Sisällön tarjoaa Blogger.

INTARSIA- VILLASUKAT

Intarsia villasukat pyöröneuleena / suljettuna neuleena ohje.

Intarsia villasukat pyöröneuleena / suljettuna neuleena ohje.

Intarsia villasukat pyöröneuleena / suljettuna neuleena ohje.

Intarsia villasukat pyöröneuleena / suljettuna neuleena ohje.

Vuosittain tulee neulottua useita kymmeniä villasukkia - paras arvioni on lähempänä neljää kymmentä paria, ellei jopa enemmän. Olen sitä mieltä, että perussukat ovat usein parhimmistoa,  mutta silti joskus on ihana tehdä jotain tavanomaisesta poikkeavaa. Eräänä päivänä tajusin, etten ole koskaan neulonut mitään intarsiana ja googlailun jälkeen totesin, ettei se villasukkien kohdalla ilmeisemmin ole edes kovin yleistä. Niinpä keksin päästäni, miten voisin homman toteuttaa ja päätin kokeilla.

Intarsiasukkien ohje

Nämä tarvitset:
Novita Seitsemän veljestä lankaa - vajaa puolikkaan kerän molempia päävärejä ja nykerön keltaista.
Kahdet sukkapuikot käsialan mukaan. Mulla oli käytössä 2,75 (15cm) ja 3,0 (15cm).
Neulan päättelyyn.

Tee näin: 
Luo keltaisella pienemmille puikoille 4 x 12 silmukkaa joustavasti tai käytä luodessa tuplapuikkoja, jottei reuna kiristä. Neulo 5 kerrosta resoria (1 oikein, 1 nurin). Vaihda puikot suurempiin ja aloita intarsianeule neulomalla sukan toista puolta (puikot 1 ja 2) sinisellä ja toista puolta (puikot 3 ja 4) vihreällä. Kerrosten vaihtumiskohta jää sukan taakse keskelle. Ota siis työhön molemmat värit (aloita molemmat takasaumasta) ja neulo värejä edes takaisin. Neulo oikealla oikein ja nurjalla nurin. Aina tullessasi saumakohtaan, kierrä langat toistensa ympäri ja kiristä hieman, jotta saumasta tulee kaunis. Neulo näin vartta 15 kerrosta tai itsellesi sopiva määrä.

Neulo sitten sukkaa tiimalasikantapää sinisellä niin, että kantapään keskelle jää 5+5 silmukkaa. Jatka sukan neulomista kantapään jälkeen niin, että vihreä väri jää pohjaan ja sininen päälle. Jatka kunnes pikkuvarvas peittyy ja katkaise vihreä lanka. Neulo kärkikavennukset sinisellä siten, että neulot jokaisen puikon kolmanneksi ja toiseksi viimeisen silmukan oikein yhteen. Kavenna näin ensin joka toisella kerroksella ja kun työssä on 4x8 silmukkaa, joka kerroksella. 

Neulo toinen sukka varren värit peilikuvana. Päättele, kastele, kuosittele, anna kuivua lappeeltaan ja käytä.

Viimeisessä kuvassa on toinen intarsiana neulomani malli. Sininen raita on siinä on kuuden silmukan levyinen. Aika kivoja saa tälläkin tavalla aikaan.

Lisää suunnittelemiani villasukkia löydät täältä.



 Voit seurata minua täällä: instagram, facebook, bloglovin, pinterest. 

AJATUS YSTÄVYYDESTÄ



Olen viime vuosina kokenut ihan kamalaa yksinäisyyttä. En nyt tarkoita sellaista fyysistä ihmisten puuttumista ympäriltä, vaan sisäistä outouden ja erilaisuuden tunnetta. Voisin kuvailla sitä myös puhumattomuudesta johtuvaksi ymmärryksen puutetteeksi. Ehkä en ole löytänyt kirjaimia, joilla voisin sanoittaa itseni. Se alkoi aivoinfarktien jälkeen. Eikä se ole mikään ihme. Miten voisinkaan kuvitella, että minua ympäröivät ihmiset tai suhteet olisivat samoja, kun minäkin muutuin.

Persoonallisuuden muutokset ja tunneherkkyyden lisääntyminen on yleisesti tunnistettuja piirteitä sairastuneilla. Tämä pätee luullakseni kaikkiin elämän suuriin käänteisiin. Samanlaisia tilanteita kohdataan varmasti erotessa, potkujen jälkeen, läheisen kuollessa, uuden ihmisen syntyessä jne. Tapahtuman jälkeen on opittava tunnistamaan uusi itsensä ja tämän uuden ihmisen psyykiset ja fyysiset tarpeet. Se kysyy sekä aikaa, että kärsivällisyyttä. Ei ole siis ihme, että kun koko paletti peittyy uusien värien alle niin, ettei alkuperäistä enää tunnista, menee kutakuinkin kaikki uusiksi.

Haluan korostaa, etten omassa tilanteessani lainkaan syytä ketään. Kuten jo totesin tilanne on kaikille osapuolille täysin uusi. Jos mietin asiaa läheisteni kannalta, niin ymmärrän hyvin miten tympeää on, kun lähellä ollut ihminen alkaa yhtäkkiä käyttäytyä toisin. On oikeastaan joku ihan muu, vaikka näyttääkin sille samalle vanhalle. Olen nähnyt tämän muutoksen monessa läheisessäni elämän eri tilanteissa. Se on sitten valinnanpaikka, tahtooko jatkossakin hypätä samaan junaan. Omassa muutoksessani jo pelkästään sen hyväksyminen on ollut haastavaa, että vaikka monelle muulle se oli yksi sairaskohtaus, josta jäin henkiin, minulle se on vaikuttanut elämäni jokaikiseen päivään siitä lähtien.

Osa läheisistäni on kyennyt vaivatta katsomaan tilannetta uudesta kulmasta, osa ei. Ajattelen heitä kaikkia silti lämmöllä. Onnekseni Janne osasi sopeutua. Hän tahtoo edelleen, vaikka näkee kaiken läheltä. Hän on ollut muutoksille avoin ja arvostan sitä suuresti. Kuulen Jannen toisinaan sanovan meidän ystäville tai tuttaville, ettei hän usko, että suurin osa ympäröivistä ihmisistä tietää puoliakaan siitä, millaista tämä meidän elämä nykyään on. Janne näkee arjen haasteineen. Ja ne jotka haluavat puhua ja ennenkaikkea, viikko ja vuosi toisensa jälkeen, kuunnella samoja ylä- ja alamäkiä, alkavat hiljalleen käsittää. Äitini ja siskoni ovat alkaneet mielestäni päästä viime aikoina erittäin hyvin jyvälle siitä, mitä tämä nykyään on. Tavallaan sekin on nyt vasta. Enkä nyt tarkoita lainkaan syyllistäen (niinkuin jo edellä mainitsin, ei ole yhtään ihme, sillä tämä kaikki todella on monimutkaista), mutta onhan se fakta, että aivoinfarteistani on kulunut jo vuosia - tarkalleen ottaen kohta kahdeksan. Kaikki on hitaasti mennyt uusiin uriinsa, vaikka heidän elämänsä ovat erittäin lähellä meidän elämäämme.

Ne ystävistäni, joiden kanssa tulee vietettyä enemmän aikaa - esimerkiksi puolin toisin yökyläillen tai matkustaen, eivät ole välttyneet näkemästä niitä huonojakin hetkiä. Olen vuosien mittaan huomannut, että harvan kanssa voin viettää samassa paikassa useita päiviä. Kaikkialla ei voi vetäytyä hetkeksi oven taakse omiin oloihinsa, kun heikottaa. Tulee tunne, että pitää suoriutua ja olla seurassa. Tämä tunne on täysin omaa levottomuuttani, eikä liity lainkaan niihin rakkaisiin ystäviin, jonka seurassa kulloinkin olen.

Nykyään arvostan yhä enenevissä määrin paikkoja ja tilanteita, joissa ihmiset otetaan vastaan kiinnostuneita, läsnäollen ja kuunnellen- puolintoisin juuri sellaisena, kun he ovat. Se vaatiin sekä avarakatseisuutta, suoruutta, että omien tarpeidensa tunnistamista. Se tuntuu ystävyydelle.





(Kuvat: Tyynelän vierashuoneesta. Olkoon se vieraiden sijaan ystävien.)

TÄNÄ VUONNA EI OLE LUVASSA





Olen vuosia aktiivisesti pyrkinyt hyväksymään sen tosiasian, että ihmisen elämässä on olemassa erilaisia vaiheita.

Vaikka rakastankin mun rutiineja, pitäydyn niissä enemmän, kun mielelläni ja niistä kiinni pitämällä vointini pysyy siedettävänä, olen oppinut ajattelemaan, että hengästyttävänkin kiireisistä hetkistä selviää ajattelemalla, että tämä on vaan vaihe ja huomenna / ensi viikolla / seuraavana vuonna on kaikki toisin. Se auttaa kestämään ne hankalimmat hetket.

Viime syksy oli, siihen nähden, että aivoinfarkteista tulee keväällä jo kahdeksan vuotta, hirvittävän huono. Jouduin perumaan, paitsi kuormittavia asioita, myös järjettömiä määriä leppoisia ja ihania menoja. Siitä johtuvaa yksinäisyyden ja ymmärtämättömyyden tunnetta on edelleen erittäin vaikeaa käsitellä. Ymmärrän ihmisen pettymyksen, mutta en jaksaisi enää kuulla yhtään kertaa, että "kai sä nyt sinne ainakin voit tulla". Uupumisesta kertoo sekin, ettei varmasti yhtenäkään vuonna Tyynelän ostamisen jälkeen, josta tulee pian yhdeksän vuotta, ole meidän remontti edistynyt yhtä hitaasti. Odotin joululomaa, kun saapuvaa pelastajaa. Odotin viikkojen mitääntekemättömyyttä ja uutta energiaa.

Ja mikä pettymys olikaan, etten ehtinyt sen aikana toipua minuun kohdistuneesta kuormituksesta. 

Tämä vuosi on siis alkanut samoissa, yhtä hiljaisissa merkeissä. On ollut lukuisia hidastempoisia kävelyitä pitkin rantoja ja pellon reunaa, raivostuttavan paljon pyörrytyskohtauksia, vasemman puolen raajojen puutumista, väsymystä ja päiväunia, pistelyä, kesken jätettyjä kirjoja ja keskittymisvaikeuksia, hahmottamisvaikeuksia, unohduksia ja hajamielisyyttä. Se, että eilinen oli taas huonompi, kun mikään päivä naismuistiin, meinaa uuvuttaa mut lopullisesti, mutta sitten taas muistan, että vaihe, tämä on vaihe. Ehkä jo huominen on parempi.

Tälle vuodelle en ole tehnyt kovinkaan paljon suunnitelmia. Lähinnä toivoisin, ettei mitään ylimääräistä tai yllättävää tapahtuisi. En toivo tapahtuvan juuri mitään. Olisin onnellinen, jos ei tapahtuisi juuri mitään. Ehkä tämä umpisolmu lähtisi pikkuhiljaa avautumaan.

Remonttia meillä aiotaan kaikesta huolimatta edistää. Vuorossa on Tyynelän kylpyhuoneremontti ja etukuistin uudelleenmuotoilun käynnistäminen. Se on iso ponnistus ja näiden vähäisten voimien vuoksi mä olenkin pyytänyt apuun Jutan. Tässä tilanteessa maksan mielelläni siitä, ettei minun tarvitse pitää kaikkia lankoja käsissäni. Projekti on polkaistu hänen osaltaan liikkeelle ja mä saan vaan odotella luottavaisin mielin ensimmäisiä askelia.

Aurinkoa,
Laura