen sitä, kun lukiossa äidinkielen opettajani sanoi mulle, että osaan kirjoittaa erityisen hyvin tekstejä, jotka käsittelevät tunnetta. Rakastin kirjoittamista jo silloin, mutten tiennyt miten ihmeessä sillä voi ansaita markkaakaan. Novellistiksi en ole koskaan aikonut. 

Jos joku olisi sinä päivänä ennustanut, että tulevaisuudessa työni tulee koostumaan vaihtelevista päivistä, joiden yhteisenä nimittäjänä on, että sisältö julkaistaan verkossa, olisin nauranut hampaat suustani. Ajatelkaa - mä olen kuitenkin sitä sukupolvea, joka ei ole varttunut läppärin ääressä, vaan joka on käynyt yläasteella ATK-tunneilla ja suorittanut abivuonna Järvenpään kansalaisopistossa tietokoneen ajokortin. Ja herranjestas mulla on ikää mittarissa vasta 37-vuotta. (En edes halua kuvitella sitä miltä vanhemmista, vielä työikäisistä tuntuu.)

No kaikki tuo on johtanut mut kuitenkin siihen, että teen elantoni blogimaailmassa. Paikassa, jota ei mun lukioaikaan ollut Suomessa vielä olemassa. Ammattini on varmaankin yrittäjä + tuottaja. Oman blogini lisäksi mä aikataulutan, suunnittelen, pidän suhteita yllä ja hankin sisältöjä Kemikaalicocktail-blogissa ja teen Nukkuvillen blogiin Tuukan tilaamaa juttusarjaa unesta ja nukkumisesta.

Sisältöjuttujen ohella olen näiden aparaattienkin kanssa nykyään ihan sujut ja olen html-koodiakin ronkkimalla saanut mm. muokattua blogiani haluttuun malliin. Olen osannut jollain sinnillä varata domainin, tehnyt uudelleen ohjaukset, asettanut tietueet, muuttanut rivivälejä, tasannut tekstejä, lisännyt gadgettien väliin tilaa ja tehnyt kiinnitetyn navigointipalkin. Naurettavan pieniä asioita, jotka mulle ovat kuitenkin aivan hepreaa. Jos nyt kysyisitte miten onnistuin, en tietäisi. Yrityksen ja erehdyksen taktiikalla kai. Joka tapauksessa olen vähän salaa ylpeä, että uskalsin kokeilla. Hypätä.

Työ tällaisenaan tuntuu hyvälle. Se sopii erinomaisesti yhteen mun osa-aikaisen sairaseläkkeen kanssa, koska voin suunnitella itse tekemiseni. Nukkua välissä jos on tarvis. Tiedän, että olen sellainen säntillinen ja käytännöllinen puurtaja, jolle tämä malli on passeli. Säännöllisesti silti haaveilen olevani luovempi, inspiroivampi ja taitavampi kuvaamaan asioita sekä kirjallisesti, että kameralla. Onnekseni olen saanut huomata, että jokainen päivä vie kuitenkin kohti sitä tavoitetta, jonka itselleni asetan, koska voin muokata viikkotavoitteeni juuri sellaiseksi, mitä toivon sen olevan. Olen jopa oppinut nauttimaan siitä, etten tiedä mikä on resurssitilanne seuraavalla puolivuotiskaudella, tarvesuunnittelu ensi kuun kamppiksessa tai mikä on kvartaalin tulos. Se entinen elämä oli ihan muuta.

No millaisia ne vaihtelevat päivät nykyään sitten on?

Sellaisia, että tilanteesta riippuen saatan vaikka:
  • istua kotona suihkumyssy päässä
  • räpeltää oman blogin kansikuvia kuntoon
  • tutustua Herttoniemen pelastusaseman keittiössä palomiesten arkeen
  • noutaa maaleja
  • näpyttää koneella tarjouksia koko päivän
  • ja toisena istua PR-toimistolla oppimassa uutta sijoittamisesta tai femiinistä energiasta

Sellaista on mulla #duunistöis.

Ennen oli toisenlaista - siitä voit lukea täältä ja täältä.
Päivästäni asemamestarin kanssa voit lukea lisää täältä.






TallennaTallenna