28.8.2017

5 X KOTIEN KEKSELIÄÄT SÄILYTYSRATKAISUT

Iltalehdessä esiteltiin viime viikolla "5 x KOTIEN KEKSELIÄÄT SÄILYTYSRATKAISUT". Kolmantena olikin iloinen yllätys - meidän vanha koti ja koroke, josta olen erityisen iloinen ja ylpeä edelleen.

Idea korokkeeseen tuli multa. Janne olisi alunperin rakentanut paikalle parven. Mä sanoin sen pimentävän huonetta turhan paljon. Aloinkin googlaamaan ideoita ja otin asiakseni vakuuttaa Jannen korokkeen toimivuudesta. Kuvien myötä ajatus konkretisoitui ja aloimme sekä piirtämään vaihtoehtoja, että  selvittämään kuka sen korokkeen loppujen lopuksi tekisi. Sain Nukkuvillen Tuukalta apua ja vinkin, että Puutiaisen Tapio olisi oikea hommaan oikea tyyppi. Oikeassa oli. Tapio toi mukanaan omat ideansa ja näkemyksensä. 

Mun ensimmäisessä viestissä lähtökohtina oli mm. liukuovikaapit, yhdet portaat vasemmassa laidassa ja alaosa avointa säilytystilaa. Jossain vaiheessa ideointia portaat keksittiin laittaa keskelle ja etureuna täyteen säilytyslaatikoita + kaappeja. Matkan varrella pyöriteltiin myös ajatusta tv:n kätkevästä kaapista, mutta se hylättiin, koska idea jäi vähän raakileeksi. Ihan äkkiseltään en olisi uskonut, että niistä Jannen ja mun ensimmäisistä töhryistä voisi syntyä jotain näin kaunista ja toimivaa. Jos nyt pitäisi teettää kokopuinen keittiökaapisto, walk in closet tai mikä hyvänsä säilytysratkaisu, niin kääntyisin varmasti Tapion puoleen uudelleen. Ihailtavaa osaamista.

Lisää kuvia kotien säilytysratkaisuista Iltiksen jutussa.
Tästä meidän vanhasta kodista löydät juttuja blogistani tunnisteella KOROKE.


(KUVA : ETUOVI.COM/ BO LKV HELSINKI)

2 kommenttia

  1. Tuo ihastuttaa minua aina vain uudestaan ja uudestaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama <3 Kun mä mietin mun menneitä koteja, niin toi on kyllä ehdottomasti suosikkijuttu! Ehkä ainoita asioita, jota on vähän ikävä. Nykyinen koti on paljon suurempi, mutta säilytystilaa on vähemmän.

      Poista