Sisällön tarjoaa Blogger.

PARASTA JA PAHINTA

Niin kuin usein elämässä muutenkin, neulomisessa on parasta itse keksitty ja säädetty. Tekee mieli vaakaraitaista kantapäätä, yksinkertaista kuviota ja omia ohjeita. Selaan neulekirjojen arvostelukappaleita, tuijotan luontoa ja rakennuksia, googletan ja yritän inspiroitua. Ohjeesta en nyt jaksa alkaa vääntämään. Tiedän, että lopputulos itsetehdyssä on riemastutavampi, kuin yhdelläkään ohjeella neulottu. Ei auta vaikka malli olisi se kaikista ihanin. Mutta tämä purkaminen... tähän väliin vaaditaan teetä. Siitä suurimmasta kupista. Ja lohturuokapastaa. Sitten ehkä aloitan taas alusta.



Hei neulojat, maalaajat, virkkaajat, kunnostajat, säätäjät ja kuvaajat.
Kertokaa mikä on ollut teidän paras "tee se itse" keksintö? 
Mistä ootte kaikista ylpeimpiä? 

Entä mistä lähtee se paras inspis?

Olisi kiva, jos linkittäisitte kommenttikenttään reitit kuvien luo.




ps. mun omasta päästä jutut löytyy kaikki täältä
Kaikista onnellisin olen ehkä näistä tai näistä.

MILLAINEN KOKKI, SELLAINEN SOPPA




Insinöörin intohimolla
Toisia jurpii, että reseptin mukaan annokseen laitetaan loraus, nokare, hyppysellinen tai ripaus. Ruokaa tehdään ohjekirjan mukaan ja epäselvät ohjeet suurpiirteisyyksineen aiheuttavat kiivasta keskustelua. Lopputulos on reseptin mukainen ja jos siihen ei olla tyytyväisiä, niin tekijälle reklamoidaan.

Taitelijan tyyliin
Toisia taas ei millään saa tekemään ohjeen mukaan. Kaikki on korvattavissa, muunnettavissa, oikaistavissa ja kehiteltävissä. Aineosat vaihtuvat toisiin ja mukaan lisätään jotain mitä nyt kaapin perältä sattuu löytymään. Erehdysten kautta löydetään uusia ihania reseptejä, joita ei muisteta koskaan tehdä uudestaan.

Kumpaan tyyliin teillä kokataan?

Meillä mennään molemmilla.
Janne insinöörimäisesti ihmetellen mun laveita mittayksiköitä.

SOUTAA, HUOPAA, SOHVAA







Sinne meni mun Muoviton syyskuu. Tunnustan. Tuli sitten tilattua (sohvan kanssa) kasa muovia. Kävi jo mielessä, että miten mitätöntä on, että tuli niitä muovipusseja välteltyä. Nyt pitää pantata vuosikymmeniä tämän hyvittääkseen. 

Ostettiin siis pari viikkoa sitten uusi sohva. Tähän asuntoon muuttaessa luovuttiin vanhasta kulmasohvasta. Se oli muka liian kolho, suuri ja löhö. Elettiin reilu vuosi sen nahkasohvan kanssa. Tultiin siihen tulokseen, ettei siihen mahdu, kun yksi kerrallaan. Jos Janne makaa ja mä yritän viereen, niin ihan kohta olen luiskahtanut lattialle. Syvyyttä ei siinä mallissa riittänyt. Lisäksi nahka oli liukas.

Nyt sohva on taas kolho, suuri ja löhö. Soutaa, huopaa ja palaa takaisin. Ja ai että on hyvä! Tämä uusi on villakangasta. Hieman huopaista. Ja kokoa on niin, että kaksi mahtuu. Kallishan toi oli. Ihan liian kallis. Nyt on sijoitettu kestävyyteen. Olisiko siinä loppuelämän sohva?

Nahkasohva meni siskolle. Siellä oli tilausta, eikä mennyt hukkaan.
Ja joo. Kertakäyttämuovi(ton) on mielessä edelleen. 
Ei ollut tarkoitus unohtaa sitä yhden kuukauden pyrähdyksen jälkeen.




Sohva Piero Lissoni for Fritz Hansen
Seinällä olevat Marimekon taulut on mun tekemiä ja valaisin meidän tekemä. Nojatuolista täällä.
Tyynyt Marimekko Muija ja Metropoli. Pöytä ja tuolit BoConcept. Rahi Soul. Matto Woodnotes. Kattovalaisin Artek. 

PÄIVÄ NUMERO 7 - HE OVAT HENGISSÄ VIELÄ




Ote epäonnistujan ja yrtintappajan päiväkirjasta.

Päivä numero 7 - he ovat hengissä vielä

Alan uskoa, että onnistumme. He ovat vielä hengissä. Leikkaan heitä asiaankuuluvin välinein latvuksista. Yritän tuuheuttaa kasvustoja. Sammutan valon aina yön ajaksi. Huolehdin heidän säännöllisestä reilun kahdeksan tunnin yöunestaan ja joka aamu tarkistan vesitilanteen. Huomaan myös mieheni pikkuhiljaa kiintyvän heihin. Hän varmistaa, että osaa tarvittaessa itsenäisesti juotaa pikkuiset. Tämä mystinen salatiede alkaa pikkuhiljaa aukenemaan meille. Ehkä onnistumme pitämään poloiset elämässä kiinni.





Fiskars HerbGarden,  yrttisakset, tukiruukut ja kapilaarimatot on saatu Fiskarsilta testiin blogiyhteistyön merkeissä.

Tämän taistelun ensimmäisen osan voit lukea täältä. Ja lisää on luvassa.