Sisällön tarjoaa Blogger.

Miten toteuttaa helppohoitoinen piha?




Oletko sinäkin kuullut usein sanottavan, että halutaan "helppo piha"? Mielestäni kyseinen ilmaus jättää ilmoille liian suuren kysymysmerkin. Mitä sillä helpolla tarkoitetaan? Jos minulla tähän hetkeen sattuisi olemaan rutkasti ylimääräistä aikaa, tekisin varmaan aiheesta gallupin johonkin Facebookin puutarharyhmään. Juuri nyt minusta ei kuitenkaan ole niitä kaikkia vastauksia yhteen kasaamaan.

 

Yleisin määritelmä "helpolle" on ehkä se, ettei ole kitkemistä, roskaavia puita tai haravointihommia. Toiselle se merkitsee hyvin rajattua nurmikkoa tai kunttaa. Kolmannelle jopa asfalttia, kivituhkaa tai tekonurmea. Itse ajattelen, ettei mikään piha (no ehkä asfaltia lukuunottamatta) ole helppo, jos ei yksinkertaisesti halua laittaa pihaa. Kyse on siis siitä, millainen pihakäyttäjä kukin on. Yhdelle kolme tuntia pihatöitä viikossa ei ole mitään ja jollekin se olisi ylitsepääsemätön kauhistus. Keskeisintä taitaakin olla se, että pihalle tehdyt valinnat ovat omia, ei edellisen asukkaan maun mukaisia ja siten omaan tapaan epäsopivia.




Omaan "helppoon pihaani" sisältyy ajatus siitä, että meillä on maalaistalo, jonka piha ei tule koskaan olemaan samassa mintissä kuin 2000-luvun talossa, joka sijaitsee pellolle rakentuneella omakotitaloalueella, lähellä kunnan keskustaa. Meillä on pihaa noin 2500m2, joten on siellä tilaa myös rikoille. (Etenkin kauniille sellaisille!) Niinpä en jaksa välittää, jos maahumala valtaa alaa perennapenkissäni. Ei ole myöskään mikään uutinen, jos joskus löydät kukkapenkistäni voikukan.





Tyynelän pihaa on rakennettu vuosia vain viikonloppuisin, koska aiemmin olemme viettäneet pääosan ajastamme kaupungissa. Niinpä hommat ovat edenneet hitaasti ja on pitänyt priorisoida. Etenkin siitä syystä olemme edenneet kohti meille "helppoa pihaa". Siihen sisältyy mm. toive seuraavista asioista:


  • Hyötypuutarhaa viljellään kitkijä- ja selkäystävällisesti kasvatuslaatikoissa.
  • Logistiikka toimii, kun navetan päädyn vanhasta ulkohuussista rakentuu puutarhavaja.
  • Kasteltavat kasvatetaan lähellä vesipistettä.
  • Rakennetaan luontevat kulkureitit.
  • Komposteja on tarpeeksi ja ne on sijoiteltu oikein. Puutarhajätettä ei tarvitse kuljettaa sortille.
  • Valitaan oikeanlaisia kasveja oikeisiin kasvuympäristöihin. 
  • Perennapenkit kukoistavat omaan tahtiinsa ja ilman isompia apuja.
  • Piha saa rönsyillä vapaasti kukkapenkeissä ja kuusiaidan vierellä.
  • Vähennetään nurmikon määrää.
  • Odotamme, että pihaan tehdyt uudistukset vanhenevat ja sammaloituvat kauniisti.
  • Kaikkea vähän kulahtanutta pidetään kauniina.




Kolmeen kertaan, kuluneiden vuosien varrella, meidän on ollut mahdollisuus ostaa urakkana apua Ekopihalta. He ovat tulleet tontille, kun olemme tarvinneet pienkonetta ja sen käyttäjää. On poistettu kantoja, tehty maansiirtoa, kivetyksiä, polkuja ja perustettu perennapenkkejä. Näihin meillä olisi mennyt lapiourakkana kaksin vuosia. Viimeisimpänä Ekopihan Hannu ja Elisa toteuttivat meille, suunnitelmani mukaan, etupihalle kaarevan liuskekivipolun, paransivat pihatietä / parkkipaikkaa ja istuttivat alppiruusuja sekä rautatieomenapuun. En malta odottaa, että etupiha vanhenee arvokkaasti; sammaloituu muokatuilta kohdin ja rönsyilee. Puistomaisen etupihan ylläpito on itselleni varmasti mieluisaa puuhaa - olenhan sen itse valinnut.



Ei kommentteja