Sisällön tarjoaa Blogger.

MIES TYYNELÄN TAKANA


Tälläkertaa on luvassa postauksen verran nostalgiaa, joka keväällä nosti liikutuksen tunteen palana mun kurkkuun. Tarina täytyy vaan aloittaa vähän kauempaa. Noin yhdeksänkymmenen vuoden takaa...

Tyynelä on rakennettu vuonna 1927. Sen historia on ollut meillä alusta saakka tiedossa. Edellinen omistaja jätti talosta ja sen vaiheista meille muutaman A4:sen verran tekstiä. Faktat ovat siis olleet hallussa, mutta tarinoita on ollut melko vähän. 

Yhdeksässäkymmenessä vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Talon / tilan omistaneita on ollut kolme perhettä. Meidän aikamme täällä alkoi seitsemän vuotta sitten. Tullaankin tähän alkuun siis heti reippaasti eteenpäin ajassa - viime talveen.

Olin helmikuussa juoksemassa ystävän koiran kanssa, kun tapasin hiekkatiemme päässä koiransa kanssa ulkoilevan miehen, jonka koti on meistä kilometrin päässä. Hän on asunut alueella yli 60 vuotta. Alkuun koirat olivat hyvä syy jäädä juttusille, mutta pian puheet kääntyivät kohti Tyynelää. Tämä mies kertoi, että Tyynelän perheelleen rakentanut Emil oli hänelle tuttu. Päällimmäisenä tuli kuulema mieleen, että Emil oli hyvin huolellinen mies. Oli ihana kuulla, että joku on ollut täällä silloin ja tullut tutuksi talossamme asuneiden ihmisten kanssa. Halusin tietää lisää ja puhuimmekin vielä hyvän tovin.

Keskustelua seuraavalla viikolla postilaatikkoomme oli yllättäen tiputettu kuvan lehtileike, saatekirjeen kera. Olin todella iloisesti yllättynyt. Kiitin häntä sähköpostitse, kun olisi ystävällisesti minulle osoitteen jättänyt. Kiitosviestini perään tuli vielä sähköpostilla lisätietoja. Oli kuulema ilo kertoa, kun tunnistaa aitoa kiinnostusta asiaa kohtaan. Olin niin iloinen, että pääsin jotain kautta lähemmäs sitä, millaista elämä on täällä aiemmin ollut.

Loppuhuipentumaksi tälle tämän kevään tietojen lisääntymiselle osui eräs toukokuinen sunnuntai - Äitienpäivä. Janne oli pajan edessä puuhommissa, kun pihaamme ajoi yllättäen auto. Laskin auton ovien käyvän pariin kertaan ja tiesin, että jotain tärkeää se varmaan oli - tuskin eksyneet ohikulkijat pihaan astuisivat. Puin siis päälle ja menin ulos. Autosta astunut pariskunta kätteli minutkin lämpimästi. Mies hymyili ja kertoi olevansa Tyynelässä kasvaneen perheen nuorimmainen lapsi, Emilin poika. Ennen, kun hän ehti itse kysyä sopiiko lapsuudenkotia tulla katsomaan, sanoin, että tiedämme teidät, lämpimästi tervetuloa ja ollaan teitä jo odotettukin. Olin meinaan useamman kerran seitsemään vuoteen ihmetellyt, ettei kukaan ohikulkiessaan ollut vielä tullut katsomaan tilan nykyasua.

Siinä me sitten porukalla kierrettiin saunatuvat, navetat, ylä- ja alakerta. Kierroksen aikana kuultiin...
... missä olivat olleet mamman kangaspuut.
... missä oli seissyt se puunkantoon tarkoitettu pahvilaatikko, joka oli hellan vieressä seistessään mustunut ja pahasti säikäyttänyt.
... miten meidän vessan paikalla oli ollut sauna, ennen pihasaunan rakentamista.
... kuinka yläkertaan oli asennettu vesisäiliö ja sinne pumpattu saunalle laskettava vesi. 
... miten hieno isä "pappa" oli ollut. 
... miten hyvälle tuntui, kun vanhat ovet ovat vielä paikoillaan. Ja osa lattioista. Sekä erityisesti tietysti pappan muuraama takka.

Lopuksi katsottiin kuvia menneistä. Kaivettiin esiin valokuvat, jotka oltiin edelliseltä omistajalta saatu. He olivat selvästi liikuttuneita. Niin olin minäkin. Tuntui merkityksellisetä kertoa, että tiesin heistä ja että olimme yrittäneet taustoihinkin perehtyä. Halusin kertoa, että talon menneitä vuosia pidetään täällä arvossaan ja meillä ollaan iloisia, että saadaan olla osa tätä historiaa. Tapaaminen oli todella iloinen ja odotettu yllätys.

Itselle kaikkein liikuttavin yllätys oli silti vielä tulossa. Meille kerrottiin, että he olivat tulleet tutuiksi sen muutaman vuoden takaisin, meistä kirjoitetun Kodin Kuvalehden jutun kanssa. Sitä oltiin kuulemma porukalla luettu ja monistettu. Hekin tiesivät meidät.

Nyt, jotain viikkoja taaksepäin katsoessa, tuntuu positiivisesti jännittävälle se, että vierailupäivä sattui olemaan äitienpäivä. Olenhan aiemminkin ajatellut sitä, miten lapsettomana jätän jälkeni tähän maailmaan näiden talojen kautta.




Tämä kirjoitus on kunnioitus Emilin muistolle, hänen perheelleen ja heille kaikille, jotka ovat aikanaan asuttaneet Tyynelää ja pitäneet sitä hyvin. 

SAUNATUPA JA KESÄN ODOTUS








Odotan ihan kamalasti kesää. Sitä, että saan viettää enemmän aikaa maalla. On ollut niin kamala kiire ja paljon muuta tekemistä.

Haluaisin saada mahdollisimman paljon tälle vuodelle ajatelluista projekteista liikkeelle / valmiiksi pian. Enkä suinkaan sen takia, että lomalla saisin vaan maata. Vaan siksi, etten yksinkertaisesti malta odottaa. Kärsivällisyys ei tällaisissa asioissa lukeudu mun parhaisiin hyveisiin. Niin paljon jännittää se, miltä Tyynelä tulee näyttämään kaiken tälle kesälle budjetoidun jälkeen.

Varsinaisten remonttihommien lisäksi on meillä viimeaikoina ollut pinnalla käynnistämäni karsimisprojekti. Se ei sitten tarkoita sitä, että lopputuloksena olisi jotenkin vähemmän tavaraa, vaan olen lähtenyt ajattelemaan asioita toista kautta. Olen ajatellut luopua ihan hienoista, ihan sopivista ja ihan käyttökelposista. Mietin mitkä tavarat ovat juuri sellaisia, jotka ilman muuta haluan. Aluksi, siis silloin seitsemän vuotta sitten Tyynelän ja meidän ensihetkinä, kaiken piti jonkun mielenhäiriön vuoksi olla paljon maalaisromanttisempaa ja krumeluurimpaa. Nyt se kaduttaa. Tuli tehtyä turhia hankintoja. Ja vaikka miten päin asiaa ajattelisin, en halua säästää yhtään tavaraa vaan siksi, että se nyt sattuu olemaan olemassa. Ei ne tavarat nurkasta toiseen siirtämällä yhtään ihanimmiksi muutu.

Periaatteessa kyllä ymmärrän, miksi olisi hyvä käyttää jo olemassa olevia huonekaluja ja tavaroita sisustuksessa. Se olisi varmasti halvempaa, helpompaa ja ekologisempaa. Mutta entä jos ne ei tee mua iloiseksi ja tekisivätkin jonkun muun jossain muualla? 

Kuten tiedät, me ostetaan lähes kaikki kalustus käytettynä ja nyt on taas ollut aika pistää jotain myös käytettynä eteenpäin. Olenkin värkännyt listaa niistä tavaroista, jotka ei tee mua olemassa olollaan onnelliseksi (ei, en ole lukenut Maria Kondoa, vaan tämä on asia, mitä olen itse ajatellut!) ja aion vaihtaa ne sopivampiin. Ajattelin lähteä tällä kertaa liikkeelle siitä, mitä mihinkin tilaan eniten haluan ja jättää ne "ihan kelvolliset" hankkimatta. Se on muuten asia mitä ihan jokaisen kirppariharakan pitäisi harjoitella - jättää kompromissit tekemättä ja ottaa hankinnoille lisää aikaa.

Olen nyt kirjoittanut ylös paitsi ostoslistaa asioista, joista tilaan universumin verkkokaupsta meidän lähikirpparille, myös listaa asioista, joita aion myydä. Kirjoittamiani muistilistoja plärätessä täytyy todeta, että olen erittäin iloinen siitä, että meistä molemmat on tyyppejä, jotka parhaiten rentoutuvat tehdessään jotain. Tälle kesälle on meinaan muutama projekti varattuna.  

Näissä postauksen kuvissa on jotain, mistä on lähdetty liikkeelle. Niissä on meidän saunatupa nykyisessä asussaan. Sen muutoksia tuli viime viikonloppuna hieman edistettyä. Kannoin epäkäytännöllisen pystynaulakon navetan ylisille ja kiinnitimme Pauliinalta Mansen blogikirpparilla ostetut pallonaulakot seiniin. Myin Tori.fin kautta mukarautaisen vuodesohvan pois ja hankin  lähes samalla rahalla, samasta paikasta, tilalle pienemmän ja sievemmän. Tämä on hyvä alku.

Olen ennenkin sanonut, ettei missään tule niin onnellinen ja puhdas olo, kun Tyynelän saunassa. Näin se on.

Kaunista viikonloppua <3