VIIS VEISAAMISEN ELÄMÄNMULLISTAVA TAIKA

Olen miettinyt paljon riittämättömyyden tunnetta, suorittamista ja armollisuutta itseään kohtaan. Niin helposti tulee ruoskittua itseään parempiin suorituksiin ja tekoihin. Harmittaa, ettei jaksa enempää. Harmittaa, ettei käsi aina toimi ja vasen puoli kehosta puutuu. V*tuttaa ainainen väsymys ja rytmien kyttääminen. Sapettaa jäädä ulkopuolelle monesta kiinnostavasta paikasta ja tapahtumasta. Kyllästyttää suunnitelmien jatkuva muuttuminen huonon voinnin vuoksi. Helposti tulee sätittyä itseään laiskaksi ja huonoksi. Silloin ei osaa laittaa asioita oikeaan kontekstiin. Tein siksi listan.

Kun laitan allekkain kaiken ratkaisevan muhun vaikuttaneen, niin se näyttää kutakuinkin tältä:

  • kasvanut yksinhuoltajaäidin kanssa
  • käynyt ala-asteen viidessä eri paikassa
  • siivonnut ravintolaa, pelihallia ja Supolla
  • tehnyt alaikäisenä töitä myös varastolla ja lähikaupassa
  • 24 vuotiaana ensimmäistä kertaa tavaratalon osastopäällikkönä (3000 neliötä ja 13 alaista)
  • leikattu endometrioosin vuoksi neljästi
  • käynyt läpi kolmet lapsettomuushoidot
  • sairastanut multippelit aivoinfarktit
  • on silti elossa ja kävelee
  • treenaa pari - kolme kertaa viikossa ja kävelee päivittäin reilut kolme kilometriä
  • kunnostaa vanhaa hirsitaloa
  • on yrittäjä



Jos itse tapaisin jossain tuollaisen tyypin, pitäisin häntä sitkeänä, sisukkaana, voimakkaana ja onnekkaana. Pitäisin häntä myös kiinnostavana, koska uskoisin, että jotain on tullut opittua. Kysyisin miltä maailma näyttää siitä vinkkelistä. 

Sitä vaan tässä ihmettelen, miksei itseään peiliin katsoessa osaa nähdä samoja asioita? Saati sanoa samoja kannustavia sanoja?

Haluaisin siis seuraavaksi oppia viis veisaamaan oikein. Keskittämään aikani yhä enemmän niihin asioihin ja ihmisiin, joista tulen onnelliseksi. Kiinnittämään huomioni elämän iloisiin puoliin ja lakata murehtimaan menneestä. Tahtoisin sanoa ei monille asioille, jotta vapautuisi tilaa sanoa kyllä niille tärkeille asioille. Haluaisin pitää kiinni ainostaan siitä, että yritän olla parempi ihminen; epäitsekäs, empaattinen, suvaitsevainen, tasa-arvoinen ja kannustava. Ja sen kannustamisen ajattelin aloittaa itsestäni.

Tänään on kulunut kuusi vuotta siitä, kun minua vietiin makuuasennossa - pillit päällä ja punaisia päin, kohti Meilahden sairaalaa. Tänään on siis minun kuusivuotis syntymäpäiväni. Tänään on hyvä päivä palata niihin fiiliksiin ja ottaa taas uusi askel eteenpäin kohti parempaa. Sen kunniaksi lähdemme ajamaan kohti Ylänettä, josta haemme lisää rakkaita ystäviä tänne saunomaan ja rentoutumaan. Matkalukemiseksi otan mukaan taas kuvan oivaltavan kirjan, jota olen Jannelle automatkoilla ääneen lukenut. 

Onnellista sunnuntaita!





Kiinnostiko? Muut aivoinfaktiin liittyvät jutut löydät täältä.